Tampere
19 Apr, Friday
-2° C

Proakatemian esseepankki

Hiljaisuus lisää työskentelyn tehokkuutta



Kirjoittanut: Emma Rikkonen - tiimistä Motive.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Työn tauottaminen on todella tärkeää pitkien työpäivien aikana. Ennen toimintaa tapahtuva hengähdystauko lisää voimavaroja tulevaan askareeseen ja työskentelyn keskellä tapahtuvat tauotukset antavat aivoille aikaa tuulettua. Taukojen avulla pystytään keventämään stressitasoja ja lisäämään työhön vaadittavaa tarkkaavaisuutta. Taukoina toimivat esimerkiksi tilasta poistuminen, tuolilta ylösnousu ja pienet venyttelyt sekä lupa itselle antaa ajatusten harhailla hetken. Työn tauotuksen osaaminen oikeina hetkinä on todella tärkeä taito, sillä se auttaa maksimoimaan työntekoon vaadittavan energian ja keskittymisen. (Päivinen 2019, 34.) Työn keskeytyminen sen sijaan on asia aivan erikseen.

 

Työergonomia jaetaan fyysiseen, kognitiiviseen sekä organisatoriseen ergonomiaan, joista tässä esseessä keskityn kognitiiviseen. Kognitiivinen ergonomia tarkastelee siis ihmisen tapaa käsitellä tietoa muun muassa työympäristön sekä työkäytäntöjen näkökulmasta. Sen tavoitteena on työn tehokkuuden ja sujuvuuden maksimointi. Kun kaikki ergonomian osa-alueet ovat kunnossa, mielletään työ useimmiten innostavaksi sekä motivoivaksi. (Työterveyslaitos nd.) Liiallista kognitiivista kuormitusta aiheutuu erilaisista ulkopuolelta tulevista häiriötekijöistä, kuten sekavasta ohjauksesta ja erilaisista keskeytyksistä. (Niemi-Murola 2018.) Koen työnteon jatkuvan keskeytymisen olevan vahva kehityskohde Proakatemialla.

 

Itse olen työntekijänä sellainen, että tarvitsen keskittymiseen täyden rauhan ja hiljaisuuden. Ylimääräinen häly katkaisee ajatukseni ja niiden kiinni saaminen vie aikaa. Proakatemian tiimitila, missä työskentelyn pitäisi pääasiassa tapahtua, on valitettavasti todella meluisa suurimman osan päivästä. Tämä aiheuttaa työn jatkuvaa tahatonta keskeytymistä, mikä johtaa siihen ettei töitä saada valmiiksi vaikka aikaa kuluukin ja se edelleen jo valmiin stressikuorman kasvamiseen. Uskallan väittää, etten ole ajatusteni kanssa yksin. Proakatemialla kannustetaan paikalla olemiseen ja itsensä näkyväksi tekemiseen, mutta kun tehtävää on paljon, itselle parempi vaihtoehto on jäädä kotiin työskentelemään. Töiden kotiin vieminen hämärtää kuitenkin työn ja vapaa-ajan sekä kodin ja työpaikan rajoja, jonka vuoksi en koe sitä vaihtoehtoa parhaaksi mahdolliseksi.

 

Työskentelytiloja Proakatemialla ei tietenkään voi olla määräänsä enempää ja onneksi hyviä huoneita löytyykin pajojen, seminaarien, solujen ja aivoriihien pitämiseen. Mikä tila Proakatemialta kuitenkin puuttuu, on itsenäiseen työskentelyyn vaadittava hiljainen tila. Hiljaisuus lisää ihmisen luovuutta ja myönteisiä ajatuksia, mikä korreloi parempaan jaksamiseen (Rinta-Tassi 2018). Kova meteli ja keskeytykset aiheuttavat sen sijaan ihmisissä tehottomuutta, ärtyneisyyttä sekä virheitä (Muistiliitto nd). Uskon hiljaisen tilan käyttöönoton parantavan kaikkien opiskelijoiden työn tuottavuutta sekä vähentävän turhaa kuormitusta. Hiljaista tilaa varten voitaisiin hyödyntää esimerkiksi kopiohuonetta.

 

Hiljaisen tilan käyttöönoton lisäksi Proakatemialla voitaisiin keskittyä tiimitilan turhan hälyn hiljentämiseen sekä muiden työrauhan kunnioittamiseen. Proakatemia on täynnä ihania ihmisiä,  mutta kuten Muistiliitto (nd) Hyvä työ aivoille -lehtisessään muistuttaa, voi työkaverin iloinen tervehdyskin aiheuttaa loven muuten sujuvaan tekemiseen. Kun työtä osaa tauottaa oikein, pystyy kuulumiset kaverin kanssa vaihtamaan hyvin esimerkiksi ruokailutilan puolella. Kunnioittamalla kukin toistemme työskentelyrauhaa, pystymme maksimoimaan Proakatemian opiskelijoiden potentiaalin maksimiin.

 

Jos koet että kärsit itse jatkuvasti työn turhasta keskeytymisestä, tässä muutama vinkki ensihätään:

 

1)    Laita puhelin pois näkyviltä ja äänettömälle. Näin kiusaus puhelimen vilkuiluun minimoituu.

2)    Kerro muille tarvitsevasi työrauhaa. Tällöin kaikki tietävät olla häiritsemättä.

3)    Tarkkaile itseäsi ja mieti mihin aikaan päivästä jaksat keskittyä parhaiten. Voit jatkossa aikatauluttaa kaikista eniten keskittymistä vaativat työt tähän ajankohtaan.

4)    Tauota työtäsi tarpeeksi usein, jotta jaksat paremmin etkä häiriinny niin herkästi.

5)    Älä häiritse muita, jolloin muut kunnioittavat sinunkin työrauhaasi paremmin.

 

 

Muistiliitto. Nd. Hyvä työ aivoille. Kognitiivinen ergonomia työhyvinvoinnin tukena. PDF. Luettu 12.3.2020. https://www.muistiliitto.fi/application/files/4815/4047/2436/KognErgHuoneentaulu_esite_WEB.pdf

Niemi-Murola, L. 2018. Tiedollinen ylikuormitus – aivoillammekin on rajansa. Luettu 11.3.2020. http://www.finnanest.fi/files/niemi-murola_tiedollinen_ylikuormitus.pdf

Päivinen, P. 2019. Tauottaminen ja taukoliikunnan lisääminen Rovaniemen Nordeassa. Tietojenkäsittelyn ja liiketoimintaosaamisen koulutus. Kajaani: Kajaanin ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö.

Rinta-Tassi, M. 2018. Sano stop jatkuvalle mölylle – kolme asiantuntijaa kertoo, miksi se on tärkeää. Luettu 12.3.2020. https://yle.fi/uutiset/3-10550429

Työterveyslaitos. Nd. Kognitiivinen ergonomia. Luettu 11.3.2020. https://www.ttl.fi/tyontekija/aivot-tyossa/aivojen-hyvinvointi/

 

Kommentoi