Itseluottamus – sana, jonka jokainen määrittelee hieman eri lailla ja jonka merkitys voi vaihdella tilanteesta riippuen. Itseluottamusta tai sen puutetta pidetään avaimena menestykseen; itseensä luottava ihminen uskoo omiin kykyihinsä, eikä anna epäonnistumisen pelonkaan rajoittaa tekemistään. Hän voittaa vastoinkäymiset – jos näitä hetkellisiä epäonnistumisia edes sellaisina pitää – ja nousee yrittämään uudelleen ja uudelleen. Mutta mitä on itseluottamus ja mistä se tulee?

Niko ja Makke Leppäsen kirja Itseluottamus – Kestomenestys mielessä avaa aihetta loogisesti ja ajatuksia herättäen. Itse asiassahan itseluottamus on jotain mitä meillä kaikilla on jo syntyessämme. Kuten kirjassa kuvaillaan, ilman sitä emme oppisi elämän välttämättömiä taitoja kuten kävelemistä ja puhumista. Itseluottamuksen puute ei todellakaan vaivannut pienenä, kun näitä taitoja opetteli ja kaatuili kerta toisensa jälkeen tai ei saanut kunnolla sanaa suustaan. Jos itseluottamus on siis meihin sisäänrakennettu taito, niin mistä johtuu, että niin usein aikuisiällä stressaavissa tilanteissa tunnumme menettävän tuon taidon?

Kirjassa itseluottamus jaetaan kahteen osaan; luontaiseen ja ulkoistettuun itseluottamukseen. Luontaisella itseluottamuksella tarkoitetaan synnynnäistä omiin kykyihin uskomista ja luottamista. Tämä on perustilamme ihmisinä ja mahdollistaa juuri edellä mainitut elämän välttämättömät perustaidot sekä kaiken uuden oppimisen. Luontainen itseluottamus ei ole riippuvaista ulkoisista tekijöistä. ”Ulkoiset olosuhteet eivät siis vaikuttaneet samalla tavalla itseluottamukseemme kuin ne näyttävät vanhemmalla iällä. Jossain vaiheessa tilanne kuitenkin muuttui ja aloimme luoda itseluottamuksellemme ehtoja ja rajoitteita. Itseluottamuksestamme tulikin tällöin suurilta osin ulkoistettua.”. Ulkoistetulla itseluottamuksella tarkoitetaan siis uskomusta, jonka mukaan itseluottamuksemme taso vaihtelee erilaisten ulkoisten muuttujien vuoksi. Näitä muuttujia voivat olla esimerkiksi kasvatus, taidot, kokemus, palaute ja onnistumiset. Näin ajatellen itseluottamuksemme taso ei siis ole täysin omissa käsissämme, vaan siihen vaikuttaa merkittävästi ympäristö, jossa olemme sekä aiemmat kokemukset esimerkiksi vastaavista stressaavista tilanteista. ”Kun olemme ulkoistaneet itseluottamuksemme, on helppo löytää lähes missä tahansa tilanteessa tekijä, jonka perusteella emme voisi tuntea itseluottamusta.”

Mielestäni tärkein sanoma luontaisen ja ulkoistetun itseluottamuksen tarkastelussa onkin se, että voimme ymmärtää suurimman voiman olevan omassa ajattelussamme. Tämän jaon perusteella on mahdollista ymmärtää, että mikäli ulkoistamme itseluottamustamme, käytännössä annammekin vain epävarmoille ajatuksillemme ylivoiman. Pelkäämme epäonnistumista ja sen luomaa kuvaa itsestämme muiden silmissä. Tällöinhän ajattelemme olevamme yhtä kuin onnistumisemme tai vastaavasti epäonnistumisemme. Olemme hyviä, jos onnistumme ja menestymme kaikessa tekemässämme. Tämän kaltainen ajattelu saattaa kuitenkin rajoittaa mahdollisuuksiamme radikaalisti, sillä teemme vain asioita, joissa varmasti onnistumme ja saamamme palaute ympäristöltä on positiivista. Sen sijaan, jos toimimme luontaisesta itseluottamuksesta käsin, emme ajattele mahdollisten virheiden tai epäonnistumisten määrittelevän meitä mitenkään ihmisinä – omanarvontuntomme säilyy muuttumattomana, mutta toimintatavat muuttuvat, kun edellinen on havaittu toimimattomaksi. Kirjassa kuvataankin hyvin ajatusmallia, joka on mahdollista saavuttaa luontaisen itseluottamuksen kautta epäonnistumisen hetkellä: joko onnistun tai opin. Ei siis ole varsinaista epäonnistumista, on vain yrittämiskertoja oikeaa ratkaisua etsiessä.

On lohduttavaa ajatella, että suurin osa kokemastamme itseluottamuksen puutteesta onkin vain ajattelumme luomaa illuusiota. Tämän asian ymmärtämällä voi siis itse tunnistaa oman ajattelunsa kautta tulevia viestejä ja ymmärtää, etteivät ne ole absoluuttisia totuuksia. Kirjassa kerrotaan myös, että ajatuksemme syntyvät pitkälti mielentilamme seurauksena; matalassa mielentilassa on helppo vaipua epävarmuuden miettimiseen ja näin ollen itseluottamus tuntuu heikentyvän, kun taas korkeassa mielentilassa itseluottamus tuntuu tulevan kuin itsestään. Tämän asian havainnoinnin uskon auttavan itseäni varmistamaan, etten anna hetkittäisen matalan mielialani vaikuttaa lamaannuttavasti ajatuksiini omista kyvyistäni ja mahdollisuuksistani. Tämä malli tuntuu loogiselta, sillä jokainen varmasti tietää kuinka sama asia tuntuu aivan erilaiselta hyvänä ja huonona päivänä – annamme helposti asioille arvon sen perusteella, mikä tunnetilamme on kullakin hetkellä. Kun etenin aiheessa kirjan mukana, aloin miettiä, että onko opetus oman ajattelun muuttamisessa. Toisinaan on vaikeaa ohjata omia ajatuksia eri suuntaan kuin mihin ne olisivat menossa ja näin suuri ajatusmallien muutos vaikutti työläältä. Onnekseni opetus ei ollut siinä, vaan nimenomaan asian ymmärtämisessä: ”Riittää, että ymmärrämme paremmin, miten ajattelumme luonnostaan toimii, sillä ymmärrys ajattelun perusanatomiasta auttaa rentoutumaan oman ajattelun suhteen.”

Laajemman ajattelun ymmärtämisen lisäksi kirjan toinen eniten itseeni kolahtava opetus oli malli osallistumisesta ja sijoittamisesta sekä näiden luomasta yhteydestä. Osallistumisella tarkoitetaan sitä tasoa, jolla on valmis laittamaan itsensä likoon jonkin asian vuoksi. Tämä tarkoittaa täyttä keskittymistä ja läsnäoloa juuri siinä tekemisessä, missä kulloinkin on mukana. Sijoittamisella tässä yhteydessä taas tarkoitetaan sitä, kuinka paljon tunnelatausta tai ”panoksia” henkilö laittaa jonkin tavoitteen tai päämäärän taakse. Suuri sijoittaminen luo painetta onnistumiseen, sillä pelissä on itseluottamusta, onnellisuutta ja omanarvontuntoa – epäonnistumisen hetkellä suuresti sijoittanut ajattelee menettävänsä näitä edellä mainittuja. Juuri suurten panosten sijoittaminen tekemiseen on merkittävin tekijä stressin syntymiseen; ajattelemme että emme ole onnellisia, jos asiat eivät mene kuten olemme suunnitelleet. Tämän mallin mukaan epäonnistuessamme olemme siis onnettomia – paine onnistumisesta kasvaa näin ollen valtavaksi.

Yleinen lähtökohta itselle tärkeän asian suorittamiseen on korkea osallistuminen ja korkea sijoittaminen – laitamme itsemme likoon onnistuaksemme. Mielellemme tämä on kuitenkin raskas asetelma, sillä annamme mahdolliselle epäonnistumiselle liian suuren arvon ajatuksissamme. Ratkaisu helpompaan – mutta silti yhtä toimivaan, ellei toimivampaan – ajatusmalliin on pitää osallistuminen korkealla, mutta laskea sijoittamisen tasoa. Tämä tarkoittaa yhtä suurta paloa tekemiseen, mutta pienempää pelkoa epäonnistumisesta, sillä emme anna sen määrittää itseämme. Itseluottamuksemme, onnellisuutemme ja omanarvontuntomme pysyvät muuttumattomina riippumatta siitä, tuleeko tiellemme virhe tai epäonnistuminen – sillä kuten aiemmin jo todettiin, on olemassa vain onnistumisia ja oppimisen paikkoja. ”Epäonnistumisten ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat itsessään osoitus toimimisesta luontaisesta itseluottamuksesta käsin.”