Pyydän sinua pysähtymään hetkeksi miettimään, miten käyttäytymiseesi vaikuttaisi juuri kuulemasi uutiset ylilääkäriltä yllättävän tapaturman jälkeen; ”tulet luultavasti käyttämään lopun elämääsi kävelysauvoja tai erikoisvalmisteisia kenkiä”. Oikea kysymys kuuluu, miten ottaisit kyseisen toteamuksen vastaan? Hyväksyisitkö sen vai kiistäisitkö ammattihenkilön mielipiteen? Totta kai kiistäisit! Kukapa nyt haluaisi viettää lopunelämäänsä steppaillen kävelykeppien kanssa? En minä ainakaan. Luin Aiheesta mielenkiintoisen kirjan, jonka olivat kirjoittaneet Niko ja Makke Leppänen, veljekset, jotka ovat yhdessä käyneet läpi kuoleman rajapyykkejä hipovia viboja. Veljekset toivat sydäntä särkevän kertomuksen muodossa esille selviytymistarinan keuhkokuumeen aiheuttaman jälkitaudin tuhoisasta selkäydinvauriosta kirjassaan Itseluottamus Kestomenestys mielessä, 2017. Kyseinen mindset coach Leppäsen Niko oli myös taannoin puhumassa koulullamme siitä, miten hän oli joutunut rakentamaan itseluottamuksensa uudestaan. Tästä inspiroituneena nappasinkin kyseisen kirjan lukulistalleni.

Mielestäni olemme kaikista luottavaisimpia itseemme ollessamme vielä lapsia. Lapsena et juurikaan pelkää tehdä mitään, saatat kokea nykyisin epämiellyttäväksi mieltäneesi tilanteet jopa jännittävinä ja uusina seikkailuina. Kirjassa oli mielestäni erittäin hyvin todettu ”Lapsena mikään tehtävä ei ollut meille mahdoton ennen kuin yritimme sitä, s.21”. Vielä tänäkin päivänä pyrin pitämään tämän mielessäni. Lapsenmielisyys onkin yksi oman elämäni arvoista. Näin ajatellen olen huomannut tekeväni loistavia valintoja, joita en ole katunut hetkeäkään. Lapsenmielisyyteen olen turvautunut kaikissa tilanteissa, joissa olen tuntenut oloni uhatuksi tai taitojani on kyseenalaistanut ulkopuolinen henkilö. Olenkin sanonut, että lapsilta voi aina oppia jotain uutta, sillä he jos jotkut ovat todellinen luovuuden lähde.

Kiinnostuin Nikon ja Maken tarinasta, kun Niko oli puhumassa koulullamme. Niko siis joutui vakavan selkäydin vamman johdosta loppuelämäkseen pyörätuoliin, ja joutui näin ollen rakentamaan itselleen kokonaan uuden itseluottamuksen. Kiinnostus heräsi, sillä pystyin kuvittelemaan itseni osittain Nikon tilanteessa. Jouduin Australiassa reissatessani vakavaan työtapaturmaan, minkä johdosta menetin kävelykykyni hetkellisesti toisen jalan suhteen. Lääkäri myös kylmän viileästi totesi, etten luultavasti tule kävelemään enää normaalisti, joutuisin käyttämään sauvoja taikka istumaan pyörätuolissa lopun elämääni. Yllätyin itsekin siitä, miten käyttäydyin ylilääkärin kerrottua uutiset. Taisin naurahtaa ja totesin: ”Yeah sure we will see!”. Sairaalassa minulle varattiin aika kirurgiseen toimenpiteeseen viikon päähän. Leikkausta edeltävä viikko oli elintärkeä, toipumiseni kannalta. Lääkärin mukaan varmaa oli se, että polveni joudutaan leikkaamaan tämän viikon päästä ja toipuminen tulee kestämään vähintään puoli vuotta, kunnes kipsi saataisiin ottaa pois. Mielenkiintoista tarinasta kuitenkin tekee se, etten koskaan joutunut leikkaukseen ja jo puoli vuotta tapaturman jälkeen tein takaperin voltteja suoralla maalla valmistautuessani cheerleadingin Suomen mestaruuskilpailuihin. Miten tämä oli mahdollista? Päättäväisyys, yksi sana minkä ansiosta olen tässä tälläkin hetkellä kirjoittamassa kertomustani teille ilman kävelysauvojen tai muiden härpäkkeiden tukea. Päätin saada jalkani kuntoon tämän viikon kuluessa, niin mahdottomalta kuin se kuulostaakin.

Niko ja Make puhuvat kirjassa siitä, kuinka ihmisellä on luontaista itseluottamusta, sekä siitä miten itseluottamusta voidaan myös ulkoistaa. Toinen asia on se, onko itseluottamuksen ulkoistaminen hyvä vai huono asia? Kirjassa sanottiin että ”Ulkoistetun itseluottamusmallin mukaan ainoa tapa kasvattaa itseluottamusta on kehittää eri osa-alueita”, tästä syystä ”Itseluottamuksen ulkoistaminen voi kuitenkin viime kädessä vain heikentää itseluottamustamme, koska annamme vallan sisäisestä, luonnollisesti ja spontaanisti kokemastamme olotilasta ulkoisten tekijöiden armoille ja siten luomme sisäisiä rajoitteita ja ehtoja itseluottamuksen kokemiselle.” s.35. Kirjan mukaan on vääristynyt uskomus, että itseluottamus on seurausta ulkoisista olosuhteista ja tekijöistä s. 42. Olen Nikon kanssa samaa mieltä asiasta. Mietitään tilanne, jossa olet esiintymässä suurelle yleisölle toista kertaa saman viikon aikana. Ensimmäinen esiintyminen meni mielestäsi erittäin huonosti, koska unohdit mainita jonkin mielestäsi oleellisen tarinaasi tukevan faktan. Yleisö oli siitä huolimatta antanut sinulle raikuvat aplodit ja kuunnellut tarkkaavaisesti kertomaasi. Tästä itsellesi painavasta, mutta ulospäin minimaalisesta virheestä johtuen saatat ennen toista esiintymistä saada mieleesi ajatuksia epäonnistumisesta. Nämä epäonnistumien tuntemukset ovat ainoastaan ajatuksia eivätkä ole millään tavalla korrelaatiossa totuuden kanssa. Mehän siis luomme mielessämme rajoitteita ja esteitä itseluottamuksen kokemiselle.

Suosittelen itseluottamuskirjan lukemista jokaiselle, joka on kokenut elämässään vastoinkäymisiä tai vaikka ylittänyt itsensä jollain tavoin. Kirja todellakin pitää sisällään uskomattoman kertomuksen nuoren miehen elämänmuutoksesta ja itseluottamuksen uudelleen kasvattamisesta. Kirjassa on vahva elämän filosofinen ote, joka avaa asioita itseluottamuksen puutteesta kärsivälle ihmiselle. Vaikka olisit täysin luottavainen itsesi suhteen, kirjasta saatat silti saada uusia näkökulmia elämään.