Tampere
28 Mar, Thursday
8° C

Proakatemian esseepankki

Hyviä uutisia!



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Hip hei! Lempi jatkaa kesällä 2018 tutulla paikalla Tampereen Koskipuistossa. Toiminnasta vastaa edelleen Projektitoimisto Totalin kolme nuorta yrittäjää Essi, Jasmina ja Aleksi. Viime kesästä vanhentuneena ja viisastuneena teemme hieman muutoksia esimerkiksi tuotevalikoimaan: tänä kesänä valikoimastamme löytyy mm. enemmän jäätelöitä leivosten jäädessä pienemmälle huomiolle.

Lisäksi pidensimme kesää hieman: tulemme olemaan auki jo toukokuusta koko kesän läpi aina elokuuhun saakka. Niinpä Pikku Kakkosen puiston lapset ja heidän vanhempansa saavat nauttia herkuistamme entistä pidempään.  Tarkemmat päivämäärät ja aukioloajat julkaistaan myöhemmin.

Olemme saaneet paljon hyvää palautetta tarjotessamme nuorille kesätöitä. Siksi haluammekin jatkaa perinnettä myös tänä kesänä. Olemme mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, mikä tarkoittaa, että sitoudumme antamaan nuorille onnistuneen kesätyökokemuksen. Palkkaammekin jälleen 3-4 kesätyöntekijää koko kesäksi tai lyhyemmäksi ajaksi, mikäli työntekijä niin haluaa.

Koko Lemmen poppoon puolesta voin todeta, että tästä kesästä on tulossa huikea! Saas nähdä, mitä kaikkea kivaa me teidän asiakkaiden iloksi oikein keksitään.

 

Kesää innolla odottaen,

 

Jasmina

 

 

Julkaistu Lemmen blogissa

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close