Olen aina aikaisemmin olettanut olevani ekstrovertti, koska nautin ihmisten seurasta, yllättävistä tapahtumista ja jatkuvasta toiminnasta, mutta akatemia muutti käsitystäni. Mitä enemmän tutustuin muihin ihmisiin ja erilaisiin persoonallisuustesteihin, minusta tuli pala palalta introvertimpi. Introvertti, joka tarkkailee sivusta, ei innostu heti uusista ideoista ja jonka tekeminen herpaantuu pienimmistäkin häiriötekijöistä, tyyppi jolta ei saa mielipidettä sekunnissa ja joka uppoutuu omiin ajatuksiin kesken dialogin, muttei koskaan tuo ideoitaan julkisuuteen ennen kuin on varmistanut, onko niissä oikeasti mitään järkeä ja silloinkin hyvin varovasti yhdelle ihmiselle. Tämä oli se rooli jonka sain, jonka otin myös itsekin hammasta purren vastaan ja se mustavalkoinen introvertti-ekstrovertti jaottelu pysyy tiukasti kiinni tilanteesta riippumatta.

Tässä ajassa suurin osa länsimaista arvostaa nopeatempoista yhteiskuntaa, vähän kuten Akatemiakin. Se on ekstroverttien valtakunta, jossa itsensä esiintuominen, nopeat päätökset ja äkkinäiset arviot ovat ihailtavaa ja jopa odotettavaa meiltä jokaiselta, mutta toisaaltaan moni työpaikka ja itäiset kulttuurit arvostavat taas introvertin ominaisuuksia. Se on selvää, että ääripäät huomataan parhaiten niin persoonallisuuksissa kuten kaikessa muussakin, mutta harva meistä on lokeroitavissa yhteen tiettyyn kuvaan.

Olen juuri viettänyt viimeiset kaksi viikkoa tiiviisti kolmen-neljän eri ihmisporukan keskellä, osa niistä on ollut ventovieraita ja toiset taas hyvinkin tuttuja. Olen tehnyt töitä, suunnitellut, tutustunut, jakanut omia ajatuksiani ja kuunnellut muiden mietteitä, juhlinut ja matkustanut heidän kanssaan melkein 24/7 ja nauttinut joka ikisestä hetkestä. Muutin myös 9-hengen solukämppään, jossa noin puolet on introvertteja, vaikka yleinen käsitys antaa ymmärtää, että se olisi heidän persoonalleen painajaismaista. Kaiken tämän yltiösosiaalisuuden, uusien ihmisten ja jatkuvien tapahtumien jälkeen kroppani kyllä viestittää, että välillä olisi aika huilata ja palautua tästä kaikesta aistien tulvasta, mutta toisaaltaan tunnen oloni voimaantuneeksi, todella innostuneeksi ja erittäin onnelliseksi. Olenko sittenkään niin introvertti?

Tutkiessani asiaa, löysin paljon piirteitäni molemmilta persoonallisuuksien puolilta ja uudelleen katsoessani tekemiäni persoonallisuustestejä, asetuin muutaman prosentin keskikohdan introvertimmälle puolelle, joten olisiko sittenkin oikeampi määritys ambivertti?

Omalla kohdallani näkyviä esimerkkejä, joissa ”ristiriidat” tulevat ilmi: Rakastan olla juhlissa ja ihmisten keskellä, kunhan huomio ei keskity ainoastaan minuun ja joku muu emännöi tilannetta. Minun on helppo verkostoitua ventovieraisiin ja kokeilla kaikkea uutta, mutta mieleeni herää heti kysymyksiä. Pohdin, analysoin ja arvioin ympärilläni tapahtuvaa, muodostaen laajan kokonaiskuvan, josta kuitenkin jätän yksityiskohdat huomioimatta. Puhun puhelimessa paljon ja mielelläni, enkä pidä erityisesti kirjoittamisesta, mutta harkitsen tarkkaan molemmissa mitä asioita tuon esiin. Teen mitä vaan ja keskustelen mistä vaan, mutta tylsät ja mitättömät jutut saavat minut kyllästymään helposti. Voin uppoutua pitkiksi ajoiksi hiomaan parasta lopputulosta, mutta silti moni asia jää kesken ja hommat kasaantuvat.

Myös työhistoriani kielii sopeutumisesta eri ääripäihin. Pääsykokeiden perusteella olisin ollut täydellinen lähihoitaja, joka kuuntelee, auttaa ja huomioi muut, mutta sovelluin erittäin hyvin myös itsenäiseen rakennusalan työhön, jossa suurimmaksi osaksi työskennellään yksin. Ambivertteys tulee ilmi myös muiden ihmisten tekemistä havainnoista minua kohtaa. Toisen mielestä olen täysin ulospäinsuuntautunut ekstrovertti kun toiset pitävät minua sisäänpäin suuntautuneena introverttiä.

Päätelmäni on, että hetkellisellä tilanteella ja ympäröivillä ihmisillä on suurin vaikutus kummalla puolelle milloinkin käännyn. Kiireellinen, stressaava ja minut hyväksymätön tilanne saa minun introverttipuoleni esiin, kun taas rento, hyväksyvä ja vapaa tilanne suosii ekstroverttiä-puoltani.

Ei anneta roolien jämähtää ikiajoiksi, vaan rakennetaan toisillemme tilanteita, joissa he ovat parhaimmillaan ja arvostetaan niitä ominaisuuksia, joita kullakin on.