”Ei sitä kannata turhaan stressata” on sanonta, jonka olen joskus aikanaan kuullut useammankin kerran. Itse aikaisemmin olisin jopa voinut väittää, että stressaan hyvin vähän, jos ollenkaan. Kuitenkin kuluneen syksyn aikana olen huomannut stressaavani ja jopa välillä ensimmäistä kertaa elämässäni miettinyt, ehkä minulla on nyt liikaa asioita hoidettavina. Ei ennenkään ole ollut ongelmaa kolmesta viiteen kertaa joukkueliikuntaa, kahden ainejärjestötoiminnan asioiden hoitaminen, jääkiekkoerotuomarin urakehityksen suunnittelu, aktiivireserviläisen tason ylläpitäminen, metsästys ja muut harrastukset mukaan lukien ole stressanneet aikaisempinakaan syksyinä.

Asiat ovat aina olleet järjestelykysymys, ei ongelma tai edes rasite. Kuitenkin ensimmäistä kertaa tuntuu, että en nauti harrastuksistani enää yhtä paljon ja ei perinteinen kylmä olutkaan ole maistunut yhtä maukkaalta, koska sitä hörppiessä pitäisi samalla olla tekemässä jotain tärkeämpää. Jatkuva tunne, että pitäisi olla jotain tekemässä ei loppunut, vaikka sain paljonkin asioita aikaiseksi. Tämä on merkki siitä, ettei mieli palaudu päivän aikana ja rentoutuminen on haastavaa.

Stressi usein johtuu monen tekijän summasta, allekirjoittaneen ensimmäinen huolenaihe oli kouluun liittyen juurikin näiden esseiden teko ja oikeastaan niiden tekemättömyys. Kirjojen lukeminen ei oikeastaan ole koskaan ollut minulle ongelma, mutta pohdinnan ja ajatusten siirtäminen kirjoituksen muodossa on tuottanut haasteita. Kirja oli ihan huikea ja mahtava, mutta mitä kaikkia haluan tuoda ilmi siitä ilman, että lopputulos näyttää räjähtäneeltä mosaiikilta. Miten voi olla mahdollista, että jo lukiossa kuuden tunnin aikana pystyi kirjoittamaan kahdeksan sivua esseitä, mutta nyt yhden vaivaiseen sivuun menee jo useampaa tuntia. Kieltämättä sitä voi ihan itse vaikeuttaa omalla ajattelullaan asioiden tekemistä, kun miettii jo valmiiksi kuinka vaikea tai hankala tehtävä on edessä. Positiivisella ajattelulla pääsee jo pitkälle ja se inspiroi antaen energiaa kirjoittamiselle.

Kirjapisteiden jäätyä stressi kasaantui kumulatiivisesti. Ensisijaisesti se alkoi vaikuttamaan itsetuntoon, koska ryhmällä oli deadline kirjapisteiden tekemiselle, mutta niiden jäätyä taakse aloin melkein häpeämään itseäni, koska olisihan minullakin pitänyt päästä niin kuin muutkin olivat päässeet tähän yksinkertaiseen tavoitteeseen. Jokainen kerta, kun kirjoitin uutta esseetä, tuntui punainen lanka häviävän jo muutaman lauseen jälkeen. Muutama päivä myöhemmin, liian itsekriittisenä poistan esseet sekavina, liian huonoina julkaistaviksi ilman järkevää tekstiä ilman, että olisin kysynyt edes jonkun toisen mielipidettä asiasta. Tämä johtui hyvinkin vahvasti omasta luuloista, olettamuksista, peloista, epäonnistumisen, taidottomuuden ja suoranaisesta laiskuuden tunteesta, koska en saanut tehtyä julkaistavaksi kelpaavaa esseetä edes pitemmän ajan kuluessa. Epävarmuuden kierre oli valmis syntyväksi, jokaisen roskakoriin heitetyn esseen raakile nosti rimaa julkaista tai edes kirjoittaa essee loppuun.

Emme saisi olla liian ankaria itsellemme ja pitää muistaa, ettei elämä ole vain suorittamista vaan pitää muistaa nauttia hetkestä ja rentoutua.  Minulle pallopelit ovat varsinkin keino pitää hauskaa, nauttia adrenaliinista ja kuntoilla. Varsinkin tämän vuoden aikana haasteita on tullut loukkaantumisen, sairastumisen ja koronan muodossa ovat vähentäneet kiireisen syksyn kanssa urheilemista. Tästä oppineena olen ymmärtänyt, että vapaa-aikaa pitää järjestää, jos sitä ei ole, koska mieli ei kestä jatkuvaa rasitusta vaan puolustaa itseään aiheuttamalla erilaisia oireita, väsymyksenä ja heikentyneinä elintapoina. Liika rasituksen ja ajanpuutteen tunne aiheuttivat sen, että söin, keskityin, nukuin ja liikuin huonommin, jotka itsestään lisäsivät stressiä.

Stressinhallintaan suositellaan riittävää lepoa ja säännöllistä liikuntaa. Olen varsinkin huomannut liikunnan puutteen vaikuttavan useilla eri tavoilla lepoon, syömiseen ja palautumiseen. On myös erittäin tärkeää huomioida omat voimavarat sekä ajanhallinta, emme ole robotteja, jotka pystyvät toimimaan 24 tuntia vuorokaudessa. Itse varsinkin on luonteeltani sellainen, etten tykkää paljon mainostaa mitä teen, ellei joku jo olemassa oleva tehtävä mene päällekkäin sovitulle ajankohdalle. Ihmisellä pitää myös osata sanoa ei, varsinkin silloin kun tehtävälista on jo täynnä asioita.

Yksi erittäin merkittävä stressin aihe on myös ryhmämme. Sana yhtenäisyys on vain muodollisuus ja pelkään, että jakautuminen kolmeen projektitiimiin vain lisää jakautumista ryhmän sisällä. Jokin asia myös vaivaa ryhmää, pitkät hiljaisuudet eivät ole enää merkki pohtimisesta. Allekirjoittanut syyllistyy tähän myös, mutta syynä on enemmänkin epävarmuus luottamuksesta ja kuuntelusta. Varsinkin epäilys herää, kun hyvin usein kommentin jälkeen syntyy hiljaisuus ja asiasta edetään seuraavaan. Onko tarvetta sanoa asioita, jotka eivät herätä mitään mielipiteitä, vastalauseita tai kommentteja ylipäätänsäkään.

Mitäs aion tehdä stressin hallinnalle tämän pohtimisen sijaan?  Tunnistan omat yksilölliset tarpeeni rentoutumiseen, eli lisään aikaa liikunnalle ja teen itselleni työajat, etten murehdi asioista vielä nukkumaan mennessä.  Tehtävälista eli ”To do list” on myös konkreettinen työkalu, jonka käyttämistä aion kehittää hallitakseni vielä paremmin ajankäyttöäni.

Lähteet:

https://esseepankki.proakatemia.fi/kova-stressi-vai-uupuminen/ – Luettu 22.08.2020

https://mieli.fi/fi/mielenterveys/hyvinvointi/stressi-kuuluu-el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n – Luettu 22.08.2020

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/11/04/pitkittynyt-stressi-tuhoaa-aivoja-tutkija-katri-saarikivi-kertoo-miten-erotat – Luettu 18.09.2020

https://www.mehilainen.fi/lehdistotiedotteet/stressi-vie-younet-ja-tekee-artyneeksi-5-vinkkia-stressinhallintaan – Luettu 18.09.2020 – Luettu 18.09.2020

https://www.puhti.fi/tietopaketit/stressi/#stressia-vai-tyouupumusta – Luettu 20.09.2020