Ajauduin muutama viikko sitten eräässä illanvietossa mielenkiintoiseen keskusteluun, jossa aiheena oli erään henkilön käytös tv:ssä pyörivässä tositv -formaatissa. Keskustelukumppanini oli juuri lukenut Thomas Eriksonin kirjoittaman kirjan Idiootit ympärilläni ja nyt tämän kirjan luettuaan alkoi kunnon keittiöpsykologin tavoin esittämään, ettei kyseinen henkilö oikeasti käyttäytynyt kusipäisesti ja täysin yleisten käytösnormien vastaisesti. Henkilö vain sattui olemaan väriltään punainen ja valtaosa häntä kritisoineesta porukasta ei vain ymmärtänyt miksi hän käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Itse olin jo keskustelun alkuvaiheessa huomannut myös vastapuolen edustavan tätä samaa punaista  ja todennut vastaan väittämisen olevan tässä asiassa nyt hieman turhaa.

Asiaan vihkiytymätön saattaa tässä vaiheessa ehkä ajatella, että mistä ihmeen väreistä tämä kaveri oikein jauhaa ja miten toisen väri vaikuttaa siihen kannattaako hänen kanssaan väitellä. Noh, minäpä kerron. Thomas Eriksonin esittelee kirjassaan Idiootit ympärilläni neljä erilaista värikoodattua persoonallisuustyyppiä punaisen, keltaisen, vihreän ja sinisen, jotka ovat johdettu ruotsalaisen IPU-instituutin profiilianalyyseistä. Kirjan tarkoituksena on auttaa meitä ymmärtämään toisten ihmisten käytöstä ja antaa keinoja siihen, miten itse pystymme soveltamaan kommunikointitapojamme ja käytöstämme sen mukaan, minkävärisen ihmisen kanssa olemme tekemisissä. Aluksi lienee syytä käydä hieman läpi näitä neljää käyttäytymismallia.

Punainen

Punainen tyyppi on luontainen johtaja, jolle on tyypillistä paistattelu parrasvaloissa ja jatkuva tarve tehdä asiat mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Punaiselle tyypillistä on kova kilpailuvietti ja he luonnollisestikin haluavat olla parhaita oli sitten kyseessä työporukan futishöntsät tai myyntikilpailu. Tätä väriä kuvaavat parhaiten adjektiivit lujatahtoinen, kilpailuhenkinen, ongelmanratkaisija, suora ja nopeasti kiihtyvä. Punainen ei pelkää konflikteja ja sellaisen ajautuessaan ei niistä välttämättä enää seuraavana päivänä muistikuvia.

Keltainen

Keltainen tyyppi on se henkilö, joka on yleensä aina eniten äänessä. Hän on siis kova puhumaan muttei niinkään hyvä kuuntelemaan. Keltaisen tyypin ajatusmaailmassa on tyypillisesti paljon kirkkaita värejä ja hän näkee elämän juhlana, josta on päättänyt ottaa kaiken irti. Yleensä hän on porukan pidetyin hahmo ja häntä kuvaavia adjektiiveja ovat innostuva, luova, positiivinen, avoin ja epäkäytännöllinen. Kritiikkiä keltainen osaa ottaa vastaan hieman huonosti, sillä mielestään hän on usein täydellinen. Myös päätökset tehdään vahvasti tunnepää edellä ja keltaisen ihmisen suusta usein kuuleekin perusteluksi johonkin kysymykseen ”koska se nyt vain tuntui siltä”.

Vihreä

Vihreää tyyppiä ehkä parhaiten kuvaava sana on passiivinen. Hän ei missään nimessä halua olla valokeilassa ryhmässä ja hänen perus käytösmalliinsa kuuluu miellyttää kaikkia ja välttää konflikteja viimeiseen asti. Tämä on persoonallisuustyypeistä se kaikkein yleisin ja näitä löytyy jokaisesta isosta ryhmästä eniten. Vihreä on erittäin luotettava ja nöyrä työntekijä, joka tykkää tehdä asioita niin kuin ne on aina ennenkin tehty. Turvallisuushakuisuus ja ohjeiden mukaan toimiminen ovat myös naulattuja ominaisuuksia vihreän henkilön toimintamalleihin. Vihreiden henkilöiden heikkous tulee oikeastaan konfliktien välttelyn kautta, sillä vihreä henkilö ei lähes koskaan sano asioita suoraan päin kasvoja vaan heille tyypillistä on jupista selän takana ja sitä kautta purkaa pahaa oloaan.

Sininen

Sinisille tyypille luonnollista on ottaa kaikista asioista selvää pienintäkin yksityiskohtaa myöten, eikä ikinä tehdä päätöksiä kuin vasta pitkän harkintaprosessin jälkeen. Ryhmässä siniset ovat myös helposti taka-alalle jättäytyviä tarkkailijoita, jotka oikean paikan tullen kyseenalaistavat keskusteltuja asioita ja tarjoavat faktatietoihin pohjautuvia ratkaisuja asioihin. Sininen on siis pohdiskeleva ja yksityiskohtiin paneutuva realisti, jolla ei kuitenkaan ole tarvetta päteä tiedoillansa. Myös vaatimattomuus ja varovaisuus kuuluvat sinisen tyypin käyttäytymismalleihin.

Miten värit näkyvät meidän tiiimissämme?

Luin kirjan ensimmäisen kerran jo viime syksynä. Oikeastaan koko meidän tiimi luki, ja sitten saikin kuunnella seuraavat viikot, kuinka joku oli vihreä, toinen keltainen ja jostakin löytyi taas punaakin punaisempia piirteitä. Hieman ärsytti. Myönnän. Yhtäkkiä tämän ruotsalaisen Eriksonin kirjasta oli tullut kuin toinen totuus, jolla ihmisiä kategorisoitiin eri lokeroihin. Varsinkin kun itse kirjan luettuni pystyin löytämään itseäni ja omia käyttäytymismalleja vähän joka väristä. Toisaalta myös Eriksen toteaa kirjassaan, että useat ihmiset ovat monivärisiä ja oikeastaan vain noin viisi prosenttia edustaa yhtä väriä. Kaikilla ihmisillä on Eriksenin mukaan olemassa kuitenkin yksi tai kaksi pääväriä, jotka löytämällä pystyy alkaa soveltamaan myös omaa vuorovaikutustaan kirjan oppien mukaan näihin henkilöihin.

Suurin syy miksi suhtauduin kirjaan syksyllä hieman negatiivisesti, taisi kuitenkin olla oman pääni sisällä. Kuvittelin nimittäin mielessäni, että joku väri olisi parempi kuin toinen ja sattumoisin juuri ne värit (sininen ja vihreä), jotka näin mielestäni heikoimpina sisälsivät minulle eniten tyypillisiä käyttäytymismalleja. Nyt kun olen toiminut Proakatemialla tiimioppimisen ympäristössä kohta jo kokonaiset 9 kuukautta, olen alkanut ymmärtää, että näillä kaikilla eri käyttäytymistyypeillä on paikkansa eikä ole olemassa huonoja tahi parempia värejä.

Palasin kirjan pariin uudestaan vasta tiimidiilin innoittamana, koska siellä meillä oli pitkästä aikaa koko tiimi paikalla suorittamassa yhteistä tehtävää ja oikeastaan ensimmäistä kertaa huomasin niin sanottua ”värien ilotulitusta” tiimin sisällä. Erikson mainitseekin kirjassaan, että ihanteellisessa tiimissä tulisi olla edustettuna jokaista värimaailma, jotta tiimi olisi tasapainoisessa tilassa. Vielä syksyllä minulla oli fiilis, että tiimimme jäsenet ovat melko samantyyppisiä persoonia, joka näkyi asioiden jumittumisena paikoilleen. Keväällä eri persoonat ovat kuitenkin löytäneet yhteisen sävelen ja kun tiedämme paremmin toisiemme vahvuuksia ja heikkouksia, ei niitä pysty kukaan enää piilotella hihoissaan. Tiimidiilissä oli tehtävänä innovoida joku tuote tai palvelu, joka sitten piti pitchata seuraavana päivänä arvovaltaisen tuomariston edessä. Innovointi ja pitsauksen valmisteluvaiheessa oli hieno huomata, kuinka tiimimme käytännössä toimi värien mukaan. ”Punaiset ja keltaiset” heittelivät innovoinnissa ideoita ja olivat oikeastaan valmiita lähtemään tekemään näitä ideoita siltä seisomalta. Tässä vaiheessa kumminkin hiljaa olleet siniset persoonat alkoivat kyseenalaistamaan nyt heitettyjä ideoita ja perustelemaan minkä takia näin ei välttämättä voisi tehdä ja mitä pitäisi ottaa huomioon. Tämän avulla ideoita pystyttiin jatkojalostamaan ja blokkaamaan mahdollisia ongelmakohtia heti synnytysvaiheessa. Kun innovointi osio oli ohi, astui näyttämölle vahvimmin vihreät työmyyrät, jotka suorittivat annettuja tehtäviä pyyteettömästi ja saimme kohtalaisen valmiin tuotoksen, johon oli osallistunut koko tiimi. Tietysti myös muuta tapahtui, mutta siinä näin karkeasti sanoitettuna ,miten eri käyttäytymismallit tiimissä tukevat toisiaan kun niille vain annetaan tilaa.

Vuorovaikutus värien välillä

Eriksonin kirjan ehkä mielenkiintoisen oivallus on se, miten muutamme käyttäytymismallejamme eri tilanteissa ilman, että edes tajuamme sitä. Tämän takia löydän ehkä myös itseäni jokaisesta eri väristä, sillä jos toimin esimerkiksi ryhmässä, jossa on pelkkiä sinivihreitä persoonia, muuttuu myös oma käytökseni enemmän punaisen johtajan suuntaan kuin jos olisin ryhmässä punaisten ja keltaisten kanssa. Erikson tuokin esiin, että loppujen lopuksi on vain kaksi tilannetta, jolloin jokainen on täysin oma itsensä. Ensimmäinen on silloin kun olet täysin yksin jossakin huoneessa ja toinen on tilanne, jossa kaikki läsnäolijat ovat täsmälleen samanlaisia kuin itse olet. Varsinkaan jälkimmäisiä tilanteita ei juuri koskaan taida tulla vastaan. Ainakin itselle kirja avasi näin toisella lukukerralla enemmän Eriksonin teoriaa eri väreistä ja palautti mieleen asioita, joita olisi hyvä muistaa tietyissä vuorovaikutuksellisesti haastavissa tilanteissa.