Tampere
23 Jan, Saturday
2° C

Proakatemian esseepankki

Ilon kaava



Kirjoittanut: Jenna Keskinen - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Ilon psykologia
Tony Dunderfelt
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

 

Ilo on ihmisen perustunne, josta puhutaan mielestäni pääsääntöisesti liian vähän. Se on olemassa kaikkialla maailmassa, jokaisen kansan keskuudessa sekä tunnistettavissa suoraan ja välittömästi. Ilo on se ilme ihmisen kasvoilla, jonka tunnistaa miettimättä. Se on kulkemista hymyssä suin, kun elämä tuntuu todella hyvältä juuri tässä ja juuri nyt. Mutta entä mitä se on, kuinka se syntyy ja kuinka sitä ylläpidetään? Näihin mielenkiintoisiin kysymyksiin haetaan harvoin tietoisesti vastauksia, mutta tässä esseessä perehdyn niihin. (Dunderfelt: 2010, 12.)

 

Ilo ei suoraan ole tyytyväisyyttä, onnellisuutta, positiivisuutta, hauskanpitoa tai huumoria. Näihin kaikkiin sisältyy myönteisiä tunteita ja niissä on kyse tietynlaisesta tarpeiden tyydyttämisestä ja tavoitteiden saavuttamisesta, mutta kaikki kuitenkin eroavat toisistaan. Elämään voi olla tyytyväinen, mutta silti ”sitä jotain” voi puuttua, mikä tekisi vielä iloisemmaksi. Tyytyväisyys on enemmänkin perustarpeiden tyydyttämistä. Onnellisuus taas näyttäytyy usein pidemmällä aikavälillä, kun saa tehdä sitä, mistä tykkää ja mikä tekee onnelliseksi. Huumori ja hauskanpito eroavat näistä ehkä eniten, ja ne lukeutuvatkin omaan sarjaansa hetkellisenä riemuna ja riemukkaana juhlimisena. On rohkaisevaa nähdä ja tietää, että nimenomaan iloisuutta voi kokea pienistä yksittäisistä hetkistä tai tapahtumista, vaikka niin sanotusti kaikki ei olisi täysin kohdallaan elämässä. (Dunderfelt: 2010, 12-13.)

 

Oma kokemukseni ilosta ja onnellisuudesta on vahvasti läsnä päivittäisessä elämässäni. Olen viime vuosina pyrkinyt tietoisesti lähestymään kokemuksia positiivisuuden kautta, iloisia kokemuksia poimien. Elämä ei ole koko ajan, eikä välttämättä aina suurimmiltakaan osin, ruusuilla tanssimista, mutta kun jokaisesta päivästä osaa poimia pienet ilon hetket, pystyy pitkässä tähtäimessä elämään onnellisempana. Iloisuus on itselleni arjen pieniä kokemuksia, joista itselleni merkittävimpiä pyrin imemään tietoisuuteeni. Mitä paremmin olen oppinut tunnistamaan omat ilon ja onnellisuuden lähteeni, sitä helpompi niitä on haalia. Tätä ajatusta tukien tunnettu brittiläinen onnellisuustutkija Robert Holden on sanonut, että ilo ei synny pelkästään siitä, että jotain kivaa ja mukavaa tapahtuu ulkoisessa elämässä, vaan viime kädessä siitä, että ihminen oppii tuntemaan oman sisimmän itsensä (Dunderfelt: 2010, 14). Omalla kohdallani koen, että olen ottanut tässä ison harppauksen eteenpäin viime vuosina, vaikka vielä ei ihan perillä ollakaan.

 

Luonnollinen ja psykologinen ilo

 

Dunderfelt kertoo kirjassaan luonnollisen ja psykologisen ilon eroista. Luonnollinen ilo on sitä ”helppoa” iloa, joka syntyy nimenomaan niistä iloisista tapahtumista ilman sen kummempia ponnisteluja. Miellyttävä sää, mukavat ihmiset, onnistumiset elämässä, terveys ja miellyttävä työ ovat muun muassa niitä iloa luovia asioita, jotka luovat nimenomaan luonnollisia ilon tunteita. Kun perusasiat elämässä ovat kunnossa, on helpompi kokea iloisia kokemuksia. Tällaisessa tilanteessa tapahtumat etenevät kuin itsestään niin, että ne tukevat ihmisen omia toiveita ja tarpeita ilman erityistä ponnistelua. (Dunderfelt: 2010, 15.)

Ilo kuitenkin vaatii paljon muutakin kuin tällaisia niin sanottuja objektiivisia iloisia tapahtumia. Harvoin tulee ajateltua, että ilo on pitkälti ihmisen omaa tulkintaa ympäristöstä suhteessa omiin kokemuksiinsa. Mikäli elämä ei luonnostaan synnytä iloisia kokemuksia, niitä tulee haalia työstämällä. On kuitenkin lohdullista, että ihminen pystyy omalla toiminnallaan ja ajattelullaan muokkaamaan tylsempien asioiden kokemuksia iloisempina. Tässä päästään siihen, miten usein onnellisimmat ihmiset pystyvät näkemään negatiivisissakin kokemuksissa positiivisia puolia. Tällaista ponnisteltua asenteen muuttamista kutsutaan psykologiseksi iloksi. (Dunderfelt: 2010, 15.)

Minun oma tietoinen iloisuuden kokeminen ja onnellisuuteen pyrkiminen ovat nimenomaan psykologista iloa, koska olen ajan saatossa todennut, että pelkät luonnolliset ilon lähteet eivät aina riitä onnellisuuden kokemiseen. Kun omaa ajatteluaan oppii harjoittamaan, on helpompi kehittyä positiivisuuden näkemisessä negatiivisissakin tilanteissa. Näitä ilon lähteitä haen kuitenkin usein aiemmin mainituista luonnollisista tekijöistä. Koen, että niitä pitää vaan oppia käsittelemään monesta näkökulmasta, jotta niistä saa iloa irti. Esimerkiksi säätä ajatellen aurinkoinen pilvetön päivä ei ole itselleni ainoa, josta pystyn iloitsemaan. Sateen voi kokea kurjana, mutta toisaalta sade myös raikastaa ja puhdistaa ympäristöä, sitä kautta mieltäkin. Tilanteista vaan pitää oppia löytämään hyvät puolet. Toisinaan haalin iloa myös toisten iloiseksi tekemisestä; Tervehdin toisinaan yksinäisiä, usein itselleni vieraita, vanhuksia, ja kun näen hymyn heidän kasvoillaan, kuinka voisin olla tulematta siitä itsekin iloiseksi. Monesti tällaiset pienet asiat ovat niitä, jotka luovat ilon pilkahduksia arjessa elämän tuntuessa muuten pahalta. Eikä tällainen toiminta vaadi mitenkään isoja ponnistuksia omassa toiminnassa.

 

Ilon ylläpito ja kehittäminen

 

”Energia on jo olemassa, sinun täytyy vain vaihtaa sen suuntaa.”

Pia K. Lehtinen

 

Ihmisessä toimii tahtomattaan automaattiset järjestelmät, jotka luovat jatkuvasti totuutta ympäristöstä ja kokemuksista. Niiden kehittämisessä olennaista onkin ymmärtää, että parhaimmillaan niiden hallinta johtaa uusien mahdollisuuksien antamiseen ja asioiden kokemiseen monista näkökulmista. Ihminen ajautuu helposti tahtomattaan toimimaan pelkästään vanhojen totuttujen mallien mukaan, kun vaihtoehto olisi ammentaa ympäristöstä mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja toimia toisin positiivisten ajatusten luomiseksi. Tällaista toimintaa kutsutaan psykologiseksi harjoitteluksi. Sen tarkoitus on saada negatiivisten toimintojen ja ajatusmallien tilalle uusia, positiivisia, malleja. Harjoittelu vaatii aikaa, mutta sen avulla on helpompi ottaa käyttöön positiivisempaa energiaa itsessään. Se on yksinkertaisimmillaan iso määrä ajattelua ja tietoista toimintamallien tutkimista sekä muokkaamista. Positiivista iloa tulisikin kehittää nimenomaan kasvattaaksemme iloisuutta elämässä, ei niinkään tullaksemme ”paremmaksi” ihmiseksi. Tässä on kuitenkin pitkälti kyse omasta itsestään ja omasta hyvinvoinnista. (Dunderfelt: 2010, 64-65.)

Yksi olennainen osa ilon ylläpitoa ja sen tuntemisen kehittymistä on jo olemassa olevan hyvän huomaaminen. Kovinkaan usein ei tule tietoisesti ajatelleeksi, kuinka omaan iloon vaikuttaa esimerkiksi nähdyn lisäksi myös kuultu, haistettu, kosketettu tai maistettu kokemus. On tärkeää oppia käyttämään jokaista aistia oman onnellisuuden kehittämisessä. Usein moni arkinen asia alkaa tuntua tärkeämmältä vasta, kun ensin on sattunut jokin vastoinkäyminen. Sairaana sängyn pohjalla oppii arvostamaan terveyttä ja sen mahdollistamia kokemuksia. Makuaistin mentyä oppii arvostamaan sen aiempaa olemassaoloa. Mutta voisiko tällaisia asioita tietoisesti harjoitella arvostamaan jo ennen kuin mitään vastoinkäymistä on tapahtunut? Voisi. Toisaalta myös iloisten asioiden huomioiminen ja esiin nostaminen saa ne tuntumaan entistäkin paremmilta, jolloin tietoisesti voi vahvistaa hyviä kokemuksia entisestään. (Dunderfelt: 2010, 66.)

 

Koonti

 

Mielen maailma on iso ja monelle ehkä vieraskin. Kuitenkin mitä rehellisempi itselleen tunteissaan on, sitä paremmin niitä pystyy kontrolloimaan ja kehittämään. Kun muistaa, että sateen jälkeen tulee aurinko, eikä paha tunne ole ikuinen, on helpompi päästä vaikeidenkin aikojen yli. On tärkeää antaa ilolle yhtä suuri tila kuin surullekin, koska surussakaan ei ole mielekästä rypeä ikuisesti. Ilo on päätös, ei ominaisuus.

 

 

 

Dunderfelt, T. 2010. Ilon psykologia. Juva: WS Bookwell Oy.

Kommentit
  • Lotta Lehtikevari

    Moikka Jenna! Tosi mielenkiintoinen essee. Olen paljon pyöritellyt onnellisuuteen ja positiiviseen elämään liittyviä aiheita mielessäni viime aikoina ja siksi esseetäsi oli todella hauskaa lukea. Löysin tosi hyviä pointteja ja oli kiva lukea sun ajatuksia ilon ja onnellisuuden tunteista. Hienoa, että olet oppinut tunnistamaan omia ilon ja onnellisuuden lähteitä! Täällä ollaan samalla polulla!

    Olen huomannut itse niputtavani tietyllä tapaa positiiviset tunteet yhteen onnellisuuden tunteen kanssa. Oli hyvä huomio, että positiivisia tunteita on hyvin monenlaisia ja ne eroavatkin itse asiassa paljon toisistaan. Ja voivat jopa elää ilman toisiaan. Olen ehkä itse jotenkin ajatellut niitä seurauksena toisistaan. Kyse onkin vain ehkä tasapainosta.

    Erottelu luonnollisen ja psykologisen ilon välillä oli myös oivalluttava! Olen todellakin omassa elämässä huomannut, ettei ne ulkopuoliset asiat riitä yksinään. Jonkun aikaa voi tuntua siltä, mutta sitten huomaa taas sellaisen tyytymättömyyden tunteen itsessään ja se alkaa harmittamaan. Tunne voi olla mikä tahansa oikeastaan. Riittämättömyys, tyhjyys, pelko… Mikä tahansa, mikä sinuun on sisäänrakennettu. Onneksi aivomme ovat kuitenkin plastiset ja muutos on mahdollinen. Kiitollisuuden ja positiivisuuden harjoitteleminen on todella tärkeää, ja niin kuin mainitsitkin opittava taito. Psykologinen ilo on varmasti ainut oikea tie aitoon onnellisuuteen. Tällöin emme ole niin alttiita ympäristömme vaikutukselle.

    Itse olen ollut juuri kuvaamasi ihminen, joka tajuaa vasta sitten, kun vaikka fyysinen terveys on mennyt huonoon suuntaan, että kuinka tärkeää se oli. Tästä olen ahkerasti pyrkinyt opettelemaan pois! Mielen harjoittaminen on haastavaa, mutta palkitsevaa! Mielestäni avasit esseessä hyvin ja rehellisesti sitä, miten mieli toimii ja miten pienillä askelilla asiat muuttuvat jo paljon!

    Kiitos tästä esseestä ja muistutuksesta, kuinka suuri voima omalla mielellä on.

    17.12.2020
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close