Tampere
29 Mar, Friday
3° C

Proakatemian esseepankki

Idiootit ympärilläni



Kirjoittanut: Tuija Jaatinen - tiimistä Waure.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Idiootit ympärilläni
Thomas Erikson
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Oletko sinä idiootti vai olenko se minä? Onko oikeasti kukaan meistä? Thomas Eriksonin kirja Idiootit ympärilläni: Kuinka ymmärtää muita ja itseään, käsittelee sitä, miten erilaisia ihmisiä voi ymmärtää paremmin ja kuinka ymmärtäminen helpottaa kommunikaatiota. Kirjan sanoma on, ettei ole olemassa idiootteja, on vain erilaisia ihmisiä. Kirja kertoo eri ihmistyyppien persoonallisuuksista, niin käytöksen ja ajatusmaailman osalta, jotta pystymme ymmärtämään heidän toimintaansa. On normaalia, että toiset saattavat toimia eri tavalla kuin me itse. Sen takia on hyvä ymmärtää, että jokainen ihminen on yksilö. Kirja tuo hyviä näkökulmia muun muassa siihen, miksi toiset ovat hiljaisempia ja toiset taas äänessä jatkuvasti? Mikä saa toiset ihmiset puhumaan aina totta ja toiset kiertelemään asioita, ja miksi ihmiset ylipäätään käyttäytyvät toisinaan vaikeasti ymmärrettävästi, jopa idioottimaisesti?

 

Idiootit ympärilläni keskittyy DISA-metodiin, jossa ihmiset jaetaan karkeasti neljään eri käyttäytymismalliin. Neljä erilaista käyttäytymismallia ovat hallitsevat, innostavat, vakaat ja analyyttiset. Näitä käyttäytymismalleja edustavat värit: keltainen, vihreä, punainen ja sininen.

 

Väreistä sininen ja punainen ovat asiakeskeisiä ja käytännönläheisiä persoonia. Vihreä ja keltainen sen sijaan ovat ihmissuhdekeskeisiä. Punaiset ovat nopeita, kilpailuhenkisiä ja päättäväisiä. Punaiset myös suuttuvat helposti, mutta niin kauan kuin asiat tapahtuvat kuten punainen haluaa, niin kaikki sujuu varmasti hyvin. Punaiset eivät usein mieti tapaa, millä sanovat asiat, ja tämä saattaa johtaa erilaisiin konflikteihin. Siniset ovat luonteeltaan suoristuskeskeisiä, järjestelmällisiä, analyyttisiä ja he perustavat toimintansa tieteellisiin faktoihin. Sinisten vahvuus ja heikkous saattaakin olla samaan aikaan tarkka analysointi, ja se, että he haluavat onnistua jokaisessa tekemässään asiassa.

 

Keltaiset ovat luonteeltaan usein erittäin puheliaita, herkästi innostuvia, avoimia, epäkäytännöllisiä ja luovia. He tulevat kuitenkin kaikkien kanssa toimeen ja harvoin kiinnittävät huomiota muiden ärsyttäviin piirteisiin. Keltaisten hyvä puoli on se, että he osaavat usein ajatella laatikon ulkopuolelta ja ideoivat jatkuvasti uusia toimintatapoja. Vihreät tunnistaa ystävällisyydestä, tietynlaisesta vakaudesta, kärsivällisyydestä, jääräpäisyydestä ja turvallisuushakuisuudesta. He ovat vakaita eivätkä pidä muutoksista. Vihreiden vahvuutena voisi kuitenkin mainita sen, että he ovat usein hyviä kuuntelijoita ja välittävät muiden asioista enemmän, kuin omistaan.

 

Sininen ja vihreä ovat usein introvertteja, passiivisia ja varovaisia. Punainen ja keltainen taas ovat ekstroverttejä, aktiivisia ja suorittajia. Nämä tyypit voivat kuitenkin yhdistyä keskenään joissakin ihmisissä, ja raja erilaisten värien välillä on häilyvä. Ymmärtääkseen erilaisia ihmisiä, on tunnistettava monia luonteenpiirteitä ja sitä, miten erilaiset ihmiset reagoivat asioihin. Eriksonin mukaan maailmassa on vain viisi prosenttia samaa väriä edustavia henkilöitä kuin sinun värisi on.

 

Ihmisissä voi sekaantua useata väriä keskenään esimerkiksi kahta tai kolmea eri väriä. Minustakin löytyy osittain kaikkia värejä, joista kaksi näkyy vahvemmin kuin toiset. Olen eläväinen, nautin sosiaalista kontakteista ja välitän ihmisistä ympärilläni, mutta olen myös hyvin päättäväinen ja suorapuheinen. Kategorisoisin itseni punakeltaiseksi, jolla on sinisen ja vihreän sävyjä. Koska kirjassa käsitellään kerrallaan vain yhtä väriä eikä kaikkia sen värin eri sävyjä, on vaikea tarkalleen määritellä omaa persoonallisuuttaan. Kirjan avulla kuitenkin saa näkövinkkeliä siihen, kuinka tulkita erilaisia ihmisiä ja siihen, miten käyttäytyä eri persoonallisuuksien kanssa. Esimerkiksi sininen arvostaa tietoa, jolloin on hyvä tuoda faktat tiskiin ja valmistautua lisäkysymyksiin, toisinaan haastaviinkin. Punaisen persoonan kanssa kannattaa pysyä vahvana eikä perääntyä omasta kannastaan. Punainen arvostaa sitä, että häntä haastetaan.

 

Hyvä tiimipelaaja osaa ottaa toisen huomioon ja tulkita häntä eli toisin sanoen on tärkeää oppia ymmärtämään, miten ymmärtää toista, hänen käyttäytymistään sekä näkökulmiaan. Tiimissä ehkä jopa haastavin asia on se, kuinka saada kaikki ymmärtämään paremmin toisiaan, sillä tiimistä löytyy varmasti jokaista väriä. Todellinen haaste on saada jokaiselle henkilölle selväksi se, että yhteinen ymmärrys lähtee molempien henkilöiden toiminnasta. Omaa ajatusmaailmaa voi ja kannattaa pyrkiä muuttamaan, jotta tiimin paras potentiaali saadaan tuotua esiin. Tämän takia olisi tärkeää, että jokainen oppisi ymmärtämään omia sekä toisten vahvuuksia ja heikkouksia. Yksinkertaista, mutta ei helpointa viedä käytäntöön.

 

Minun lähipiiristäni löytyy ihmisiä jokaisesta värikategoriasta ja olen aina ymmärtänyt ihmisten toimivan eri tavalla kuin minä. En kuitenkaan ole koskaan kokenut sitä ongelmana. Minun mielestäni erilaisuus on vain rikkautta. En oikeastaan pidä ihmisten luokittelusta, mutta on ollut kuitenkin mielenkiintoista oppia näiden ajatusmallien taustasta. Uskon, että jos jokainen ymmärtäisi toisen persoonallisuuden, se voisi viedä ymmärryksen tason korkeammalle. Teorialla ei ole kamalasti merkitystä, mikäli sitä ei vie käytäntöön. Kehitys lähtee sinusta ja sitä kautta vaikuttaa myös meihin kanssa eläjiin. Lähtökohtaisesti halu kehittää itseään vie eteenpäin, mutta muutoksen pitää lähteä itsestä. Meidän kannattaa opetella tuntemaan ja tunnistamaan eri persoonallisuksia sekä reagoimaan heidän erilaisiin toimintatapoihinsa. Erikson uskoo, että kun opimme ymmärtämään itseämme ja toisiamme paremmin, myös elämänlaatu paranee ja tehokkuus esimerkiksi työelämässä kasvaa.

 

Lähde:

Erikson, T. 2017. Idiootit ympärilläni – Kuinka ymmärtää itseään ja muita. Atena.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close