Tampere
18 Apr, Thursday
2° C

Proakatemian esseepankki

Intohimosta unelmaksi



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Pidän itseni tutkailemisesta, ideoiden myllerryksestä ja etsinkin tätä aihepiiriä varten lähdekirjallisuutta. Löysinkin kirjan nimeltä EPIC: Nuoren yrittäjän käsikirja. Kirjan houkutteleva visuaalisuus, yksinkertainen jäsentely ja mielenkiintoinen sekä helposti ymmärrettävä sisältö teki siitä helpon valinnan. Teoksessa käydään läpi myös mahtavia interaktiivisia ajattelu- ja selvitystehtäviä, joidenka muutaman pohjalta tulen esseeni kirjoittamaan. Tämän esseen tarkoituksena on siis avata minun omia pään kiemuroita ja ehkä jopa antaa jollekin toiselle kipinää juurikin ideoiden muodostamisen saralle.

 

Intohimosta ideaksi

 

Mikkola ja Tervonen avaavat teostaan ensimmäiseksi aiheella Unelmointi. He sivuavat erästä kreikkalaista tarinaa siilistä ja ketusta. Tarinan siili osaa suojautua ketun kikkailuilta muuttumalla piikkipalloksi ja pärjää elämässään varsin mallikkaasti tehden tätä omaa juttuaan. Meistä jokainen varmasti haluaa olla tarinan siili ja tehdä sitä kuuluisaa ”omaa juttuaan”. Valitettavasti moni meistä kikkailee ketun tavoin tehden vähän sitä sun tätä löytämättä kuitenkaan sitä, mitä oikeasti haluaisi tekevän. Mielestäni moni vielä tekee hallaa itselleen valittamalla, kuinka he eivät tiedä mitä tehdä, mutta eivät kuitenkaan aktiivisesti yritä etsiä sitä kiintopistettä. Kaikkien ei tarvitse tietää heti synnyttyään, että mitä haluaa tehdä, mutta oman kaikkien itsensä kannalta haluaisin nähdä, että tähän pyrittäisiin. Teoksessa sanotaankin viisaasti: ”Unelmia on maailmassa ihan yhtä monta kuin on ihmisiäkin. Siksi onkin tärkeää, että jokainen meistä osaisi etsiä omaa unelmaa ja intohimoaan.” Kirjan osiot kuitenkin auttavat etsimään juuri sitä omaa juttua miettien omassa elämässä ihailemia ihmisiä, pohtien usein tekemiä asioita ja kuinka näistä voisi löytää asioita, joissa on taitava tai jota tekee intohimoisesti.

 

Yksi teoksen mielekäs työkalu on Kutsumuskartta, jonka avulla listataan ylös asioita, jotka vain innostavat, joista tykkää tai jotka tuottavat iloa. Aikaa on 20 minuuttia, jonka aikana listataan niin paljon asioita, kuin vain mieleen juolahtaa. Näiden asioiden eivät tarvitse olla suuria asioita, vaan esimerkiksi omassa elämässäni tärkeitä asioita ovat elämykset, teknologia, ruoka, mukavuudentunne, elokuvat, lämpö ja vaatteet. Näistä asiat ovat sellaista, joista pidän normaalissa arjessa ja saan niistä iloa elämääni. Listauksen jälkeen mietitään, että mitä joku muu voisi saada näistä irti omaan elämäänsä, jos näistä muodostaisi jotakin ideaa. Voisiko elokuvien katsominen ja mukavuudentunne yhdistää ja saada aikaan vaikka maailman mukavimman elokuvateatterin, jossa voi maata? Kutsumuskartta on mielestäni ensimmäiseksi unelman saavuttamisen kohdaksi aivan loistava, koska siinä lähdetään heti muodostamaan suuntaa unelmalle, joka tuottaa innostusta omassa elämässä ja voi näin kohdistaa suuren voimavaran yritysidean toteutukseen, joka tuottaa iloa myös muulle kansalle. Mielipiteeni on se, että mikään ei ole yrityksen muodostamisessa niin tärkeää, kuin omien intohimojen suuntaaminen todeksi.

”Kun intohimo kohtaa maailman tarpeet.”

 

Ideasta unelmaksi

 

Aiemmassa kappaleessa käytiin läpi intohimoja ja innostuksia omassa elämässä. Näiden jälkeen pitäisi syntyä idea tai ratkaisu, joka ratkaisee pulman tai tarpeen. Se voi olla tuote, palvelu tai vaikkapa sovellus. Teoksessa käytetään yhtenä esimerkkinä Spotifytä. Aluksi on ollut intohimona rakkaus musiikkiin ja idea liikkuvasta musiikkisoittimesta, josta löytyy kaikki suosikkiartistin kappaleet yhdellä painalluksella. Näin syntyi musiikkipalvelu Spotify. Usein idea syntyy jostain omasta ongelmasta tai tarpeesta. Tällaiset tilanteet täytyy nähdä mahdollisuutena, sillä usein muut näkevät vain puutteita.

 

Teoksessa idean kehitys jaetaan kahteen osa-alueeseen: unelmointivaiheeseen ja toteutusvaiheeseen. Unelmointivaiheessa keskitytään kysymykseen ”Miksi?”, mutustellaan ja unelmoidaan, että mitä kaikkea olisi mahdollista saavuttaa unelman parissa, jos maailmassa ei olisi mitään rajoja. Itselle kyseinen vaihe on jopa varsin ongelmallinen ja haastava, sillä olen todella käytännönläheinen ihminen. En haluaisi jäädä ihmettelemään, kuinka kirjan tavoin Muumit tekisivät asiat, vaan haluan siirtyä suoraan toteuttamisvaiheeseen. Kuitenkin nyt pysähtyessäni paikoilleni asian parissa, tajuan, että unohtamalla kaikkein johdonmukaisimmat menetelmät ja tavat toteuttaa ideoita, syntyy uudenlaisia polkuja ideoiden parissa. Esimerkiksi miettiessäni rajatonta maailmaa taas vaikkapa elokuvien parissa, niin haluaisin hypätä elokuvan sisään elämään vaikkapa Star Wars-maailmassa. Tämä voisi synnyttää uudenlaisen virtuaalitodellisuuselokuvahaaraan kyseissä bisneksessä. En tiedä tulisiko tällainen onnistumaan, mutta tämänkaltainen ajattelu luo tuhottoman paljon uutta ideointia, joka ei ole rajattua.

 

Toteuttamisvaiheessa aletaan tehdä selkeämpää suunnitelmaa, että mitä tehdään ja millä tavalla. Kaikista edellisen vaiheen tuotoksista jätetään jäljelle kaikkein toteuttamisen arvoiset ja itselle innokkaimmat ideat. Viimeseksi jää se kaikkein paras ja selkeimmäksi muodostunut idea, jota varten aletaan päättää, mitä seuraavaksi tehdään, että idea toteutuu. Omaksi ideakseni on muodostunut tässä vaiheessa teknologian yhdistäminen kodin arjen mukavuuteen ja toimivuuteen, josta muodostui ratkaisuksi älykodit. Mikkola ja Tervonen kuitenkin painottavat, että valitun idean ei tarvitse olla kiveen hakattu, vaan valintaa voi ja kannattaa muuttaa, jos siitä syntyy vielä kehittyneempiä ideoita. Itselläni kyseinen unelma oli alustavaa laatua älytuotteiden verkkokauppa, mutta ideaa kehiteltyä, muodostui siitä eheämpi ajatus älykodeista.

 

Toiseksi valtavan hyödylliseksi työkaluksi olen valinnut Unelmakartan. Unelmakarttaan kirjoitetaan keskelle paperia muodostettu idea tai unelma, jota kuvataan sanoilla, jotka saa sydämen kipinöimään innostuksesta. Seuraavaksi, keskellä olevan idean, esimerkiksi juuri ”Älykodit”, ympärille listataan sen osa-alueita tai muita kokonaisuuksia, jotka liittyvät kyseisen idean toteuttamiseen. Näistä osa-alueista pitäisi muodostua keskellä oleva päämäärä. Nämä osa-alueet voisivat olla esimerkiksi yritykselle ominaisia asioita kuten markkinointi, rahoitus ja yhteistyökumppanit. Jotta nämä kirjatut osa-alueet eivät jäisi liian aukinaisiksi, tulee näiden osa-alueiden ympärille kirjoittaa vielä tehtäviä näihin osiin liittyen. Näistä pienemmistä tehtävistä muodostuu kokonainen ”to-do-lista”, jonka avulla saavutetaan keskellä oleva unelma. Valitsin Unelmakartan, koska se on minulle itselleni erittäin konkreettinen ja näin ominainen tapa tuoda esille ideani kulmakivet, joita lähteä saavuttamaan.

”Maailma on täynnä ideoita.”

Kommentit
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close