Tampere
28 Mar, Thursday
10° C

Proakatemian esseepankki

Itsekkyys vs. terve itsekkyys



Kirjoittanut: Julia Nieminen - tiimistä Motive.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Ei ihan paska kirja
Laura Peippo
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

”Se, että otat omaa aikaa ei ole keneltäkään pois, mutta jos et ota niin se on kaikilta pois.” -Laura Peippo

 

Lause, joka kolahti minuun.

 

Elämme nykyaikana hyvin suorituskeskeisessä yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Elämässä saavutettuja asioita, kokemuksia ja meriittejä arvostetaan. Mitä tehokkaampaa työskentely on, ja mitä enemmän saa aikaan yhä lyhyemmässä ajassa, sen parempi. Tämä ilmiö nousee pintaan niin työelämässä, opiskelumaailmassa, kuin ehkä jopa siviilielämässäkin, eikö? Uupumus on yksi nykypäivänä hyvin pinnalla olevista ilmiöistä, enkä lainkaan ihmettele sen yleisyyttä ottaen huomioon kulttuurimme luoman paineen tehokkuudesta. Varmasti niin sinä kuin minäkin tunnistamme sen tunteen, kun tekemistä riittää, mutta aikaa ei. Työ- ja opiskelutehtävien lisäksi pitäisi pystyä huolehtimaan myös muista asioista, kuten sosiaalisesta elämästä, syömisestä, nukkumisesta, ja ehkä harrastaakin jotain. Aikatauluttamista voidaan pitää nykypäivänä jopa elämäntapana.

 

Tämän esseen aloituslause on Laura Peipon käsialaa. Lause hyppäsi silmilleni Peipon kirjasta nimeltä ”Ei ihan paska kirja”. Mitä enemmän mietin kyseistä lausetta, sitä moniulotteisemmaksi se mielessäni muuttui. Miksi oman ajan, ja oman hyvinvoinnin arvottaminen on joskus niin hankalaa? Miten voimme olettaa pystyvämme toimimaan haluamallamme täydellä panoksella työelämässä, ystävyyssuhteissa tai parisuhteissa, jos emme anna itsellemme mahdollisuutta pitää itsestämme huolta? Velvollisuudet on hoidettava, mutta missä menee se raja, kun on tuijotettava vain omaa napaa? ja MIKSI oman ajan ottaminen tuntuu joskus itsekkäältä, ja siitä tulee melkein jopa huono omatunto?

 

TERVE ITSEKKYYS

 

”Jokainen meistä tarvitsee tervettä itsekkyyttä, jotta voi olla läsnä muille.” -Laura Peippo

 

Toinen lause, joka kolahti minuun.

 

Olen itse lähtökohtaisesti sitä mieltä, että oma hyvinvointimme on kaiken perusta. Hyvinvointi, niin psyykkinen, sosiaalinen kuin fyysinenkin. Joskus se vahingossa hautautuu muiden asioiden alle, mutta loppujen lopuksi se nostaa aina päätään. Terve itsekkyys on mielestäni mielenkiintoinen ilmaisu. Uusi lempi-ilmaisuni, itse asiassa. Itsekkyydellä on sanana melko negatiivinen klangi, ja Wikipediakin määrittelee kyseisen termin seuraavalla tavalla:

 

  1. (yleensä epämiellyttävä) luonteenpiirre, joka sisältää keskittymisen omaan itseen muiden kustannuksella.

 

Mielestäni terve itsekkyys on enemmänkin mielentila, kuin luonteenpiirre. Se ei tarkoita itseensä keskittymistä muiden kustannuksella, vaan itsensä ja muiden parasta ajatellen. Minulle se tarkoittaa halua huolehtia itsestään, jotta pystyy myös antamaan itsestään jotain myös muille. Läsnäolo ei ole itsestäänselvyys, eikä se synny itsestään. Joskus läsnäolo voi olla myös raskasta. Joskus, vaikka kuinka paljon haluaisimme, emme vain jaksa olla täysin läsnä kaikissa tilanteissa ja kaikille ihmisille, niin valitettavaa kuin se onkin. Varmasti haluaisimme kuitenkin pystyä olemaan läsnä niissä tilanteissa, jotka koemme merkityksellisiksi itsellemme, tai jollekin toiselle. Oli kyseessä sitten tärkeä tiimipalaveri, sydämen purkaminen kumppanin kanssa, tai illallinen isovanhempien seurassa.

 

Kuulostavatko seuraavat ajatukset ja olettamukset tutuilta?

 

”Mitä enemmän työtä ja tulosta teen, sitä arvokkaampi jäsen olen tiimilleni”

”Teen uhrauksia tiimini puolesta, olen siis sitoutunut tiimin toimintaan”

”Karsin vapaa-aikaani tiimin toiminnan vuoksi, olen siis motivoitunut”

 

Minulle kuulostavat. Mutta ovatko omaa sekä tiimin hyvinvointia edistäviä ajatuksia? Ainakaan minun mielestäni eivät.

 

Olemme pohtineet tiimini kanssa lähiaikoina yksilöiden resurssien huomioimista, sekä yksilön vapauksien rajoja tiimiyrityksen toimitatavoissa. Mitkä ovat sopivat raamit joustavuuden suhteen, kun pääsääntöisesti kaikilla tulisi olla samat säännöt? Voidaanko työajoista joustaa, ja missä menee reiluuden ja tasavertaisuuden raja? Ovatko väsymys tai huonot yöunet tarpeeksi hyvä syy aloittaa päivä myöhemmin? Muun muassa nämä kysymykset ovat nousseet esiin. Kysymykset eivät ole yksiselitteisiä, etenkin, kun tiimin arvot ja yksilöiden arvot tuskin koskaan osuvat täysin yksi yhteen. Mielestäni tässä astuu kehiin yksilön vastuu ja moraali. Onko kyseessä itsekkyys, vai terve itsekkyys? Koenko olevani niin väsynyt, että en pysty antamaan tiimilleni sen arvoista panosta, ja että se vähäinenkin panos kuluttaisi minut tällä hetkellä loppuun? Olisiko sekä oman hyvinvointini, että tiimini menestyksen ja hyvinvoinnin kannalta paras ratkaisu ottaa hetki rennommin, jotta voin taas tuoda tiimilleni jotain hyvää ja kehittää toimintaa jatkossa entisestään. Nämä ovat omasta mielestäni ratkaisevia asioita. Tiimi on tasan niin vahva kuin sen heikoin lenkki, ja tässä yhteydessä sillä ei tarkoiteta fyysistä tai henkistä voimaa tai pystyvyyttä, vaan kuormitustasoa suhteessa omaan kapasiteettiin. Itse asiassa on todellista vahvuutta tunnistaa omat voimavaransa, ja toimia niitä kunnioittaen, sillä silloin kunnioitat kaikista parhaiten myös ympärilläsi olevia ihmisiä.

 

LÄSNÄOLO

 

Usein harmittelemmekin juuri sitä, kuinka pitäisi pystyä olemaan enemmän läsnä muille. Mutta kuinka usein itse asiassa mietimme sitä, olemmeko olleet läsnä itsellemme? Voimmeko edes olla läsnä muille, jos emme ole läsnä itsellemme? Entä voimmeko olla aidosti läsnä itsellemme, jos elämme jatkuvaa suorittamista? Tämän esseen kirjoittamisen tässä vaiheessa keskeisin ajatus omassa päässäni on nimenomaan se, että mitä paremmin pidän itsestäni huolta, sitä parempi tiimiläinen, ystävä, lapsi, ja mitä ikinä voinkaan olla, olen. Itsestään huolta pitäminen ei aina ole vain fyysistä huolenpitoa, kuten rentoutumista, treenaamista, nukkumista tai syömistä, vaan sitä on myös läsnäolo.

Milloin olet viimeksi ollut täysin läsnä itsellesi? Rehellisesti sanottuna, itse en meinaa edes muista. Muistan etäisesti sen tunteen, miltä tuntuu olla läsnä itselleen. Kulunut syksy on ollut kirjaimellisesti suorittamista, mitä en toisaalta pidä täysin huonona asiana. Kuitenkin läsnäoloa ensisijaisesti itselle tulisi sisällyttää enemmän elämään. Ottaa hetkiä, jolloin kuuntelee, ja ennen kaikkea on valmis kuulemaan, mitä omalla keholla ja mielellä on kerrottavana. Joskus pelkkä läsnäolo riittää, ei tarvita muutoksia elämään. Samahan pätee myös ihmissuhteisiin, monesti pelkkä kuuntelu ja kuuleminen on kaikista merkityksellisintä.

Opiskelu- tai työelämässä elämä on tyypillisesti hyvin kiireistä, eikä sitä aina voi välttää. Suorittaminen on sallittua, samaten kuin tehokkuus, tavoitteellisuus ja itseltään vaatiminenkin. Näitä ei mielestäni tarvitse ylenpalttisesti demonisoida, mutta on hyvä tunnistaa ja huomioida myös muut asiat elämässä. Vaikka elämä ei olekaan täysin yksilösuoritus, voimme loppujen lopuksi olla vain itsestämme täydessä vastuussa. Se ei ole itsekästä.

 

Ole läsnä, ennen kaikkea itsellesi. Ole terveesti itsekäs, sillä autat pitkässä juoksussa niin itseäsi kuin muitakin.

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close