


Huomisen työelämä
Esseen tyyppi: / esseepistettä.
KIRJALÄHTEET
KIRJA | KIRJAILIJA |
---|---|
Petteri Kilpisen vuonna 2017 julkaistu teos Inspiroitunut – miten johtaa ja menestyä muuttuvassa työelämässä? käsittelee tulevaisuuden työelämän mukanaan tuomia muutoksia etenkin johtajuuden näkökulmasta. Kirjasta inspiroituneena päätin pohtia hieman tulevaisuuden työelämää.
Työelämän muutokseen vaikuttavat suuresti teoksessa mainitut digitaalinen murros, tekoäly sovellukset ja robotiikka. Rutiininomaiset työtehtävät automatisoidaan, ja monet ammatit katoavat. Meidän ihmisten kontolle jäävät tehtävät, jossa olemme robotteja vahvemmilla. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi luovuutta, myötätuntoa ja vaikeita päätöksiä sisältävät tehtävät, joista robotit eivät (ainakaan vielä) selviä. Ylivoimamme robotteihin verrattuna onkin Kilpisen mukaan sosiaalisissa taidoissa ja motivoivassa vuorovaikutuksessa, eli asioissa, joissa mittarina toimivat asenne, sitoutuneisuus ja innostus uuden oppimista kohtaan.
Jatkossa siis kaikki se, mitä ei voida automatisoida, on entistäkin arvokkaampaa ja suurin osa ihmistyöstä keskittyy ongelmanratkaisuun ja perustuu jatkuvaan kehittämiseen.
Suomalaisen työn liitto kertoo artikkelissa Tulevaisuuden työelämässä korostuu teknologian käyttö (2017) muun muassa 89 % suomalaisista uskovan teknologian käytön korostuvan työelämässä. Merkittävinä taitoina tutkimuksen mukaan ei puolestaan pidetä enää kädentaitoja tai fyysistä kuntoa seuraavan kymmenen vuoden aikana teknologian käytön, kyvyn sopeutua muutokseen ja oman ammattitaidon kehittämisen ollessa työelämän merkittäviä taitoja. Tutkimuksen mukaan tulevaisuuden työelämässä uskotaan tarpeellisiksi taidoiksi myös kyky toimia eri kulttuureissa, markkinoida omaa osaamistaan ja luovaa ajattelua. Lisäksi yli 50 % vastanneista koki tarpeellisiksi taidoiksi asiantuntijuuden, itseohjautuvuuden, ryhmätyötaidot, ihmissuhdetaidot ja paineensietokyvyn.
Ammatit tulevat olemaan myös huomattavasti paljoin nykyistä monipuolisempia. Tulevaisuudessa työtä tehdään luultavasti hyvin pitkälti yli toimiraja-alojen ja koulutuksetkin tulevat tulevaisuudessa toivottavasti olemaan yhä poikkitieteellisempiä.
Psykologi Jarkko Rantanen kertoo puolestaan Helsingin Sanomien artikkelissa Tulevaisuuden työelämässä menestyy se, jolla on hyvät tunnetaidot… (2018) hyvien tunnetaitojen edistävän työelämässä menestymistä ja niiden olevan tulevaisuudessa vieläkin tärkeämmässä asiassa. Artikkelin mukaan osatekijä tunteiden roolin korostumiseen työelämässä on myös nuori sukupolvi, jonka suhtautuminen työhön on muuttunut nuorelle sukupolvelle tärkeintä ollessa se miltä työ tuntuu ja mikä sen merkitys on. Rantasen mukaan tunteet vaikuttavat meidän toimintakykyyn kokoajan. Ilahtumisen tunteet lisäävät itseluottamusta, luovuutta ja sosiaalisuutta häpeän taas lamaannuttaessa ihmisen ja pelon energisoivan mutta kaventavan mieltä ja ajattelua.
Olin vuonna 2017 kuuntelemassa Henkka Hyppösen puhetta, joka käsittelinkin hyvin pitkälti tulevaisuuden työelämää. Puheessaan Hyppönen tiivisti hyvin tulevaisuuden työelämän tärkeiden ominaisuuksien suuren kokonaisuuden muutamaksi kohdaksi:
- luova ongelmanratkaisu
- kriittinen ajattelu
- sosiaalinen älykkyys
En ainakaan itse ole huolestunut siitä, että robotit veisivät työpaikkani tulevaisuudessa. Ne tulevat varmasti korvaamaan paljon työpaikkoja, mutta toisaalta tilalle syntyy mitä luultavammin täysin uusia ammatteja ja työnkuvia. On jännä nähdä millaisia ammatteja ja työtehtäviä on 20 vuoden päästä, ja kuinka erilaista johtaminen silloin onkaan. Olen kuitenkin luottavainen siihen, että Proakatemia antaa enemmän kuin hyvät eväät tulevaisuuden muuttuvaa työelämää varten. On mielestäni huojentavaa, että saamme koneita tekemään rutiininomaiset työt ja ihmiset vapautuvat tehtäviin joissa pääsemme käyttävään ongelmanratkaisukykyä, luovuutta ja sosiaalisia taitojamme. Pääsemme mielenkiinnonkohteistamme riippuen kehittämään mitä uskomattomampia uusia tuotteita, palveluita tai kenties vaikka robotteja! Tulemme varmasti toimimaan yhä enemmän ja enemmän monialaisesti ja erilaisten osaajien ympyröiminä. Digitalisoitumisen, tekoäly sovelluksien ja robotiikan lisäksi ei voi vielä unohtaa globalisaationkaan tulevaisuudessa tuomia muutoksia. Jään mielenkiinnolla odottamaan tulevaa.
Lähteet:
Helsingin Sanomat. 2018. Tulevaisuuden työelämässä menestyy se, jolla on hyvät tunnetaidot, sanoo psykologi – Näin kehität tunnetaitojasi. Julkaistu 14.1.2018. Päivitetty 15.1.2018. Luettu 11.04.2018. [WWW-sivu]. https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005521510.html
Kilpinen, P. 2017. Inspiroitunut. Jyväskylä: Docendo.
Tulevaisuuden työelämässä korostuu teknologian käyttö. 2017. Suomalaisen työn liitto.
TTO Business Seminar. Henkka Hyppönen.