Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

HIGHLEVEL: Poikkeuksellisen syksyn opit



Kirjoittanut: Tuomas Saarinen - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

HIGHLEVEL: Poikkeuksellisen syksyn opit

Juhannuksesta jouluun: mitä on tapahtunut?

Evisionin livestriimauksia tekevä kioski nimeltä HIGHLEVEL on käynyt läpi melkoisesti tässä kuluneen syksyn aikana, ja ajattelin tiivistää ajatuksiani tähän yksilöesseeseen. Kesäaika oli melko hiljaista, vaikka pandemia raivosi Suomessa ja maailmalla, ja striimeille olisi varmasti ollut kysyntää. Olen itse kuitenkin todella innoton myyjä, ja olisin voinut saada kesäajasta vieläkin enemmän irti.

Syksyllä jokainen varmasti odotti tilanteen kääntyvän positiivisemmaksi, mutta näinhän ei tietenkään käynyt. Minulle syksyn isoin apu on tullut tavallaan yhteisön kautta, tosin jo yrittäjiksi valmistuneiden alumnien kautta: puhun tietysti Heimo Filmsistä, jonka kautta olen tehnyt isoimmat kauppani. Myynti- ja markkinointitaidot omalla kohdallani laahaavat todella matalalla edelleen. On ilo olla avuksi ja toteuttaa striimejä, mutta myyntityö on jostain syystä iso hidaste. Vaikkei kyse ole edes luurikammosta tai kylmäsoittelusta. Kehitykseen siispä!

Mitä jäänyt itselle käteen, rahan lisäksi?

Jo loppukeväästä 2020 olin livestriimannut yhden Projektorin sekä pari muuta yhteisön tapahtumaa, ja samalla linjalla mentiin tämäkin syksy. Pandemiatilanteen vuoksi juuri mitään ei voitu järjestää paikan päällä Finlaysonin kampuksella, ja 24H:n tulosten julkistuskin toteutettiin Tampere-Talossa turvavälein ja kasvomaskein.

Vaikka Projektorien striimaus ei sinänsä ollut liikevaihtoa kasvattavaa toimintaa, se oli arvokasta monella muulla tavalla. Etätyöskentelystä huolimatta Projektorien sisältö oli joka kerta eri tiimin vastuulla ja pääsin tutustumaan tuoreempiin tiimeihin – Revenaan, Waureen ja Motive 6.0:aan – paljon paremmin. Samalla Projektorien striimaus antoi hyvän pohjan harjoitella livestriimauksen prosesseja entistäkin virtaviivaisemmiksi. Näistä opeista olisi mittaamattoman paljon hyötyä syksyn asiakasprojekteissa.

Vaikka keväällä HIGHLEVEL toteutti pari rahaa tuottavaa livestriimiä ja webinaaria, tänä syksynä näiden määrä kasvoi. Pandemian aiheuttama livestriimien kysyntä on sellaista, mihin en itse ole vieläkään osannut täysin vastata ja tarjota niin paljon ratkaisuja, kuin ehkä olisin voinut. Tämä olkoon kehityskohta ensi kevättä varten.

Ketkä ovat olleet syksyn tärkeimmät asiakkaat?

Syksyllä isoimmat asiakkaat ovat olleet Tampereen ammattikorkeakoulu ja Tampereen Kauppakamari. TAMKille olemme toteuttaneet muutaman eri hankkeen päätösseminaarin webinaarimuodossa. Mielestäni haastavinta työskentelyssä oli suuri ryhmäkoko, joka osaltaan jäykisti päätösten tekemistä. Vikahan tässä kohtaa ei ole oikeasti ryhmän koossa, mutta isompi ryhmä auttoi minua huomaamaan todellisen kehittämiskohdan: prosessin jokainen vaihe tulisi purkaa asiakkaalle todella selväksi. Pandemian tässä alkuvaiheessa monet tahot ovat melko alkutekijöissä striimeistä puhuttaessa, ja se on aivan ymmärrettävää. Kun striimausprojekteja toteuttaa yksin, voi helposti upota omaan laatikkoonsa ja kadottaa kyvyn selittää asioita yksinkertaisesti.

Kauppakamarin kanssa striimin suunnittelussa meitä oli yhteensä vain neljä: minä, yksi Heimo Filmsin jäsen (yleensä Jani Bieck), ja kaksi Kauppakamarin edustajaa. Saimme selkeästi suunniteltua tapahtuman suurpiirteisen rakenteen yleensä jo ensitapaamisella, eikä vaadittu kuin maksimissaan toinen tapaaminen kasvotusten ja kymmenisen sähköpostia siihen, että kaikki oli tapahtumapäivää varten kunnossa. Sekä asiakas että toteuttaja tiesivät, missä mennään.

Täysin ongelmatonta striimiä ei ole vielä asiakasprojektina toteutettukaan, sillä se on haastavaa. Monista viimeisimmistä on selvitty todella pienillä (muutamien sekuntien mittaisilla) kömmähdyksillä, mutta virheettömyyteen on vielä matkaa. Striimit ovat kestäneet keskimäärin neljästä viiteen tuntia, ja niin pitkä aika on vielä melko korkea rima toteuttaa alusta loppuun ”yhdellä otolla” täydellisesti.

Millä mielin kohti vuotta 2021?

Heimo Filmsin asiakkuuspäällikkö Eetu vinkkasi minulle hyvän aiheen opinnäytetyölleni: tapahtumatuotannon toiminnan poikkeustilanteessa ja nykypäivän vaihtoehdot. Aiheesta ei vielä ole olemassa enempää kuin karkeat suuntaviivat, eli käytännössä nuo kuusi sanaa, jotka juuri luit. Vaikka alku on pienenpieni, se on silti alku, ja olen helpottunut sen olemassaolosta ylipäätään. Alan työstämään opinnäytetyötä toivottavasti viimeistään maaliskuussa.

HIGHLEVEL jatkaa jollain tasolla toimintaansa ainakin Proakatemian tapahtumien livestriimauksissa vähintään kesälomaan 2021 asti. Henkilökohtaisesti kaipaisin jotain toistakin projektia tähän vierelle kaveriksi. Vaikka livestriimaus on hauskaa ja opettavaista, en halua jumiutua tässä vaiheessa pelkästään siihen. Miksi?

  1. Koulua – eli suhteellisen riskitöntä ideoiden kokeilemisaikaa – on vielä vuosi jäljellä.
  2. On uuvuttavaa tehdä kaikki kouluhommat ruudun ääressä: livestriimit, pajat, esseet ja palaverit.
  3. Pelkällä livestriimauksella en koe saaneeni kaikkea mahdollista irti Proakatemiasta. Mediapoliksella on mahdollista opiskella videotuotantoa varmasti paljon minua ammattimaisemmin, jolloin koen ehkä heittäneeni hukkaan suuren osan ajastani tässä koulussa.

Voin toki myös lähteä viemään HIGHLEVELiä eteenpäin aivan ennennäkemättömällä kärjellä. Ihmiset ovat aina kiinnostuneet uusista asioista, mutta vieroksuvat ”liian uusia” muutoksia. Tämä on alana sen verran tuore, että markkinoinnissa on tärkeä osua neofilian (innostus uusia asioita tai kokemuksia kohtaan) ja neofobian (uusien asioiden tai kokemusten kammo) välille.

Mitä haasteita edessä?

Myynti on edelleen itselleni isoin haaste. Voisin alkaa purkaa tätä tutkimalla eri myyntikanavia ja niihin liittyviä strategioita. LinkedIn on varmasti kokeilemisen arvoinen, vaikka minulle tärkeämpää onkin verkoston laatu eikä määrä.

Toinen iso kompastuskivi tulee varmasti olemaan tiimin koko. Olen kesäloman loppumisesta eteenpäin tehnyt HIGHLEVELiä käytännössä yksin, ja kuten SWOT-esseessäni (5.12.2020) mainitsin, olen tietyllä tapaa itsekäs ja haluton antamaan työtehtäviäni muille. Tosiasia on kuitenkin se, että yksin en pysty toteuttamaan kaikkea sitä, mitä todella laadukas livestriimi vaatisi. Tunnit eivät yksinkertaisesti riitä, varsinkaan silloin, kun samalla pitäisi hoitaa vielä yleisiä kouluasioitakin. 2-3 hengen tiimi riittäisi varmasti tähän, enempää ei tarvittaisikaan ja silloin esimerkiksi rahanjako ja ansaintamalli voisivat muuttua haastaviksi.

Mahdollisuudet valmistumisen jälkeen ja vuonna 2022?

Viimeinen vuosi Proakatemialla tarjoaa edelleen mahdollisuuksia kehittää HIGHLEVELin toimintaa ja taitoja liikkuvana striimausyrityksenä. Ehkä jopa aputoiminimi voisi tulla tarpeeseen, jotta mahdollinen osakeyhtiöittäminen helpottuu. Ei siitä haittaakaan olisi. Minulla on myös aikaa tutustua ihmisiin ja rakentaa terveitä ihmissuhteita niin ammatillisella tasolla kuin ystävinäkin. Aion ottaa kaiken irti kokeilumahdollisuuksista, niin paljon kuin viimeisenä kouluvuotenani vain kehtaan ja voin.

Livestriimaus toimialana tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia, ja uskon kysyntää riittävän pitkälle koronapandemian nitistämisen jälkeenkin. Tämä etätyötilannehan on jo tässä kohtaa muuttunut tietyllä tapaa ”uudeksi normaaliksi”. Jos valmistuisin nyt joulukuussa 2020, minusta ei olisi yksinyrittäjäksi, mutta vuoden päästä tilanne on toivon mukaan jo aivan toinen! Aika ja maailmantilanne näyttävät, tuleeko HIGHLEVEL Oy – tai vastaavan mielivaltaisesti nimetty striimausyritys – olemaan totta. Kyllähän se upealta kuulostaa, kieltämättä.

Mielenkiintoista käydä kurkistamassa itsenäisyyspäivänä 2021 takaisin tätä esseetä ja vertailla, miltä ne todelliset tulevaisuudensuunnitelmat silloin näyttävätkään! Kuinka oikeaan ennustukset osuvat?

Kommentoi