Tampere
28 Mar, Thursday
6° C

Proakatemian esseepankki

Hyväksy ja kirjoita tarina uudestaan!



Kirjoittanut: Lotta Lehtikevari - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
-
-
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Hyväksyminen on sitä, että sanoo kyllä. Uskaltaa olla rohkeasti siinä, missä sillä hetkellä on. Sanoo kyllä sille, mitä on tapahtunut menneisyydessä ja sanoo kyllä sille, mikä tuntuu vaikealta. Ottaa rohkeasti vastaan sen, mitä elämä on ollut ja tuonut. 

Se ei tarkoita, että rakastaisi sitä, mikä on vaikeaa. Eikä se todellakaan tarkoita sitä, että pyytäisi lisää samaa. Mutta se tarkoittaa sitä, että antaa luvan sellaisellekin, missä ei näytä olevan mitään järkeä. Ainakaan sillä hetkellä. Avaa oven sille mahdollisuudelle, että tästä mennään eteenpäin. 

Ja se, jos joku, on hankalaa. Joskus on niin saamarin vaikeaa hyväksyä jotakin. Ikävää tunnetta, ärsyttävää tilannetta tai jotain menneisyydessä tapahtunutta. Kaikki tuntuu epäreilulta ja turhalta. Ei pysty vääntämään aivojaan sen ympärille, että jotain tapahtui. Juuri sinulle. Ethän sinä tätä halunnut tai toivonut. 

Ja joskus täytyy kääntää uusi sivu. Välillä elämässä tapahtuneet asiat on täyttäneet valkoisen A4:sen jokaista nurkkaa ja reunaa myöten täyteen. Silloin ei ole enää tilaa. Tilaa olla sitä, mitä unelmoi olevansa. Tilaa sille, mistä haaveilee elämässä. Ei mahdu enää. Silloin on ahdistettuna nurkkaan sen kanssa, mitä oli ja on ollut. Uusi sivu antaa tilaisuuden luoda itsensä uudelleen. Joskus se on hyvin tarpeellista.

Onko sun vaikeaa hyväksyä elämässäsi jotakin tällä hetkellä? Mille sun olisi juuri nyt tarpeellista sanoa kyllä? 

Sano kyllä. Käännä uusi sivu vihkosta ja ala luoda jotakin sellaista, jota et pystynyt kaiken sutun takia kuvittelemaan edelliselle sivulle. Hyväksy ja aloita uudestaan.

Kommentit
  • Kirjailija Hannu

    Seuraavasta tarinasta alkoi kirjailijan urani. Kyllä siitä vaan pitää sitten koota kokonainen kirjallinen:

    Tämä on lyhyt tarina:

    Harhautettu ryöstäjä

    He olivat kahvilla ulkona. Kuului pamaus ja väki meni sisään. He katsoivat miestä joka ampui ja mies alkoi tulla heitä kohti. Joku otti ison lankkupalan ja iski miestä. Mieheltä meni taju. He kantivat tajunsa menettäneen miehen autoonsa ja veivät tajuttoman miehen kauas. Mies heräsi sitten. Mies ei kuitenkaan palannut siihen missä he olivat kahvilla.

    Mies jatkoi vaelteluaan maissa ja mies ryntäsi kauppaan ja sai kassan auki ja piteli myyjää ja otti kaikki kassan rahat. Mies jatkoi menoaan ja hänelle riitti nämä rahat joksikin aikaa. Lehdessä luki muutamia ryöstöjä oli kaupungilla tehty.

    Kului puoli vuotta kun samanlainen ryöstö oli silloin tehty. Ryöstöjä oli muutama kappale ja maa oli enemmän rauhassa. Kaupungilla suunniteltiin estää se ryöstäjä. Tämä osasi päästä tavallisen vartijan ohi. Oli armeijakin kokeillut estää sitä ryöstäjää mutta se pääsi sotilaiden läpi.

    Joku mies yritti omia taitojaan ja kului aikaa. Soittakaa hänelle sanoi se mies. Kun ryöstöä teki niin mies harhautti ryöstäjän ja hän meni harhautukseen. Ryöstäjä meni hämilleen eikä hän saanut mitään. Monta ryöstöä se ryöstäjä lähti mutta ei saanut ryöstetyksi mitään. Kesti monta kertaa eikä ryöstäjää sittemmin näkynyt enää. Hyvin harhautettu.

    Kirjoitin tämän tarinan toivoessa kirjailijan uraa.

    11.9.2021
Post a Reply to Kirjailija Hannu cancel reply

Add Comment
Loading...

Vastaa käyttäjälle Kirjailija Hannu Peruuta vastaus

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close