Palatessani kesä”lomalta” ajattelin ja kerroin tiimiläisillenikin, että aion viettää hyvinvointisyksyä. Tällä tarkoitin pyrkiväni panostamaan hyvinvointiini ja nauttimaan arjestani huolehtien palautumisesta enkä kuormittaen itseäni yli äyräiden. Syksystä oli tulossa rennohko. Ensin harjoittelu ja sitten sen jälkeen sopivaan tahtiin omia töitä ja tiimiyrityksen juttuja. Omaa oppimista ja syksyn tavoitteita ja toiveita pohtiessa tuntui kuitenkin, että kaipaan vielä jotain ammatillisen kehityksen tueksi. Näin ollen lähdin selvittämään vaihtoehtojani. Yhtenä vaihtoehtona, jonka myös suunnittelin toteuttavani oli kirjoittaa esseitä aiheista, jotka kehittivät minua ja ammattitaitojani. Näin ollen olenkin jo pohdiskellut millaisista aiheista voisin esseitä kirjoitella. Lisäksi olen tutustunut avoimien opintojen valikoimaan ja tutkaillut jo ennestään tuttua Campusonlinea, josko niistä löytyisi itselle mielenkiintoisia kurssikokonaisuuksia oman oppimisen tueksi, ei ollenkaan pisteiden toiveessa niiden ollessa jo hyvällä mallilla, vaan oman oppimisen ja mielenkiinnon vuoksi. Yhtäkkiä olinkin haalinut itselleni kursseja vajaan 20 opintopisteen edestä seuraavalle 3-6 kuukaudelle Campusonlinesta, avoimesta amkista sekä avoimesta yliopistosta. Yksi kurssi on maksullinen avoimesta, liikuntapsykologiaan liittyvä, johon aion erityisesti panostaa ja sen olen asettanut yhdeksi prioriteetikseni. Muut kurssit ovat lähinnä tukemaan siinä sivussa ja osa sivuaakin samaa aihetta. Yritän olla ottamatta liikaa paineita näistä muista kursseista ja teen niitä itselle sopivaan tahtiin muiden aikataulujen myöntävässä tahdissa. 

Haaliessa koko ajan lisää tekemistä ollessani innoissaan uuden oppimisesta, täytyy olla erityisen tarkka ja huolehtia omasta jaksamisesta etenkin nyt rankan opinnäytetyöprosessin jälkeen. Haaliessa myös arvioin toimintaani, johtuuko tämä siitä, että syksy tuntui liian kevyeltä mielessäni verrattuna aikasempaan jatkuvaan stressiin ja kiireeseen? Oliko tämä keinoni pelastaa itseni tylsistymiseltä vai oliko toimintani pohjalla pelkkä motivaatio oppimimisesta? Tylsistymään ei ainakaan tässä lukukauden ensimmäisten viikkojen aikana kerennyt ja edelleen on melkoinen kiireen tuntu. Toisaalta opintoni ovat hyvällä mallilla, eikä sen suhteen tarvitse olla huolissaan muusta kuin, että esseepisteet tulee kasaan seuraavan vajaan kahden kuukauden aikana. 

Kuvittelin harjoittelujakson olevan suht kevyt, mutta todellisuudessa se olikin psyykkisesti hyvin kuormittava. Osin harjoittelujaksoa varjosti myös sairastelu ja tämä luonnollisesti myös vaikutti jaksamiseen. Harjoittelujaksolla sain kuitenkin tehdä itselleni Firstbeat -mittauksen ja analyysin, josta tiivistettynä sain monelta päiviltä heikot pisteet liikunnasta (toki olin juuri sairastellut mittauksen alkaessa, jonka vuoksi en hirveästi uskaltanut urheilla) ja unesta hyvät palautumispisteet, mutta päivänaikaisesta stressistä ja palautumisesta jopa keskiarvon alle menevät pisteet. Palautumista ei siis juurikaan edes tapahtunut päivän aikana, joka herätti todella ajattelemaan. Analyysin päättyessä totesin, että haluan todella saada muutosta aikaan. Olin liittynyt kuntosalille jo harjoittelujakson alkaessa, mutta kuntosalilla harjoittelu puolikuntoisena ei tuntunut järkevältä idealta, jonka vuoksi kunnolla harjoittelun aloittamisessa meni hetki. Lopulta kuitenkin motivoiduin ja terveenä halusinkin liikkua ja innostuin oikein kunnolla. Yhden viikon aikana harjoittelin kuntosalilla 6 kertaa ja sen lisäksi ohjasin yhden ryhmäliikunnan altaalla. Kuntosalilla harjoitellessa teen monipuolisesti erilaisia asioita, kuten juoksua ja kävelyä matolla, erilaisia ryhmäliikuntatunteja sekä sulkapalloa. Varsinainen kuntosaliharjoittelu hakee vielä rooliaan ja paikkaansa. 

Vaikka tuntuu, että jatkuvasti on kiire ja aikaisemmin olen ajatellut, että miten muka edes ehtisin käydä treenaamassa kaiken muun tekemisen ohella, viime viikolla huomasin, että se on ihan mahdollista, jos vain itse asennoituu siihen. Lisäksi olen pyrkinyt treenaamisen suhteen kääntämään asennettani niin, että en päätä kotona, että jaksanko treenata, koska kukapa sängyn pohjalta jaksaisi salille nousta, vaan lähden salille ja päätän vasta siellä miltä tuntuu ja mitä jaksan tehdä. Treenaamisenkaan ei tarvitse aina mitään ihmeellistä olla vaan jo salille siirtyminen on aktiivista toimintaa ja, kun sinne pääsee, tuntuu, että kannattaakin jotain tehdä, kun on jo tullut kuntosalille asti. 

Joustava mieli -kirja

Joustava mieli kirjassa esitetään tehtävien tärkeysjärjestykseen asettaminen keinona hallita ajankäyttöä. Menetelmässä tehtävät voi esimerkiksi luokitella kolmeen eri luokkaan: a, b ja c. A-luokkaan kuuluu ne kaikista kiireisimmät ja tärkeimmät tehtävät, B-luokkaan tärkeät tehtävät, jotka tulee hoitaa, mutta ei niin kiireellisesti ja C-luokkaan, jotka ovat vähiten tärkeitä tehtäviä ja ne voivat jopa olla mieluisia ja helppoja tehtäviä. Tavallaan voisin kuvitella, että tämänkaltainen organisointi voisi helpottaa minun ajankäyttöäni, mutta toisaalta tuntuu ajatuksen tasolla haastavalta luokitella isompia tehtäväkokonaisuuksia kiireellisuuden mukaan. Tai isommat kokonaisuudet ehkä vielä voikin luokitella suht helposti, mutta entäs sitten ne kaikki pikkujutut. Kokeilin tätä kuitenkin ja alta löytyy esimerkki.

A-luokka: 

• Proakatemian esseepisteet kasaan DL 15.11 Motivella 
• Pajan suunnittelu DL 27.9
• Töissä käyminen? 
• Treenaaminen – hyvinvoinnista huolehtiminen? 

B-luokka: 

• Liikuntapsykologian kurssi DL joko lokakuu, joulukuu tai helmikuu (eri tenttiviikot, joista valita) 
• Töissä käyminen? 

C-luokka: 

• Muut vapaaehtoiset kurssit Campusonline ja avoin AMK (DL marras-joulukuu) 

Toisaalta, miten esimerkiksi ajankäytöllisesti pitäisi priorisoida töissä käymistä. Töissä käyminen kehittää ammattiosaamistani, joka on erityisen tärkeää ja rahaakin tarvitsen kustantaakseni elämisen ja tulevan muuton. Pitäisikö siis priorisoida niin, että käyn töissä ennemmin kuin suoritan liikuntapsykologian kurssia, koska muutto saattaa tapahtua ennen kuin saan kurssin valmiiksi ja tarvitsen rahaa muuttoa varten. Jos taas priorisoin työt ja muuton edelle, kurssin valmistuminen vie pidempään, toisaalta sillä ei ole juurikaan väliä, koska kurssilla on aikaa helmikuuhun asti. Tuntuu siis melko haastavalta järjestää tehtäviä kiireellisyysluokkiin. Ehkä vain ajattelen tätä liian monimutkaisesta. Tällainen aikapriorisointi voisi olla toimivaa, mikäli olisi pitkä to do-lista pienempiä asioita. 

Aikaa on, mutta niin on tekemistäkin. Ehkä juuri vaikeus luoda suunnitelmaa ja priorisoida aikataulullisesti asioita järjestykseen tuo kiireen tunnun? Toiset asiat esimerkiksi minun listalla on toisaalta aivan pakollisia esim. esseepisteet, kun taas osan opiskelen omaksi ilokseni. Tuollainen pakollisuus ehkä helpottaa järjestelemään asioita, mutta toisaalta tuntuisi ehkä mukavammalta opiskella itseä motivoivampaa kurssia ennemmin, vaikka esseetkin voin kirjoittaa itselle mielenkiintoisista aiheista. Ainakin minulle on selkeästi haastavaa priorisoida tällaisessa asiassa. Luulen, että minulle parempi toimintatapa on yleinen to do-list, mutta toisaalta välillä on haastavaa valita mitä tehtävää tekisi eteenpäin, kun joku kiinnostaa enemmän, mutta toisella on ehkä hieman enemmän kiire… Tiedän kuitenkin, että teen asiat aina ajoissa ja en edes muista milloin olisin jonkun tehtävän palauttanut myöhässä, joten luottamus omaan toimintaani on kohtuullisen korkealla. 

Luulenpa siis, että nyt kun harjoittelu on vihdoin ohi ja pääsen takaisin vapaampaan aikatauluun, on huomattavasti helpompaa suunnitella omaa aikataulua ja miettiä, milloin mitäkin haluaa tehdä. Mielestäni on esimerkiksi ihanaa, jos heti aamulla aikaisin ei ole mitään, jolloin voin priorisoida pidemmät yöunet tai esimerkiksi salikäynnin tyhjemmällä salilla ja vasta näiden jälkeen aloitella työpäivää itselle sopivammassa tahdissa. Aion myös todella pyrkiä tavoittelemaan “hyvinvointisyksyänä” tästä eteenpäin. Aion nauttia liikunnasta, nukkua hyvin ja pyrkiä tekemään koulu- ja työjuttuja oman jaksamisen mukaan. Alkusyksy ja opinnäytetyöprosessi oli niin rankka, että nyt on suunta toivottavasti vain ylöspäin. Aion pyrkiä olemaan se henkilö, kuka toivon olevani muutaman vuoden kuluttua.