Tampere
30 Jan, Monday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Hiki, Riski ja Suhdanne



Kirjoittanut: Ville Leino - tiimistä Empiria.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Hiki, Riski ja Suhdanne

Ajatus esseen kirjoittamisesta lähti liikkeelle kuunnellessani Sijoitusovi podcastiä vaurastumisesta. Podcastissa vieraana oli Jari Sarasvuo ja podcast hostina Anna Perho. Podcastissä Jari Sarasvuo kertoo kolme tekijää, jotka toteutuessa johtavat vaurastumiseen. Raha tai vaurastuminen ei omalla kohdalla ole suurimpia motivaation lähteitä, mutta uskon samojen tekijöiden vaikuttavan siihen menestyykö yritys vai ei. Mikäli yritys menestyy, johtaa se hyvin todennäköisesti myös jollain aikavälillä yrittäjien vaurastumiseen. Eli vaurastuminen ja menestyminen on ainakin jossain määrin yhteydessä toisiinsa, koska vain positiivinen kassavirta mahdollistaa yritystoiminnan jatkumisen pitkällä juoksulla. Aloin miettimään Sarasvuon mainitsemia tekijöitä ja sitä toteutuuko tekijät Proakatemian projekteissa tai tarvitseeko niiden edes toteutua. (Sijoitusovi, 2021)

Nämä kolme tekijää ovat Hiki, Riski ja Suhdanne. Yrittäjän on tärkeintä keskittyä kahteen ensimmäiseen, koska niihin on mahdollista vaikuttaa eli hikeen ja riskiin. Suhdanne on enemmän tai vähemmän herran tai sattuman hallussa, vaikka olisikin helppo jälkeen päin todeta, että tuossa kohtaa olisi pitänyt lähteä yrittämään.

Hiki tekijänä

Hiki tarkoittaa sitä, että on tehtävä töitä tavoitteiden tai unelmien eteen. Mitä enemmän hikeä vuodatetaan, sitä lähempänä ollaan tavoitteiden tai unelmien saavuttamista. Mikäli haluamme projektiemme menestyvän on sen eteen pystyttävä tekemään töitä. Olenkin törmännyt haasteena siihen, että usein ihmisillä onkin erilainen kuva työnteosta tai ei ole ollenkaan kuvaa siitä mitä yrityksen pyörittäminen tai menestyminen voisi vaatia. Työtä on kuitenkin mahdoton mitata työhön käytetyillä tunneilla, koska jonain päivänä ei tunnu saavan mitään aikaan ja toisinaan muutamassa tunnissa voi saada ihmeitä aikaan. Ei pitäisikään keskittyä siihen mitä yksilö saa aikaan päivässä tai viikossa vaan, miten saamme tiiminä mahdollisimman paljon aikaan pidemmällä juoksulla.

Menestymisen ja oppimisen paradoksi

Olen itsekin Proakatemialla ensisijaisesti oppimassa, mutta onko parempi reitti oppia, osallistumalla mahdollisimman moneen projektiin akatemia aikana vai kohdistaa mahdollisimman paljon panoksia yhteen projektiin. Useilla tuntuu olevan ajatus Proakatemia ajasta, että sen aikana tulisi olla mukana mahdollisimman monessa projektissa, jotta saisi mahdollisimman laajalti oppia ja kokemusta. Mutta voisiko kaikista eniten saada oppia laittamalla kaiken panoksensa tai suurimman osan panoksista yhteen projektiin ja sen eteenpäin viemiseen, jotta pääsisi kokemaan mitä todellisuudessa kestävän yritystoiminnan pyörittäminen vaatii. On kuitenkin fakta, että mitä useimmissa projekteissa olet, sitä vaikeammin hiki komponentti toteutuu yksittäisessä projektissa. Voisiko siis oikea reitti oppimisen kannalta ollakin yhteen projektiin satsaaminen useamman projektin sijasta?

Riski tekijänä

Riski on vipuvoimaa ja sen ottaminen edellyttää riskinotto halukkuutta sekä riskinotto kykyä. Mikäli uskotte projektiinne ja näette sen menestyvän tulevaisuudessa sekä olette valmiita laittamaan hikeä projektin eteen kannattaa myös ottaa riskejä. Riskin ottaminen ei välttämättä itselleni tarkoita, että projektien tulisi hakea heti lainaa tai laittaa oma talous ja hyvinvointi alttiiksi mutta voisiko taloudellisen riskinottaminen viedä projektianne nopeammin eteenpäin? Riskin ottaminen voi olla myös ajan vapauttamista projektille, jostain muusta itselle tärkeästä asiasta. Jos haluat projektisi todella menestyvän, on sen eteen muistettava menestyksen tekijät eli hiki ja riski.

Pidä kuitenkin mielessä suhdanne, jonka ymmärtäessä voi myös oppia sietämään paremmin epäonnistumisia. Olisiko Netflix, Facebook, Amazon tai Apple menestynyt, jos yritysideaa olisi lähdetty toteuttamaan 20 vuotta aikaisemmin?

Proakatemian oppimismalli ei tue parhaalla mahdollisella tavalla hiki ja riski komponentin käyttöönottoa, koska projektien tekeminen on vain pieni osa Proakatemialla oppimista. Koko Proakatemialla opiskelusta vain noin 20 % projekti opintoja, tämä tarkoittaa sitä, että vain noin yksi arkipäivä viikosta on opetussuunnitelman mukaisesti aikaa projekteille. Mikäli haluamme siis luoda menestyvää ja jatkuvaa yritystoimintaa tulee tunteja löytää huomattavasti lisää opetussuunnitelman ulkopuolelta. Tämä tuntuu vain usein ajavan Proakatemialla opiskelijoita äärirajoille oman jaksamisen kannalta. Mutta uhrauksia on tehtävä, jotta riski sekä hiki komponentti saadaan käyttöön ja mikäli haluamme luoda menestyvää sekä kestävää liiketoimintaa jo Proakatemian aikana.

Lähteet:

Sijoitusovi. 28.01.2021. 1. Jari Sarasvuo – Onko vaurastuminen sallittua?. Haettu 28.11.2022. https://www.youtube.com/watch?v=v47NlK6ej78&t=1390s

Kommentit
  • Tuomas Kuusisto

    5/5 samaa mieltä, kaiken kukkuraksi hyvin kirjoitettu. Kiitän

    5.12.2022
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close