Tampere
19 Apr, Friday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Ikuisesti tyytymätön ihminen



Kirjoittanut: Svetlana Staaf - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Sigmund Freud
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Tunnetko sinä joskus, ettet osaa mitään, et tiedä mitään, et kelpaa kenellekään. Se tunne on aivoja syövä ja tappava, ja se tulee niin usein meidän mieleemme eikä pidä kiirettä lähteä sieltä pois. Keskustelemalla muiden ihmisten kanssa, huomasin, että aika moni meistä kärsii samasta tunteesta koko elämänsä. Minulle tämä on todella mielenkiintoinen aihe, joten päätin tutkia paremmin, mitkä asiat vaikuttavat siihen, ja mistä löytyy lääkettä näihin kärsimyksiin.

 

Hyväksyntä

Lapsuuden aikana olen ehtinyt kokemaan erilaisia ikäviä asioita, jotka varmasti vaikuttavat minun nykyiseen elämääni, mielialaan ja käyttäytymistapoihin. Ne ovat jättäneet isoja jälkiä elämääni, jonka ansiosta minusta on tullut juuri tallainen persoona.

Freudin filosofian mukaan ihmisen varhaislapsuuden tapahtumat, varsinkin traumaattiset, muokkaavat hänen luonnettansa. Useasti ongelma on se, että ihminen joutuu tukahduttamaan omia personaalisuuden ominaisuuksia, koska yhteiskunnan vaikutus on valtava. Siitä syystä hän etsii yhteiskunnasta koko ajan hyväksyntää, ajatelleen ettei hän muuten pärjää tässä maailmassa.

Nykypäivänä meille joka paikasta huudetaan, että täytyy olla paras tosi monissa asioissa. Vaatimukset ovat niin korkeita, että tavallinen ihminen ei aina jaksa kilpailla omasta asemasta, ja jos ei sitä hyväksyntää saa, se aiheuttaa masennusta ja turhautumista omaan elämään, mikä vaikuttaa omaan kehitykseen ja saavutuksiin.

Vertailemalla itseäsi aina muihin ei voi päästä pitkälle, koska tekemät päätökset eivät ole omia, vaan se on ikuinen kilpailu, joka ei tuo koskaan tyydyttävää oloa.

Olen päättänyt omassa elämässäni tekemään päätöksiä vain kuuntelemalla omaa sydäntä. En halua olla parempi kuin muut, olen kasvanut siitä yli. Itselle hyväksynnän tarve on ollut tosi tärkeä aika monta vuotta, mutta kun luovuin tästä ajatuksesta, olin helpottunut ja vapautunut. En halua enää näyttää muille

mitään, vaan teen niin kuin itselleni sopii parhaiten. Se tarkoittaa myös sitä, että minulla on nykyään matalampi kynnys lähteä tekemään jotain, kun ei tarvitse enää miettiä mitä muut ajattelevat tästä.

Oman elämäni standardit ovat kuitenkin eri asioita, koska ne taas kasvattavat ja vievät eteenpäin. Ne näyttävät juuri oikeaa suuntaa. Mielestäni niitä voi helposti sekoittaa hyväksymistarpeeseen, mutta todellisuudessa niitä täytyy kuunnella ja tehdä päätöksiä vain omien standardien perusteella, koska vain silloin pystyt elämään omaa haluttua parasta elämää.

Olen myös sitä mieltä, että hyväksynnän tarpeen tunnetta täytyy hyväksyä ja kuunnella. Tuhansien vuosien aikana tämä tunne on auttanut pyörittämään evoluution lakeja, ja se vahvistuu vuodesta toiseen. Jos sinä tunnet sen, se tarkoittaa suoraan sitä, että jotain menee väärin, olet väärässä paikassa tai teet jotain väärien ihmisten kanssa.

Elämässäni on ollut monta hetkeä, kun tajusin ettei ympärilläni olevat ihmiset arvosta minua ja minun työtäni. Olen lähtenyt silloin pois tai jättänyt niitä ihmisiä, enkä koskaan kääntänyt päätä. Nämä olivat oikeita päätöksiä, ja nykyään minun on helppo muuttaa elämässäni asioita, jotka tuntuvat vääriltä.

 

Riittämättömyyden tunne

“Riittämättömyys on olotila, joka sisältää pelkoa ja häpeää. Pelkoa siitä, ettei elämä kanna, ja häpeää siitä, ettei ole riittävän hyvä, kiltti, viisas tai pätevä ansaitakseen toisten ihmisten hyväksyntää”, sanoo enneagrammiohjaaja Jutta Saanila.

Valitettavasti riittämättömyyden tunne on aika yleinen asia, mistä ihminen murehtii. Se syntyy silloin kun oma vaatimustaso on niin korkea, ettei siihen voi päästä tällä hetkellä. Vaikka nykymaailmassa on todella paljon mahdollisuuksia, ulkopuoliset paineet vievät kaiken energiansa.

Useasti riittämättömyyden tunne syntyy omasta perfektionismista, kun päässä on tietynläinen kuva ja käsitys esimerkiksi omasta perheestä, kodista tai työstä. Meidän on välillä vaikea hyväksyä oman elämän juuri sellaisena kuin se on.

Itse olen perfektionisti ja tiedän miltä se tuntuu. Teen kaiken päästääkseen siihen omassa päässä keksimään täydelliseen olotilaan. Kyllä se tuo tyytyväisyyttä, mutta joskus ajattelen ”onko tässä mitään järkeä?” ja ”onko tämä sen arvoista?”. Jokaisen elämä on kuitenkin ihana ja omanlaatuinen, siksi täytyy oppia arvostamaan sitä ja olla kiitollinen joka hetkeen.

Uskon että nykypäivänä poistamalla oman profiilin sosiaalisesta mediasta voi olla jo pikkuisen onnellisempi ja tyytyväisempi. Uskallanko kokeilla?

 

Lähteet: https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/psykologia/riittamattomyyden-tunne-hyva-halytyskello

 

Sigmund Freud teoria

Kommentoi