Ikigai

Pitääkö täällä vain antaa ajan kulua, vai onko minulla tärkeämpikin tehtävä maailmassa? Teemmekö enemmän asioita pakosta vai tekemisen ilosta? Japanilaisten mukaan jokaisella meistä on persoonallinen, kehoa ja mieltä yhdistävä syy herätä uuteen päivään. Termiä kutsutaan Ikigaiksi. Ranskalaisittain ”raison d’entre”. Moni meistä heräilee kyllä päivittäin tiedostamatta mitään sen suurempaa valaisua, että miksi on noustava, puhumattakaan aidon intohimon jahtaamisesta heti aamukuuden jälkeen. Motivaation omaaminen asioiden tekemistä varten on kurinalaisuutta, ja toisaalta kunnioitettavaa. Onko se kuitenkaan lähelläkään sitä kaikkein syvintä totuutta itsestäsi, kuka oikeasti olet ja mistä asioista nautit elämässä eniten? Oman ikigain löytäminen vaatii itsensä opiskelua ja syyseuraus suhteiden luovaa ja abstraktia ajattelua. Se täytyy löytää itsestään, ei pakolla luoda. Kirjoitelman tarkoituksena on tutkia japanilaisten pitkän eliniänodotteen taustasyitä ja herättää pohdintaa oman Ikigain löytämisestä. Ole luova, yhtä oikeaa tapaa ei ole, eikä toisaalta tule.

Yksinkertainen on monimutkaista monimutkaisempaa. En ollut koskaan aikaisemmin törmännyt statistiikkaan maailman sinisistä vyöhykkeistä. Vyöhykkeitä on yhteensä viisi kappaletta, ihmiset elävät siellä pidempään ja terveellisemmin verrattuna koko muuhun maailmaan. Viiden paikan yhdistelmän muodostavat Italian Sardinia, Japanin Okinawa, Costa Rican Nicoya, Yhdysvaltojen Loma Linda ja Kreikan Ikaria. Kirjailija ja tutkija Dan Buettner on tutkinut vyöhykkeitä kirjassaan ”the blue zones”. Okinawan saaresta myöhemmin lisää. Kolme viidestä kohteesta on saaria, kaikkia kuitenkin yhdistää vahva yhteisöllisyys, luonnon läheisyys ja palvelujen puutteellisuus. Voisiko alkeelliset olot olla avain asemassa oman Ikigain löytämiseen ja pitkän elämän mahdollisuuteen? Pelkkä toisten ihmisten auttaminen voi helposti olla oman elämän Ikigai, se jo itsessään korostaa yhteisön tärkeää vaikutusta sinisillä vyöhykkeillä yksilöihin. On meilläkin yhteisöjä, mutta lähtökohtaisesti kaikilla on vain kaikkea. Heikkoutena saatetaan pitää omaa pärjäämättömyyttä. Onko terveyttä edistävää olla kaikista asioista yksin vastuussa, ja onko esim. suomalainen perhe tarpeeksi laaja ”yhteisö”? Moni jo yli 90-vuotias mainitsi kirjan haastatteluissa sosiaalisten suhteiden merkityksen, ne lievittävät hyvin vakavaa terveyden uhkaa pitkittyessään, stressiä. Yksinkertaisesta elämästä saattaa muodostua monimutkainen yhtälö sovittaa jo olemassa olevaan omaan elämään.

Mistä sitä oikeastaan tietää elävänsä hetkessä? Vaatiiko se aina tekemisestä pitämistä? On hyvin mielenkiintoista tutkailla Japanin Okinawan seudulla elävien ihmisten elämäntapoja. Maltillisuus ja kohtuullisuus eivät sanoina anna oikeutta asialle, joka on oikeasti jossain vielä syvemmällä kansan ajattelumaailmassa. He pyrkivät olemaan murehtimatta isompiakin asioita, mutta samalla juhlistavat arjen pienimpiäkin tapahtumia. Tarkemmin ajateltuna tuntuu, että maailma, johon itsekin olen kasvanut, ajattelee ja varsinkin toimii aivan päinvastoin. Murehditaan pienetkin asiat palasiksi ja juhlitaan vasta isoimpia tapahtumia (valmistumiset, häät yms.) Minkä takia arki on stereotyyppisesti harmaata ja viikonloput vihreitä, eikö jokainen päivä ole lopulta saman pituinen ja arvoinen? Arki on hektistä ja viikonloput tyhjiä tai toimettomia. Voisiko toimeliaisuutta jakaa jokaisen kokemaamme hetkeen? Kirjan kirjoittajat eivät huomanneet koko matkansa aikana ainuttakaan toimetonta papparaista, se ei kuitenkaan tarkoita heidän olevan myöhässä jostakin, tai kokevan hoppua. Ainainen kiire voi osaltaan johtaa vaikeuksiin yrittäessään löytää tekemisen iloa ja lopulta oman elämän Ikigaita. ”Tee paljon asioita joka päivä. Pysy toimeliaana, mutta tee vain yhtä asiaa kerrallaan, äläkä rasita itseäsi”. Edeltävä lause kuulostaa korvaan sekä aivoihin hyvältä, voisin silti tehdä monia asioita päivän aikana, eikä minun välttämättä tarvitsisi punoa joka päivä pajua, niin kuin yksi kirjan haastatelluista kertoo tekevänsä. Kiire johtuu pääosin aina meistä itsestämme, jonka takia se voisikin olla yksi helpoista huonoista tavoista muuttaa, päästäksemme lähemmäksi toistuvampaa läsnäoloa.

”Entäpä pyykinpesu, ruohonleikkuu ja viralliset kaavakkeet? Voiko jokapäiväisistä askareista tehdä miellyttäviä?” Kysymystä miettiessä tulee helposti mieleen tilanteita, jolloin on ja ei ole nauttinut arkisista toimista. Kaikki meistä on varmasti joskus turhautunut pölyjen pyyhkimiseen tai vaikka ainaiseen ruuanlaittoon. Saatat kuitenkin muistaa tilanteita, joissa askare on johtanut aina automaattisesti seuraavaan, tai olet vain yksinkertaisesti pitänyt imuroimisesta. Mihaly Csikszentmihalyi kutsuu arjen askareissa syntynyttä flow tilaa nimellä ”microflow”. Flowtila on yleisesti tila, jossa me ihmiset olemme täysin uppoutuneita tekemäämme asiaan, ympäröivää maailmaa huomiomatta. On tärkeää tiedostaa läsnäolon mahdollisuus myös rutiinitasolla, rutiinin vaikeustasoa voi nostaa, mikäli haluaa. Bill Gates ilmeisesti tiskaa joka ilta, vaihtaen aina astioiden järjestystä, se rentouttaa ja auttaa jäsentelemään päivän aikana hänelle kehkeytyneitä ajatuksia. Gates antautuu microflow:lle, ja pystyy täten päivittäin elämään vähintään kerran täysin hetkessä ja rentoutumaan. ”Kaikki kulkee sormista päähän ja takaisin, kunhan sormet pysyvät liikkeessä ja tekevät töitä, voi elää, vaikka satavuotiaaksi” Okinawan asukkaista 100 % on oma puutarha, jota suurin osa hoitaa rutiiniomaisesti lähes päivittäin. Pidän hyvin todennäköisenä, että päivittäisellä puuhastelulla ja sitä myöden microflow:lle antautumisella on suora yhteys Okinawan ja muiden sinisten vyöhykkeiden pitkäikäisyyteen. Arkirutiinit saattavat myös raivata polkua oman Ikigain löytämiselle, et ikinä tiedä mikä idea johtaa mihin projektiin. Anna sattumalle mahdollisuus.

”Olemme sitä, mitä toistuvasti teemme. Erinomaisuus ei ole siis teko vaan tapa”. -Aristoteles. Onko sattumanvaraista olla ammattilainen asiassa, jota tekee päivittäin? Kehityksellämme on harvoin kattoa, kun tekemisen kohde innostaa tekijää niin, että hän vaikeuttaa tarkoituksellisesti omaa edistymistä kehittääkseen uutta. Toisaalta voiko edistymistä ylipäätänsä päästä mittaamaan, jos ei koskaan ota seuraavaa askelta. Japanilaista ruokakulttuuria, käsityöläisiä ja insinöörejä yhdistää vahvasti tarkkuus ja yksinkertaisuus, painottamalla vahvasti aikaisemmin käyttämääni käsitettä; yksinkertainen on monimutkaista monimutkaisempaa. Yksinkertaisuus on hienoa, veitsenterällä taiteilua, rajojen kokeilua ja kehittämistä. Japanilaiset pyrkivät haastamaan itsensä saavuttaakseen flow-tilan. On suotavaa pohtia, että voiko koskaan löytää omaa syvempää tarkoitusperää nousta ylös sängystä ennen puoltapäivää, jos ei ole koskaan haastanut itseään, niin konkreettisella ja henkisellä puolella. Ikigai voi olla hyvin arkinen asia, sen ei tarvitse olla tieteellisesti tai visuaalisesti tajunnan räjäyttävä. Puutarhan hoito, ihmisten auttaminen, meditointi tai urheilu esimerkkeinä, aivan arkisia asioita. Huomaat kyllä, kun asiaa tehdessäsi ajan taju kaikkoaa, ja pyrit viemään itseäsi luonnostaan eteenpäin, virran lailla. Erinomaisuus, toistuvat teot, mielihyvä, kehittyminen, yksinkertaisuus, persoonallisuus ja kauneus ovat kaikki oman Ikigaimme tunnuspiirteitä, se voi olla jo olemassa, ilman sinun huomiointiasi. Ikigai on elämäntapa.

Oman Ikigain etsiminen voi tuntua stressaavalta, varsinkin jos ei ole pienintäkään hajua, mistä aloittaa. Aloittaa voi asenteesta, jossa on avoin kaiken uuden kokeilemiselle. ”Mitä on pahinta mitä voi käydä?” on loistava kysymys, kun mietitään elämäntilannetta koskevia mahdollisia muutoksia. Mitä minulle huonoimmassa tapauksessa käy, kun irtisanoudun nykyisestä työpaikastani, ja päätän kokeilla siipiäni täysin uudella ja kiinnostavalla alalla. Vastaus on yleensä ennakkoluuloa mitättömämpi. Et varmasti halua jumittua tielle, jossa et ole onnellinen, etkä koe innostumisen ja ilon tunteita. Et voi ikinä tietää, jos et kokeile. Kolikolla on myös kääntöpuolensa, niin kuin useimmilla asioilla tuppaa olevan. ”Kaikkeen tottuu” kuvaa parhaiten kolikon karumpaa puolta. Materiaalin (tässä tapauksessa ehkä enemmänkin mielihyvän ja statuksen) jatkuva kasvattamisen halu saattaa kuitenkin jättää käteen pelkän kuivan luun. Ruoho ei välttämättä ole aina vihreämpää aidan toisella puolella. On löydettävä kultainen keskitie, tai jotain sinnepäin. Elämässäsi voi tälläkin hetkellä ilmetä Ikigaisi rippeittä, mutta olet turhan kiireinen etsimään niitä ylemmiltä tasoilta. Jatkuva ajattelu ”jos vain saisin sen, olisin onnellisempi” on tarkemmin ajateltuna juuri se arjen harmaa oravanpyörä, et koskaan pysty täysillä nauttimaan siitä, mitä sinulla on juuri nyt. Kyseisen asian pohtiminen aiheuttaa kaksihaaraisia ajatuksia, minkä takia tyydyn siihen lopputulokseen, että oma Ikigai on jossain vielä näitäkin asioita syvemmällä.

Oletko valmis antautumaan todelliselle intohimollesi niin kuin se olisi maailman tärkein asia? Olet oikeilla jäljillä, jos vastauksesi on positiivinen, toisaalta olet vielä aikalailla lähtöruudussa. Jokaisen on löydettävä henkilökohtainen reitti, voimme ainoastaan luoda alkusysäyksen. Uskon että hyvillä elämäntavoilla on suuri potentiaali valjastaa ihminen tietoisemmaksi syvimmästä itsestään, ja täten löytää Ikigai. Tarkastellaan lopuksi vielä Japanin Okinawan ihmisten yksinkertaisia, mutta kauniita ohjeita pitkään ja terveelliseen elämään. ”Älä jää eläkkeelle” on liian kapeakatseista ajatella, että toimeliasuus/työnteko kannattaisi lopettaa mahdollisimman aikaisin. Tylsyys on se mikä tappaa. Vietä aikaa hyvien ystävien kanssa mahdollisimman paljon, niiden kanssa pääset huojentamaan oloa, unelmoimaan ja elämään! Mene luontoon, tarvitset aikaa myös itsesi kanssa. ”Ichigo Ichie” jokainen hetki on ainutkertainen, eikä tule koskaan toistumaan samanlaisena. Pyri siis elämään hetkessä, älä murehdi menneitä, äläkä pelkää tulevaa, on olemassa vain tämä hetki. ”Seuraa omaa ikigaitasi. Sinussa on intohimo, ainutlaatuinen lahja, joka tuo merkitystä elämääsi ja kannustaa sinua antamaan kaikkesi.”

Ikigai – Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain (Hector Garcia & Francesc Miralles)