Keskustelimme Proakatemian johtoryhmän pajassa tunneihmisistä sekä järki-ihmisistä. Ehkä samainen vertailu on noussut useissa työyhteisöissä nykypäivänä enemmän esiin. ”Psykologi ja psykologian tohtori Tapani Riekki on myös sitä mieltä, että ihminen usein on joko enemmän järki- tai tunneihminen. Hän kuitenkin korostaa, että kyseiset ominaisuudet eivät ole toisiaan poissulkevia” (Yle, 2018).Tässä esseessä keskityn kuitenkin tunneihmisten puoleen palautetilanteissa, sekä työyhteisössä.

Keskustelussamme nousi esiin tunneihmiset palautetilanteissa. Mitä jos palautteenantotilanteessa toinen osapuoli alkaa kyynelehtimään? Miten silloin reagoida tai jatkaa keskustelua?

Luokittelisin itse itseni tunneihmisiin, se ei kuitenkaan poista järjen puolta. Tunteeni ohjaavat minua toimimaan työyhteisön erilaisissa tilanteissa, ja huomioin usein muiden työyhteisön jäsenten tunteita enemmän kuin omiani. Palautetilanteissa saatan herkistyä ja silmäni kostuvat. Mistä tämä sitten johtuu? Itkeminen palautetilanteessa voi tarkoittaa montaa asiaa. Se voi tarkoittaa sitä, että kyynelehtivä osapuoli kokee palautteenantotavan tai palautteen loukkaavana. Toisaalta se voi myös tarkoittaa sitä, että on pettynyt itseensä palautteen perusteella tai kokee loukanneensa toista osapuolta. Kyynelehtiminen voi tapahtua myös positiivisen palautteen jälkeen, esimerkiksi onnistumisen kokemuksesta. Pulmatilanteeksi saattaa kuitenkin muodostua se, ettei itse osaa kertoa omista tuntemuksistaan, ellei toinen osapuoli ole vastaanottavainen tai osaa kysyä niistä.

Miten tällaisessa tilanteessa toisen osapuolen tulisi sitten ajatella ja toimia? Jos palautteenannon jälkeen toinen osapuoli kyynelehtii, on turha alkaa soimaamaan itseään. Ensiksi on hyvä antaa toisen tunteille tilaa. On täysin hyväksyttävää tuntea ja näyttää omat tunteensa tilanteissa. ”Tunteiden kokeminen kuuluu ihmisenä olemiseen” (Ojanen, 2014). Sen jälkeen toiselta osapuolelta kannattaa kysyä mistä tunteet kumpuavat, olenko antanut palautteen rakentavasti vai hänelle epäsopivalla tavalla. Onko taustalla kenties pettymys omasta toiminnasta ja miten asiaa voitaisiin käsitellä yhdessä. Itselleni tärkeää on, että saan hetken hengittää, eikä kysymyksiin tarvitse vastata tunnekuohun vallassa. Koen myös, että toisen osapuolen avoimuus, kysyä mistä tunteet kuohuvat, edistää yleistä ilmapiiriä ja vie palautekeskustelua eteenpäin.

Tunteet voivat nousta pintaan työyhteisössä ilman palautteenantotilannetakin. Tällöin kaivataan johtajien sekä muun henkilöstön rohkeutta mennä kysymään, onko kaikki hyvin, mistä tunteet kumpuavat ja voiko kyseistä henkilöä jotenkin auttaa. Työyhteisön avoin ilmapiiri vaikuttaa siihen, pystyvätkö tunneihmiset näyttämään tunteensa työyhteisössä, ja onko muu henkilöstö tarpeeksi rohkeita menemään tilanteeseen auttamaan.

Tunneihmisen arki voi olla välillä raskasta. Tunteita voi olla vaikea näyttää esimerkiksi Proakatemialla omassa tiimissä, sillä välillä tunteista on syntynyt väärinkäsityksiä. Itkeminen, suuttumisen näyttäminen tai hermostuminen voivat saada aikaan vastareaktioita tiimiläisissä. Tämän takia tunteista tulee puhua ja niille pitää antaa tilaa. Olemmekin tiimissämme kevään aikana useampaan otteeseen keskustelleet siitä, miksei palautetta ole esimerkiksi annettu heti tapahtuneen jälkeen ja käsitelleet asiaa kuinka omille tunteille on pitänyt antaa tilaa ennen palautteenantoa, jotta palaute ei tule ilmi väärällä tavalla.

Jokaisessa työyhteisössä ja Proakatemian tiimissä olisikin hyvä pohtia sitä, miten yksilö ja yhteisö voivat huomioida toisten tunteet ja miten niitä käsitellään. Omia tunnetaitoja pystyy harjoittelemaan ja jokaisen tulisikin miettiä mistä omat ja muiden tunteet kumpuavat, ennen kuin antavat vastareaktion tunteilleen. Kenenkään ei tarvitse padota omia tunteitaan työyhteisössä, vaan on suotavaa, että niitä pystyy käsittelemään ja näyttämään muille työyhteisön jäsenille.

Ovatko tunne ja järki vastustajia vai kumppaneita?

https://yle.fi/uutiset/3-10059028