Olen tämän syksyn aikana käyttänyt paljon aikaa itsetutkiskeluun, mielenmalleihin, ajatteluun ja kaikkeen mikä viittaa vähänkin psykologiaan. Tuntuu, kuin olisin hurahtanut totaalisesti psykologiseen maailmaan. On erittäin mielenkiintoista pohtia, miksi minä ajattelen tai käyttäydyn tietyllä tavalla tai miksi joku toinen ajattelee tai käyttäytyy täysin päinvastoin. Minulla on vahva tunne, että minusta ei välttämättä valmistu kirjanpitäjää, laskentamestaria tai muutenkaan minkään sortin ”tietäjää”. Uskon valmistuvani erittäin hyväksi ihmissuhdeasiantuntijaksi ja johtajaksi. Mikään ei ole toistaan parempi tai huonompi ja kaikkia tarvitaan. Mikä lopputulokseen vaikuttaa, on motivaatio ja palava halu kehittää itseään oikeaan suuntaan. Kaikki, jotka minut tuntevat, tietävät, että minulla on omissa tavoitteissani aina rima ja vaatimustaso korkealla. Mutta onko se välttämättä aina paras kaava? Kaadunko aina ennen rimaa samaan itsekritiikin kuoppaan?

Itsekritiikki on inhimillistä ja sitä tarvitsee jokainen elämässään. Itsekritiikki on itsensä arvioimista ja palautteen antamista itse itselleen tilanteissa, joissa kaikki ei ole mennyt toivotulla tavalla. Kriittistä ajattelua tarvitaan, jotta samoja virheitä ei toistaisi jatkossa. Se juontaa juurensa jo ihmisen muinaishistoriasta, missä selviytyminen on vaatinut kriittistä ajattelua. Ihminen tuskin olisi kehittynyt tähän pisteeseen, ellei kriittistä ajattelua olisi hyödynnetty jokapäiväisessä elämässä. Tässä onkin iso ero siihen, miten kriittistä ajattelua tehdään. Rakentava suhtautuminen on kaiken perusta sekä sen on johdettava ideoihin, ratkaisuihin sekä toiveikkaaseen lopputulokseen. Itsekritiikki eroaa rakentavasta suhtautumisesta negatiivisuudellaan. Itsekritiikki ei vie eteenpäin, vaan päinvastoin lietsoo epäonnistumisen tunnetta, ahdistusta ja alakuloisuutta. (Grandell 2018, 14-15.)

Oma suhtautuminen itseeni on valitettavan usein hyvin kriittinen. Olen todella vaativa itseäni kohtaan. Työ ja koulu pitää hoitaa täydellisesti, muuten en voi olla tyytyväinen itseeni ja rentoutua. Saatan usein stressata useita päiviä tai viikkoja jotain asiaa, kuinka sen hoidan tai miten toteutan jonkin tehtävän. En päästä itseäni helpolla koskaan. Kaikesta pitää löytyä punainen lanka, muuten se ei ole valmis. Tässä on haasteita varmasti tiimityön kannalta. En välttämättä ole se helpoin tiimin jäsen, koska vaadin itseltäni paljon ja samalla vaadin myös muilta. Minulla on ollut useita tilanteita, jossa on tehty jokin tehtävä yhdessä muiden kanssa ja minulla on ollut kovat odotukset sen suhteen sekä mielessäni olen jo visioinut lopputuloksen, mutta lopputulos ei ole minun mielestäni tarpeeksi hyvä, vaikka muu tiimi sen hyväksyisikin. Minun on ollut todella vaikea seisoa tällaisien tilanteiden takana, koska koen ne puolivillaisena tehdyksi eikä ne ole vastannut vaatimustasoani.

Syksyn aikana olen tietoisesti keskittynyt siihen, miten puhun sisäisesti itselleni. Minun ei välttämättä tarvitse laskea rimaani yhtään alemmas, mutta se miten käyn keskustelua itseni kanssa, on merkittävämpää. Itsekriittisyys ja rakentava suhtautuminen kulkee usein käsi kädessä ja ne voivat myös sekoittua toisiinsa. Välillä saattaa torua itseään tekemättömistä tehtävistä hyvin kielteiseen ja itsekriittiseen sävyyn, mutta samalla sitä suhtautuu rakentavalla tavalla ja kehottaa itseään priorisoimaan tehtävät ja lähtemään liikkeelle siitä tärkeimmästä. Suhtautuminen itseensä voi siis vaihdella eri tilanteissa, mutta tärkeimpänä on selventää itselleen, että pääpaino on hyvässä ja merkityksellisessä elämässä. (Grandell 2018, 16.)

Grandellin (2018, 16) mukaan itsekritiikkiä kannattaa tutkia rakentavan suhtautumisen ja itsekritiikin asteikolla, jossa ne muodostavat ääripäät. Itseään ei tarvitse sijoittaa jompaankumpaan päähän, vaan miettiä eri tilanteiden mukaan ja sallia itselleen mahdollisuus olla molemmissa päissä tai niiden välimaastossa.

Rakentava suhtautuminen

• fokus asioissa, joihin voi vain itse vaikuttaa esim. käyttäytyminen
• positiivinen, lempeä ja rakentava palaute
• optimistinen ajattelu
• antaa lohtua
• konkreettiset ideat toisenlaisesta toiminnasta

Itsekritiikki

• fokus asioissa, joihin ei voi itse vaikuttaa
• sävyltään kielteinen, aggressiivinen, vaativa
• ei herätä toivoa, puskee alaspäin
• ei anna konkreettisia ideoita toisenlaisesta toiminnasta

Listaa katsoessani tunnistan itsessäni molempia malleja. Kuitenkin useimmiten sitä kallistuu itsekritiikin puoleen helpommin. Olen hakenut työpaikkoja, enkä ole päässyt edes haastatteluun, vaikka olen ollut sitä mieltä, että hakemukseni, cv:ni ja kaikki osaamiseni on vastannut täydellisesti työpaikkailmoituksen kriteerejä. Se miten olen itselleni tällaisen tilanteen jälkeen puhunut, on ollut tyyliltään hyvin rankaisevaa, kielteistä ja maahan lyttäämistä. ”Mikä minussa on vikana?”, ”En koskaan pääse mihinkään”, ”Kukaan ei näe minussa minun potentiaaliani”, ”Olen niin huono”. Itsekritiikki on usein yliampuvaa tilanteeseen nähden. Se saattaa paisua ja vallata mielen niin äärimmilleen, että sen ohi ei kykene näkemään. Itsekritiikki on varjona meidän mukanamme, vaikka mitään ei olisi tapahtunutkaan. Se muistuttaa meitä jo etukäteen: ”Ei kannata hakea sitä työpaikkaa, et pääse kuitenkaan edes haastatteluun”. Itsekritiikki on osa meitä, mikä on inhimillistä. Se miten siihen suhtautuu ja antaako sen ottaa ohjat omassa elämässä, on jokaisen henkilökohtainen valinta. (Grandell 2018, 20.)

”Suunnan selkeyttäminen johtaa todennäköisemmin perille saapumiseen” – Ronnie Grandell

Olen päättänyt ottaa oman elämäni ohjat käteeni ja suhtautua itseeni lempeämmin, rakentavammin ja arvostavammin. En halua lietsoa itseeni itsekritiikin myrkkyä, joka lyttää minua aina alemmaksi ja elämästä tulee helposti taistelutanner, jossa ainoa oikea tapa on raivata itselleen tie esteistä huolimatta. Minua on helpottanut sallivampi ote itseeni ja huomasin tämän muutoksen hyvin tänä syksynä, kun päätin hakea unelma työpaikkaa hetken mielijohteesta. Joku takaraivossani oli hyvin skeptinen aikaisempien kokemuksien perusteella. Tämä joku oli selvästi itsekritiikkini. Päätin kuitenkin panostaa hakemukseen ja muotoilin cv:n täydelliseksi. Toivoa täynnä odotin vastauksia ja kun se lopulta tuli, tunsin tutun tunteen: ”Valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun tällä kertaa”. Ensimmäinen reaktioni oli jälleen suuri epäonnistuminen, mutta se mikä tässä tekee eron aikaisempaan suhtautumiseeni, oli se, miten käänsin tilanteen positiiviseksi itselleni. Ehkä työpaikka haki ihmistä, joka ei ole opiskelija tai ehkä olin potentiaalinen ehdokas, mutta vastassani oli tällä kertaa kokeneempia ja varmempia valintoja. Tämän jälkeen en edes miettinyt asiaa enempää, vaan jatkoin eteenpäin. Helpotuksen tunne on valtava!

Itsekritiikkiin vaikuttaa jokaisen oma sääntökirja. Jokainen luo joko tietoisesti tai huomaamattaan sääntöjä itselleen ja elämälleen. Sääntöihin kuuluu esimerkiksi hampaiden harjaus kahdesti päivässä tai säännöllinen suihkussa käynti. Sääntöihin kuuluu myös hieman poikkeavampia sääntöjä, kuten esimerkiksi pitää liikkua viisi kertaa viikossa tai täytyy tehdä töitä tietyn verran päivässä. Kaikilla on sääntökirjassaan omat sääntönsä, mutta jos niistä poikkeaa, itsekritiikki nostaa päätään. Treenin jättäminen välistä väsymyksen takia, tuo tunteita saamattomuudesta ja laiskuudesta. Toimimattomat säännöt altistavat itsekritiikille. (Grandell 2018, 115.)

Toimimattomat säännöt nähdään usein mustavalkoisena ja ainoana totuutena. ”Minun on pakko”, ”Minun pitää aina”, ”En saa koskaan” ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka joko onnistumme tai epäonnistumme. Sääntökirjassa tällaiset säännöt aiheuttavat turhaa painetta, ahdistusta ja suorittamista. Ehdottomuus johtaa itsekritiikkiin. Toimimattomista säännöistä kannattaa tehdä joustavampia sääntöjä. Sääntöjä ei kannata unohtaa tai heittää roskakoriin, sillä usein niihin liittyy vahvasti arvoja ja tärkeitä asioita itselle. Ne pitää vain sanoittaa uudelleen siten, että niiden taustalla on mahdollisuus olla tekemättä säännön mukaisesti ja tuntea silti olevansa hyväksytty. (Grandell 2018, 121.) Tähän esimerkkinä voisin käyttää itseäni ja miten voisin sanoittaa itselleni uuden säännön liittyen arkeeni. Aikaisemmin sääntöni on ollut, että pitää tehdä kahdeksan tuntia hommia, tehtävät pitää olla tehty ja vasta sen jälkeen saa vaihtaa vapaalle. Uusi sääntö voisi olla, että vähempikin tuntimäärä riittää, tehtäviä voi jatkaa seuraavana päivänä ja päivän aikanakin voi sallia itselleen pienen hetken ja tehdä jotain muuta.

Grandell (2018, 143) tiivistää itsekritiikin merkityksen varsin hyvin. Jos antaa itsekritiikin vallata ja ottaa ohjat elämässään, sillä voi välttää epäonnistumisia ja virheitä, mutta samalla se toimii päinvastoin elämänlaadussa ja merkityksellisyydessä. Se vie poispäin tärkeistä asioista ja vähentää innostuksen, ilon ja itsekunnioituksen määrää. Tätä kannattaa mielestäni pohtia tarkemmin, mikäli toivoo elämältään onnellisempaa, positiivisempaa ja vapaampaa suuntaa. Haluan jatkossakin asettaa rimani kunnianhimoisesti korkealle, mutta en halua ylittää rimaa kuopan kautta vaan loikata kepeästi tasaisen maan pinnalta yli ja ehkä loikka onkin korkeampi kuin mitä olin koskaan aikaisemmin kuvitellut tai pystynyt tekemään kuopan kautta.

LÄHTEET

Grandell, R. 2018. Irti itsekritiikistä – löydä terve suhde itseesi. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi.