Järjestimme Case Neverland -nimisen tapahtuman 28. heinäkuuta neljän hurmalaistytön voimin. Projektitiimiin kuuluivat lisäkseni Matilda, Iida ja Teresa. Koko projektin ajan sen kummempia analysoimatta mietin, että yhteistyömme sujui mallikkaasti, ja että osasimme hyvin toimia yhteen ja ottaa toistemme mielipiteitä huomioon. Oikeastaan vain pari kertaa annoimme stressin, nälän ja väsymyksen vaikuttaa yhteistyöhömme ja käytökseemme toisiamme kohtaan. Muistan nuo hetket edelleen koko projektin inhottavimpina. Kuinka turhilta se kiukuttelu ja tiuskiminen nyt tuntuvatkaan! Tuossa hetkessä en osannut yhtään miettiä, mistä paha mieli ja ärsyyntyneisyys toisten sanomisia ja tekemisiä kohtaan johtuivat. Näin jälkeenpäin ainakin osan käytöksestämme voi kuitenkin selittää Idiootit ympärilläni -kirjan värianalyysien avulla.
Kaksi Akatemian vanhempaa opiskelijaa Massivesta piti Hurmalle taannoin pajan Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni -kirjasta. En ollut lukenut kirjaa ennen pajaa, mutta onnekseni sillä ei ollut väliä. Paja oli todella opettavainen ja auttaa varmasti tulevaisuudessakin ajattelemaan tiimityöskentelystä ja pientiimien valitsemista syvemmin.
Idiootit ympärilläni käsittelee neljää eri käyttäytymismallia, joihin ihmiset jakautuvat. Mallit jaetaan väreittäin: punainen, keltainen, sininen ja vihreä. Käyttäytymismallit auttavat meitä ymmärtämään, miksi tietynlaiset ihmiset käyttäytyvät tietyllä tavalla, ja miksi jonkinlainen käytös on heille luonnotonta tai jopa mahdotonta. Kirjan tarkoituksena on selittää, että konfliktitilanteissa ihmisten käytöstä kannattaa analysoida hieman syvemmin kuin vain toteamalla, että ”kaikki ovat idiootteja paitsi minä”. Kirja auttaa myös tajuamaan sen, miten erityyppisten ihmisten kanssa pääsee parhaiten samalle aaltopituudelle.
Kuten sanottu, käyttäytymismallit jaetaan väreittäin punaiseen, keltaiseen, siniseen ja vihreään. Nämä neljä väriä jaetaan puolestaan tehtävä- ja asiakeskeisiin sekä ihmissuhdekeskeisiin. Kaksi käyttäytymismallia on introverttejä ja varovaisia, kaksi taas ekstroverttejä ja aktiivisia. Selitän nyt lyhyesti, mitä värit tarkoittavat käytännössä sekä mitkä ovat eri värien vahvuudet ja heikkoudet.
Punainen persoonallisuus on tehtävä- ja asiakeskeinen. Punaiset ihmiset ovat useimmiten ekstroverttejä ja aktiivisia suorittajia. Punaista persoonallisuutta luonnehditaan useimmiten sanoilla ankara, kiihkeä, äkkipikainen, ärhäkkä sekä helposti ärsyyntyvä. Punaiset henkilöt ovat ripeitä ja johtamishaluisia eivätkä luovuta koskaan. He piiskaavat itseään ja muita koko ajan kehitystä kohti, ja heillä on aito tunne siitä, että he voivat saavuttaa mitä tahansa. Punaisia henkilöitä ei pelota puhua suoraan tai ottaa riskejä. He ovat kilpailuhenkisiä ja pitävät usein omia ideoitaan kaikkein parhaimpina. Punaiset ovat usein kovaäänisimpiä, nopeimpia vastaamaan, levottomia ja aina valmiita ryhtymään hommiin.
Nopeasti analysoitaessa punainen käyttäytymismalli on eniten tunteita herättävä. Usein käyttäytymismalleista puhuttaessa käy ilmi, että punaista pidetään ärsyttävänä, itsekeskeisenä ja ylimielisinä. Pahimmassa tapauksessa nämä ominaisuudet kuuluvatkin punaiseen käyttäytymismalliin, mutta siihen kuuluu myös iso joukko arvostettavia piirteitä, jotka parhaimmillaan tekevät punaisesta henkilöstä supertehokkaan ja kunnianhimoisen. Nämä piirteet ovat kilpailuhenkisyys, ahkeruus, suorapuheisuus ja nopeus. Punaisen kohtaloksi voivat kuitenkin koitua kärsimättömyys, äkkipikaisuus, pomottelu, riidanhaluisuus ja tietynlainen ”hitlermäisyys”. Koska punainen käyttäytymismalli on asia- ja tehtäväkeskeinen, punaiset tyypit saattavat vaikuttaa myös tunteettomilta ja siltä, etteivät he välitä muiden ihmisten tunteista.

Seuraava käyttäytymismalli on keltainen. Keltainen tyyppi on punaisen lailla ekstrovertti ja ja aktiivinen, mutta toisin kuin punaiset ihmiset, keltaiset ovat ihmis-, eivät asiakeskeisiä. Keltainen tyyppi on optimistinen ja elämänmyönteinen, usein jopa ärsyttävyyteen saakka. Keltaisten persoonien mielestä elämä on ihan parasta, ja siitä tulee ottaa kaikki irti. Keltaiset ovat useimmiten tunneihmisiä. Punaisten lailla keltaiset tyypit tekevät myös usein nopeita päätöksiä. Toisin kuin punaiset, keltaiset eivät osaa selittää päätöksiään rationaalisesti tai järjellä. ”Se vain tuntui oikealta”.
Keltaiset tyypit osaavat jutella aivan kenen tahansa kanssa. He eivät yleensä ole ujoja tai hiljaisia, vaan pitävät kaikista tapaamistaan ihmisistä eivätkä halua jättää ketään ulkopuolelle. Keltaiset ovat niitä tyyppejä, jotka näkevät joka asiassa positiivisen puolen, innostuvat asioista todella nopeasti eivätkä anna vastoinkäymisten lannistaa. Keltaiset ovat myös usein loistavia myyjiä.
Keltaiset tyypit ovat, kuten sanottu, usein positiivisia, sosiaalisia ja innokkaita. Kuitenkin monet saavat heistä sen käsityksen, että he ovat itsekkäitä, pinnallisia ja aivan liian itsevarmoja. He saattavat myös ihmisten mielestä puhua liikaa ja kuunnella huonosti. Heillä on myös usein lyhyt pinna ja hutiloiva asenne. Keltainen ihminen kyllästyy aivan yhtä nopeasti kuin innostuukin. Heidän on joidenkin mielestä vähän liiankin helppo puhua itsestään ja omista kokemuksistaan. Keltainen tyyppi ottaa mielellään itselleen vastuuta – jopa niin paljon, ettei pysty keskittymään kaikkiin vastuualueisiinsa kerralla kunnolla.
Vihreä käyttäytymismalli on kaikkein yleisin. Usein sanotaan, että jos haluaa palkata hyvän työntekijän, kannattaa valita vihreä tyyppi. Vihreät ihmiset ovat kärsivällisiä, ahkeria ja tunnollisia viimeistelijöitä. He eivät juuri tunne kiirettä, vaan pystyvät tekemään kaikki hommansa alusta loppuun huolellisesti. Vihreät eivät kadehdi ketään, eivät unohda kenenkään syntymäpäiviä, eivät yritä päihittää muita missään tai asettua johtoon. He ovatkin selkeästi muita värejä passiivisempia, eivätkä ole yhtään niin eteenpäin pyrkiviä kuin esimerkiksi punaiset. Vihreää tyyppiä jotkin kuvailevat verkkaisiksi, kiireettömiksi, penseiksi ja välinpitämättömiksi. He kuitenkin ovat kuitenkin sopuisia ja suvaitsevat muut sellaisina kuin nämä ovat. Vihreät tyypit ovat myös loistavia kuuntelijoita. He ovat oikeastaan aina kiinnostuneempia muista kuin itsestään, ja toimivat loistavasti joukkueessa.
Vihreiden tyyppien heikkoudet liittyvät verkkauteen ja muutoksen välttelyyn. Vaikeinta vihreille henkilöille onkin juuri muutos. Jos he ovat muodostaneet jostakin asiasta tai henkilöstä tietyn mielikuvan, sitä ei kukaan muu voi heitä kehottaa muuttamaan. Vihreät tyypit eivät myöskään lähes koskaan vaikuta omistautuneilta millekään asialle. He tarkkailevat muiden liikkeitä ja liikkuvat virran mukana sinne, mihin kokevat olevan järkevintä liikkua. Vihreiden on vaikea ilmaista mielipiteitään, sillä he välttelevät konflikteja viimeiseen asti.
Sininen käyttäytymismalli on punaisen tavoin tehtävä- ja asiakeskeinen. Siniset tyypit ovat analyyttisiä introvertteja. He eivät varsinaisesti pidä meteliä itsestään, mutta tarkkailevat kyllä kaikkea ympärillään. Kun vihreä sopeutuu kaikkeen, sininen istuu oikeiden vastausten päällä. Siniset ovat realisteja, he näkevät virheet ja riskit kilometrien päähän. Jotkut kuvailevat heitä melankolikoiksi. Siniset ihmiset rakastavat faktaa, eivätkä suostu suorittamaan tehtäviä ennen kuin saavat tarkat syyt ja perustelut niiden suorittamiselle. Siniset työskentelevät hyvin punaisten ihmisten kanssa, mutta tappavat helposti keltaisten ihmisten innon. He harvoin tekevät itsestään numeroa, ja yrittävät vältellä virheitä viimeiseen asti. Vain pilkuntarkka laatu ja tarkkuus merkkaavat jotakin. Siniset ovat stereotyyppisiä insinöörejä: analysoivia ja faktaa rakastavia loogikoita, joiden mielestä maastossa on vikaa, jos se ei täsmää kartan kanssa.
Siniset tyypit saavat useimmiten kritiikkiä siitä, että he ovat liian perfektionistisia, varautuneita, valikoivia, pikkutarkkoja ja konservatiivisia. He ovat hitaasti lämpeneviä, sillä vaativat aina dataa oletuksien tueksi. Siniset tyypit harvoin saavat hommiaan valmiiksi, koska niitä ilmaantuu koko ajan jostain lisää. Sinisten on vaikea tutustua ihmisiin, koska he eivät pidä muiden ihmisten päästämisestä lähelleen. He tarkastavat kaiken kolmeen kertaan ja luottavat vain omiin silmiinsä.
Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi tehnyt helkkarin hyvää lukea kirja ennen Case Neverland -projektin aloitusta. Vaikka lähtökohtaisesti tiimityöskentelymme tyttöjen kanssa sujui kuin tanssi, olisi stressiä ja ahdistusta varmasti voinut vähentää analysoimalla aluksi hieman persoonallisuustyyppejämme.
Meistä nimittäin kolme on keltaisia, ja yksi vihreä. Matilda, Iida ja minä olemme nopeasti innostuvia, sähäköitä toheloita, ja kyllästymme ja ahdistumme yhtä nopeasti kuin innostummekin. Teresa taas on rauhallinen, hieman hitaasti lämpenevä pohdiskelija, joka ajattelee kaiken aina järjen kautta. Kun me muut keksimme jotain, innostuimme siitä, löimme käsiämme hetken yhteen ja sitten jo ehdimme unohtaa koko asian, Teresa vasta mutusteli ajatusta mielessään. Ja vaikka me muut olimme ehkä jo ehtineet kyllästyä koko ajatukseen, Teresa selitti sen meille uudestaan järjellä ja perusteli, miksi se olisikin hyvä idea. Ja sitten me taas innostuimme.
Koko projektin ajan ihmettelin, miksi käyn pääni sisällä niin monia tunteita päivittäin läpi. Miksi joka aamu ilmaannun toimistolle innoissani, täynnä energiaa ja puhtia, mutta saatan menettää innostukseni puolen tunnin sisällä ja ahdistua jo seuraavasta asiasta? Miksi välillä halailen tiimiläisiäni leveä hymy kasvoillani, ja hetken päästä istun kädet puuskassa sohvan nurkassa naama norsun veellä toivoen päivän olevan jo ohi?
Teresa teki kesän ajan kahta eri työtä Neverland-projektin lisäksi. Hän teki kolmivuorotyötä Subwaylla ja oli mukana Kesäkahvilamme Lemmen toiminnassa. Teresa vastasi Lemmessä myytävien kakkujen ja pullien leivonnasta ja lisäksi teki Neverlandissa ihan yhtä paljon hommia kuin me muutkin. Mitä helvettiä? En usko, että kukaan meistä muista olisi pystynyt tähän. Joka päivä Teresa tuli palavereihin rauhallisena, ilmoitti, että vähän väsyttää, mutta viedään nyt hommat kunnolla maaliin. Joka ilta, kun me muut olimme jo ehtineet kyllästyä hommiimme viiteen kertaan ja anoimme päästä jo kotiin, Teresa vielä patisti meidät viimeistelemään sen päivän hommat kunnolla. Siis mitä me oltaisiinkaan tehty ilman Äiti Teresaa?
Massiven Idiootit ympärilläni -pajan jälkeen pohdimme yhteistuumin, miten erilaista Neverlandin järjestäminen olisi ollut, jos projektitiimissä olisikin ollut yksi jokaista persoonallisuustyyppiä. Keltainen olisi voinut innostaa muita mukaan hulluihin ideoihinsa, punainen olisi voinut johtaa ideat tekojen tasolle, sininen olisi etsinyt tarvittavan faktatiedon ideoiden toteuttamiseksi ja vihreä olisi vienyt homman maaliin käytännössä. Eikö olisikin ollut kivaa ja helppoa? Tai sitten ei. Homma olisi voinut mennä myös niin, että keltainen olisi innostunut täysin pöhköstä jutusta, jonka punainen olisi sitten torpannut päällekäyväisyydellään. Sininen olisi ilmoittanut heti alkuunsa, että ei tämä tule koskaan onnistumaan käytännössä näistä ja näistä syistä, ja vihreä ei olisi ehtinyt vielä tajuta koko idean olemassaoloa ennen kuin se olisi jo kuollut.
Ehkä koko projektin idea ja ihanuus piili juuri siinä, että meissä oli yllin kyllin tulisuutta ja intoa, kuitenkin ripauksella huolellisuutta ja analyyttisyyttä. Mitään hulluimmistakaan ideoistamme ei koskaan tullut torpattua tai tukahdutettua, vaan saimme toteuttaa oikeastaan kaiken, mitä projektiimme halusimme. Kuitenkin ideamme tuli järkeiltyä läpi ennen kuin pääsimme niitä viemään käytäntöön.
Pajan jälkeen mietimme, että jos jotakin olisi projektitiimiin pitänyt lisätä, se olisi ollut sininen tyyppi. Ripaus niin sanottua tietokirjamaisuutta, kokemusta, faktoja ja analytiikkaa olisi ollut oikein toivottu lisä impulsiiviseen tiimiimme. Me menimme sillä mentaliteetilla, että ei me tiedetä, onko tämä hyvä idea, mutta kokeilemallahan se selviää. Se toimi ensimmäisellä kerralla, mutta tulevaisuutta ajatellen sininen tyyppi olisi hyvä rauhoittamaan ja palauttamaan jalkojamme maanpinnalle.
Niimpä valitsimme uuteen Case Neverland -projektitiimiimme Hurmasta Siprin. Iida päätti jäädä tulevasta Neverlandistä pois, ja koska me muut kolme haluamme jatkaa, rekrytoimme tiimiimme ihanan sinisen Siprimme. Projekti on aivan alkutekijöissään, mutta olen jo superinnoissani siitä, mihin kaikkeen tulemmekaan pystymään nyt toisella kerralla. Sipri tuo projektiin varmasti juuri oikean annoksen lähdekriittisyyttä, varovaisuutta ja sitä kokemuksella hankittua dataa, jota viime kerralla olisimme kaivanneet. Uskon, että tästä kerrasta tulee vieläkin tärkeämpi ja opettavaisempi kokemus kuin ensimmäinen Neverlandimme, joka toteutettiin puhtaasti innolla ja kokeilunhaluisuudella. En malta odottaa!