Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Innovoinnin reflektio



Kirjoittanut: Joni Sydänlammi - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Revenalla oli 12 h innovointi maaliskuun viimeisenä päivänä ja toimeksiantajana oli Katto Kumppanit. Tässä esseessä jaan huomiota päivän kulusta ja tapahtumista, jotka kaipaavat minun henkilökohtaisesta mielestäni parannusta tulevaisuudessa, kun kohtaamme 24 h haasteen ensi syksynä. Huomioin tässä enimmäkseen omia suorituksiani ja isossa kuvassa tiimin toimintaa.

Toimeksianto:

  1. Miten saisimme omakotitalon asukkaat tietoiseksi oman katon tilanteesta, vaikka ongelmia ei ilmene arjessa?
  2. Miten meidän palvelumme tavoittaisi heidät?

Näillä pähkinöillä ”Kape” starttasi meidän 12-tuntisen. Hänen esitelmänsä jälkeen saimme esittää kysymyksiä, siinä menimme hiukan mönkään, ainakin mielestäni. Kysymysten esittäminen on tässä vaiheessa äärimmäisen tärkeää, mutta yhtä tärkeää on esittää oleellisia kysymyksiä. Tietysti meidän ryhmäämme ei haittaa epäoleellisen tiedon saanti, mutta toimeksiantaja saattaa hämmentyä poukkoilevista kysymyksistä. Kape on kuitenkin niin ystävällistä sorttia, että hän ei vaivaantunut kysymyksistämme. Itseltämme vain pelasimme tärkeää aikaa pois, koska kyselytuntimme oli nimensä mukaisesti tunti, vartin sijasta, mitä se 24 h:ssa on.

Revena oli jaettu kahteen ja molemmat tiimit suorittivat samoja toimeksiantoja. Meidän tiimissämme oli vain viisi henkilöä. Omat ennalta päätetyt roolini olivat pitchaaja ja kontaktihenkilö toimeksiantajan suuntaan. Nämä roolit toimivat hyvin yhdessä, koska sitten on mahdollista käyttää esityksessä fraasia ”kuten puhelussa…”. Onneksi ennätimme soittamaan toimeksiantajalle ensimmäisen kysymyspatteristomme kanssa puolenpäivän aikoihin, koska valitettavasti hän oli saavuttamattomissa yhdestä hiukan yli kolmeen. Toki hän sanoi, että Whatsapp-viesteillä hänet tavoittaa tuonakin aikana. Mutta viestittelyssä saa suoran vastauksen suoraan kysymykseen, eikä välttämättä saa täydellistä ymmärrystä. Kape oli lopputuloksena otettu, koska olimme häneen kaksi kertaa puhelimitse yhteydessä ja meillä oli laajasti kysymyksiä ja varmistelimme suuntaamme.

Meidän karkeat raamimme päivän kulkua varten oli, että toimeksiannon jälkeen aloitamme tiedonkeruun, mitä edeltää tietysti ongelman määritys eli toimeksiannon purkaminen ja ymmärrys. Aloimme mind-map – tyylisesti purkamaan ideoita ja liittyviä aiheita whiteboardille. Äkkiä olimme purkaneet paloiksi esim. omakotitalo, omakotitalon asukas ja tietoisuus. Yhdessä fiilistelimme ideaa siitä, että katon huolto tulisi olla yhtä kirjoittamaton normaali kuin auton huollot. Miten saisimme tämän tietoisuuden ihmisille? Isona huomiona yritimme pitää mielessä sitä, että katon huolto ei ole yhtä kuin, Timanttipinnoitus, joka on Katto kumppanien tarjoama huoltokokonaisuus, minkä olisi määrä rökittää mennen tullen kilpailijoiden tarjoamat huollot. Nokkamme alkoi osoittamaan ”tietoisuus” sanan johdolla tulevaisuuteen ja sitä kautta niin sanottuihin tulevaisuuden asiakkaisiin. Koska toimeksiannossa ei ollut mitään suoraan myynninlisäämiseen tai liiketoiminnan kehittämiseen niin emme ottaneet kärjeksi mitään, mikä tuottaisi tässä hetkessä. Eli mielestäni rajasimme hyvin aiheemme tietoisuuden lisäämiseen eikä asiakashankintaan.

Lounas, nam. Lounaan jälkeen ensimmäinen puhelu toimeksiantajalle ja työskentely tulevaisuuden asiakkaiden tietoisuuden lisäämiseen sai alkaa. Kun nyt olimme määritelleet ongelman tulevaisuuden asiakkaiden tietoisuuden puutteen, niin aloimme luomaan brainstormausta hyödyntäen esimerkki henkilöitä ja kuinka heidän tietoisuuteensa voidaan vaikuttaa. Tämän kirkkaan kärjen löytäminen venyi kuitenkin toisen puhelun jälkeiselle ajalle eli klo 16-17. Kaiken kokoomisessa ja selventämisessä tuli iso kiire loppuillaksi.

Havahduin itsekin pitchauksen miettimiseen suhteellisen myöhään melkein vasta klo 19. Matilda oli jo luonnostellut hyvältä näyttäviä dioja tovin ja minä siinä sivussa tuskaillut, että miten tämä nyt pitäisi esittää, koska käsinkosketeltava konkretia ratkaisustamme jää uupumaan. Sanoin melkein turhautuneena ääneen, että haluaisin voivani pitchata tarinankerronnallisesti. Se ajatus resonoi muissakin ja Matilda alkoi dioja muokkaamaan siihen suuntaan. Ja minä aloin muiden avulla koostamaan tarinaa ja runkoa esitelmälle. Kiirehän siinä tuli ja jokainen työsti todella kuumeisesti omaa juttuaan. Viestintä ja toisten ymmärtäminen jäivät heikoksi, minkä huomasi esimerkiksi, että se mitä sanoin, ei löytynyt raportista ja mitä dioissa oli niin en sanonut. Kerran kävin diasarjan läpi ja päässäni mietin mitä sanon minkäkin dian kohdalla. Sitten piti ollakin jo valmista.

Loppuhuipennus alkoi toisen ryhmän esityksellä. Se oli hyvä ja selkeä, hiukan pitkä, koska kesto ylitti 20 minuuttia. Sitten tuli meidän vuoromme ja menin lavalle muistiinpanolaput kädessä, niissä hyvä runko jokaiseen diaan. Luultavasti valmistautumisen puutteen takia, unohdin lappuni kokonaan ja tilanne vei mennessään. Muistini turvin kerroin tarinan, joka kestoltaan oli ehkä hiukan liian pitkä, mutta mielestämme hyvä idea havainnollistamaan ”tosi elämän tilannetta”. Siinä oli tosin virhe, koska emme olleet huomioineet, että kattoremontteja myydään rahoituksella, eikä asiakkaan tarvitse säästää. Tarinan jälkeen esittelin kolme toteustapaa nuorten ja aikuisten tietoisuuden lisäämiseksi ja idean työntekijöiden työllistämiseksi sesongin ulkopuoliselle ajalle. Sesongin ulkopuolisessa ajassa menimme myös vihkoon, koska tällä hetkellä yrityksellä ei ole varaa maksaa ei kassavirtaa tuottavasta työstä. Esiintymisessäni olin tyytyväinen rakenteeseen eli tarina ja sitten bisnes, sekä pieniin asioihin, joista saatiin maininnatkin eli esittelin kaikki ryhmän jäsenet ja lisäsin, että tarjoamme ratkaisuumme toteutusapua. Kesto oli sopivat 13 minuuttia. Kuitenkaan en itse ollut tyytyväinen puheeni sujuvuuteen ja myyvyyteen paikka paikoin. Koen, että olisin voinut suoriutua huomattavasti paremmin idean esittelystä, mikäli valmistautumiseni olisi ollut parempaa, mutta siihen vaikutti eniten kesken loppunut aika.

Selkeästi tässäkin eli innovoinnissa kehittyy sitä tehdessä. Joka kerta havaitaan virheitä, joita taklataan seuraavilla kerroilla. Siinä onnistumme kohtalaisen hyvin. Nöyrin mielin seuraaviin haasteisiin ja hoidetaan homma kotiin loppuvuonna.

 

 

Kommentoi