Tampere
03 Dec, Thursday
-1° C

Proakatemian esseepankki

IIK, olen jännittäjä! So What!



Kirjoittanut: Nea Systä - tiimistä Waure.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Akatemialla aloitettuani, jouduin melkoisen identiteettikriisin eteen. En ollutkaan enää tuttujen ja turvallisten ihmisten ympäröimänä ja tutussa työyhteisössä. Kaikki oli uutta ympäristöstä ihmisiin ja elämänrytmiin saakka. Vaikka olin henkisesti valmistautunut ja melkein helpottunutkin työelämästä takaisin koulunpenkille siirtymiseen, niin kyllähän se aikamoinen shokki oli. Huomasin jännittäväni tavallista enemmän perinteisiä kahvipöytäkeskusteluja sekä pajoissa oman ääneni esiin tuomista. Hämmästyin itsekin, että mistä tällainen reaktio oikeen syntyi? Olen tiennyt aina olevani uudessa seurassa ujo ja perinteinen small talk ei vaan yksinkertaisesti ole mun juttu. Ne tilanteet, joissa pitäisi kepeästi keskustella niitä näitä ja osata kysellä jonnin joutavia, ovat aina olleet omasta mielestäni todella haastavia ja mielestäni olenkin niissä melko kömpelö. Kasvoni säilyttääkseni, olenkin niitä pyrkinyt välttelemään kaikin mahdollisin keinoin. Joskus olen kuullut kommentteja, että puhun vain silloin, kun minulla on oikeasti jotain asiaa ja näinhän se asia ainakin työelämässä on usein mennyt.

 

Olen viime aikoina pohtinut myös paljon pelkoa ja epävarmuutta sekä niiden tuomia haasteita tiimityössä. Käsittelimme aihetta juuri Veijon pitämässä systeemiajattelun pajassa ja pelko ponnahti esiin myös tarttuessani Brené Brownin rohkaiseva johtaja -kirjaan. Suosittelen lukemaan kyseisen kirjan ihan jo tiimioppimisenkin näkökulmasta, ellet ole sitä vielä lukenut. Brené kertoi kuinka on jännittäyt esiintymisiään aina ja jännittää edelleen. Brown toi ilmi kuitenkin oman oivalluksensa siitä, miten hän on taklannut pahimpia jännityksen hetkiään. Brownin vinkit jännittäjille yksinkertaisuudessaan ovat: yleisö on täynnä vain ihmisiä, ihmisiä, ihmisiä. Kaikki omilla taustoillaan sekä ajatuksillaan, vaikka olisivatkin niin sanottuja isoja herroja. Toisaalta voit aina kokeilla toista keinoa: kuvittelet nämä ihmiset alasti. Sekin voi joillekin toimia. Tätä keinoa en ole vielä itse ottanut käyttöön, mutta ehkä sekin menee vielä kokeiluun.

Rohkeudessa olla haavoittuvainen ei ole kyse voittamisesta tai häviämisestä vaan rohkeudesta mennä mukaan tilanteeseen ja antaa siihen aktiivinen panoksensa ilman mahdollisuutta ennakoida tai hallita lopputulosta” (Brown 2019, 18.)

Olen tullut muutamiin johtopäätöksiin siitä, mistä lähes lamauttava jännitykseni keväällä akatemialle siirryttäessä on voinut saada alkunsa. Psykologinen turvallisuus on yksi perusasioista, joka tulisi olla kunnossa tiimien sisällä. Turvallisuuden kokemukset sekä luotettava ilmapiiri saavat ihmiset avautumaan ja rohkaistumaan. Koen kuitenkin, että tämä turvallisuuden tunne ja sen täydellinen saavuttaminen on vielä jäänyt hieman kaiken koronahässäkän sekä muiden ongelmien taakse. Muutamia konkreettisia esimerkkejäkin muistuu mieleen tilanteista, jotka ovat varmasti vaikuttaneet siihen, että pelkoa, epävarmuutta ja jännittämistä esiintyy varmasti muillakin kuin itselläni. Alkuun olimme epämääräinen sakki erilaisia ihmisiä, emmekä osanneet viestiä toisillemme niin, että olisimme voineet täysin ymmärtää toistemme ajatuksia ja puheita. Muutamia innovointi ideoita esimerkiksi tyrmättiin tai vähäteltiin. Asia kyllä nostettiin välillä myös esiin, että ihmiset kokivat tämän vähättelynä tai jopa törkeänä, mutta tämä jätti ainakin alkuun itselleni epävarman olon siitä, että voinko avoimesti kertoa ajatuksiani ja ideoitani niin, että niitä aidosti kuunnellaan ja otetaan hyväksyvästi vastaan. Itse kun olen herkkä ja empaattinen, koin tietenkin kovaa vääryyttä näitä ihmisiä kohtaan joiden puheita ei kuultu tai haluttu kuulla, mutta toisaalta se vaikutti myös omaan tekemiseen, olemiseen ja puhumiseen tiimille negatiivisesti. Toisin sanoen vastaavanlaiset tilanteet saivat minut sulkeutumaan entisestään. Onneksi kuitenkin ymmärrän myös sen, että niin sanotut vastareaktiot saattoivat johtua alkuhuuman kovasta näyttämisen tarpeesta, epävarmuuksista sekä vuorovaikutustaitojen puutteesta.

 

Jännittäminen on normaalia ja sen hyväksyminen auttaa selviämään jännittävistä tilanteista. Nykyinen kulttuurimme on luonut ihmisille paineita siitä, että jännitys ei saisi näkyä ja se on jollain tapaa häpeällistä, vaikka 70 prosenttia suomalaisista kokee esiintymisjännitystä jossain elämänsä vaiheessa (Nyyti 2020). Jännittäminen voi kuitenkin osalle ihmisistä olla tunnetila, joka estää tekemästä tavallisia, jokapäiväisiä asioita sekä estää toteuttamasta omia unelmia ja suunnitelmia.Se voi myös aiheuttaa häpeää, itseinhoa ja ahdistusta ja vaikuttaa kielteisesti omaan käsitykseen itsestä (Aavasto, Kaulio & Syrjälä 2008, 8–11). Minulle tuo opiskeluiden alkuaika oli sen verran valaiseva kokemus, että päätin ottaa härkää sarvista ja tehdä jännitykselleni ja peloilleni jotain. Kokeilin eri keinoja sisäisestä puheesta, hengitysharjoituksiin, alan kirjoihin ja jopa tukiryhmään. Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut asian tiimoilta käytännön pelkojen kohtaamisen ja onnistumisen kokemusten kautta yksilötasolla. Edellisten myyntipäivien ensimmäiset puhelut tuntuivat siltä, kun minut olisi pakotettu katselemaan väkisin kauhuelokuvaa. Lopulta kuitenkin sain omat ajatukseni käännytettyä siihen, että kun otan yhteyttä uusiin ihmisiin ja pyrin vain aidosti tutustumaan heihin, ilman myyntiajatuksia, puhelut helpottuvat huomattavasti. Keskustelut lähtivätkin lennokkaammin liikenteeseen, tuntuivat aidoilta ja lopulta myös saattoivat minut hyviin kauppoihin, joissa molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä. Ilman tällaisia kokemuksia olisin varmasti edelleenkin yhtä pelokas tarttumaan luuriin.

 

Toimintaa tai mieltä häiritsevä jännitys saattaa olla peräisin yksittäisen kokemuksen seurauksena tai myöhemmin aikuisiällä ilmenevä reaktio psyykkisten rakenteiden väsyessä (Kaulio ym. 2008, 8). Yksikin negatiivinen reaktio tärkeässä kehityksen vaiheessa eli teini-iässä, saattaa aiheuttaa pitkäaikaisia ongelmia esiintymisessä, ellei asialle tee jotain. Toisaalta taas aikaisemmat kokemukset yhdistettynä pieniinkin tilanteisiin aikuisiällä, kuten ylempänä mainitsin, saattavat laukaista jännitysreaktioita voimakkaampina. Jännittäjänä saattaa kokea, ettei pysty olemaan oma itsensä ja välttelee tilanteita, joista saattaisi pohjimmiltaan haaveilla. Jännittäminen kuitenkin saattaa sotkea nämä haaveet ja unelmat ja vaikeuttaa jokapäiväistä elämää. (Kaulio ym. 2008, 12). Toisaalta taas jännittäminen saattaa olla osa meidän persoonaamme ja voimmekin vapaasti kutsua itseämme introvertiksi. Itse koen, että sisälläni asuu ainakin pieni esiintyjä ja toivoisinkin vielä joku päivä olevani itsevarma ja rohkea esiintyjä ja saisin viestini välitettyä myös kuuntelijoilleni. Pienin askelin, mutta tavoitteellisesti itseään haastaen ja rauhoittumista tukeavia harjoitteita tekemällä uskon, että saavutan vielä päämääräni.

 

Mitä siis olen oppinut tässä kevään jälkeen on se, että on vain rohkeasti kohdattava pelkonsa, opittava tuntemaan ympärillä olevat ihmiset paremmin (varsinkin omat tiimiläiset) ja ymmärrettävä, mistä pelot ja jännitys johtuvat. Tiedostamalla juurisyyt siitä, miksi jännitämme ja työstämällä asiaa päämäärätietoisesti eteenpäin itsensä sekä tiimin kanssa, voi saavuttaa suuriakin asioita. Tsemppiä kaikille jännittäjille, ette ole yksin!

 

Lähteet
Aavasto, K., Kaulio, P. & Syrjälä, S. 2008. Jännittääkö? Pelko hallintaan. Helsinki: Minerva Kustannus Oy.
Nyyti 2020. Jännittäminen on luonnollista Luettu: 30.10.2020. https://www.nyyti.fi/opiskelijoille/opi-elamantaitoa/tunne-itsesi/jannittaminen/
Brown, B. Rohkaiseva johtaja. 2019. Rehellisiä keskusteluja, sydänlähtöistä toimintaa ja rohkeita päätöksiä. Helsinkin: Viisas Elämä Oy.
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close