Tampere
28 Mar, Thursday
11° C

Proakatemian esseepankki

Hybridivaikuttamisen alkeet



Kirjoittanut: Esa Lappalainen - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Jos yhtään mediaa seuraa, niin erityisesti aina vaalien alla politiikassa puheeksi tulee Putinin trollit, bottiarmeijat, hybridivaikuttaminen ja kaikki muut tavat joilla ulkopuolisten voimien kerrotaan varjoista ohjailevan kaikkea keskusteluista äänestyksiin. Siitä huolimatta todella harvalla tuntuu olevan mitään konkreettista käsitystä siitä kuinka tämä kaikki tapahtuu, ja miten se vaikuttaa. Perehtymisen sijaan helposti ajaudutaan siihen että otetaan vaan muotitermit omaan arsenaaliin ja haukutaan jokaista toista kantaa edustavaa trolliksi, botiksi tai molemmiksi sekaisin.

Koulussa opittua

Ymmärtääkseen miten laajemmin käytössä olevat, mutta hyvin huomaamattomat, botit toimii, on muisteltava miten sosiaalinen kanssakäyminen internetin ulkopuolella toimii. Koska kohde, ihminen, on sama, on myös keinot pitkälti samoja.

Peruskoulussa oli suosittuja oppilaita, ja vähemmän suosittuja oppilaita. Konfliktitilanteissa ei välttämättä ollut väliä sillä kuka on oikeassa, vaan tilanteen ratkaisi kenellä oli enemmistön suosio, ja minkälaiset näkökulmat oli enemmistön suosion kautta hyväksyttyjä. Botit toimii hyvin samantyyppisesti hyödyntäen samoja mekanismeja, mutta ohjailtavat botit ‘taustajoukkona’ mahdollistaa keinotekoisen ‘enemmistön suosion’ halutun aiheen puolesta tai vastaan. Kun botti ohjelmoidaan vaikka reagoimaan hyväksyvästi sosiaalisen median tykkäyksissä tai reaktioissa, tai jopa kommentoimaan ihan vaan “tää” tai “nyt on tiukkaa asiaa” joka kerta kun se havaitsee tietyn sanan tai lauseen viestissä, niin se olennaisesti vaikuttaa lukijan mielikuvaan dynamiikasta, pahimmillaan jopa poliittisesta konsensuksesta.

Eli kyse ei ole siitä että jossain olisi bottiarmeija tuottamassa sisältöä, vaan siitä että botit etsivät automaatiolla orgaanisen henkilön joka tuottaa sisältöä jota botit on ohjelmoitu torjumaan tai tehostamaan, ja sitten reagoinneilla ja lyhyillä sisällöttömillä kommenteilla vaikuttaa keskusteluun. Tällöin on vaikeaa hahmottaa kuka on botti ja kuka ei, eikä bottien kommentit juuri herätä lisäkysymyksiä eikä niissä ole juuri mitään tarttumapintaa niin ei ajauduta edes keskusteluun niiden kanssa jossa luonne selviäisi.

Somebotin anatomia

Botit on helppo rakentaa esimerkiksi youtubesta kaikkien saatavilla olevin ohjeistuksin. Joskus somealusta jopa tarjoaa suoraan kaikki tarvittavat työkalut botin rakentamiseen helpolla ja vähäisellä määrällä koodia – samoja toimintoja kun käytetään laajasti esimerkiksi yritysten sosiaalisen median edustuksen hallinnassa.

Tätä henkilöä ei ole oikeasti olemassa. Kyseessä on tietokoneella generoitu kuva.

Kuvana profiilissa voidaan käyttää oikeasta ihmisestä erottamatonta tietokoneella generoitua versiota, jolloin ei ole pienintäkään riskiä että kuvan oikea henkilö tunnistaisi itsensä bottipostauksista poliittisilla sivuilla.

Aikuiset lapset virtuaalisilla koulun käytävillä

Lopputuloksena meillä on valtavat määrät tolkun ihmisiä internetissä riitelemässä massojen kanssa, joista mikä osa vaan voi olla jonkun yksittäisen henkilön, vaikuttajatahon, yrityksen tai valtion kasaamaa virtuaalista haamutukijoukkoa vääristämässä todellisuuskäsityksiä milloin minkäkin tavoitteen saavuttamiseksi. Harva pysähtyy kyseenalaistamaan onko tilanne oikeasti se miltä näyttää – etenkään jos sattuu itse olemaan bottien puolella joko oman päättelyn tai teknologian keinoin luodun erittäin voimakkaan ryhmäpaineen ohjaamana.

Vaikutus liiketoimintaan on myös huomioitava – hybridivaikuttamisella voidaan kasvattaa tai vähentää havainnoitua kysyntää, asiakkaiden tarpeita, asiakaspalautteita tai jopa suoraan yrityksen mainetta hyvässä tai pahassa.

Kuva: https://thispersondoesnotexist.com/

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close