Tampere
22 Jan, Friday
0° C

Proakatemian esseepankki

Hevoset ja johtajuus – mitä yhteistä niillä on?



Kirjoittanut: Johanna Rita - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Hevosen kanssa
Tuire Kaimio
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Olen harrastanut ratsastusta 12-vuotiaasta asti. Minulla oli oma hevonen kymmenen vuotta ja tälläkin hetkellä vanhempieni pelloilla laiduntavat shetlanninponi ja suomenhevonen. Hassua kyllä, mutta ennen Proakatemialla opiskelua en ollut koskaan tajunnut, kuinka paljon oppeja hevosharrastuksesta voi yritysmaailmaan viedä.

Tulin ajatelleeksi asiaa, kun korona-aikaan vietin kuukauden vanhempieni luona maalla ja ratsastin lähes joka päivä. Äitini suomenhevonen Varpu on ex-ravuri, eikä tosiaankaan siitä kaikkein helpoimmasta päästä oleva yksilö; ennen meille tuloaan se oli ehtinyt kiertää useammassa kodissa, eikä sillä ollut ratsastettu vielä niin paljon, että homma olisi sujunut rutiinilla. Ensimmäiset pari kuukautta hevonen oli kireä kuin viulunkieli. Ravin sijasta se tarjosi aivan uusia askellajeja, vauhti kiihtyi sekunnissa nollasta sataan, tasapainoa sillä ei ollut juuri lainkaan. Olin valmis lyömään hanskat tiskiin saman tien; minulla ei riittäisi taitoa eikä varsinkaan kärsivällisyyttä tuollaisen hevosen kanssa, enkä uskonut, että kenelläkään meistä riittäisi.

Vaan äidillänipä riitti. Äitini ei ole oikeastaan koskaan käynyt säännöllisesti ratsastustunneilla; hän on ratsastanut nuoruudessaan perheensä työhevosella ja myöhemmin minun hevosellani, joka oli oikea rauhallisuuden perikuva, siis täysin Varpun vastakohta. Hän ei ollut sen kummemmin perehtynyt ex-ravurin ratsukoulutukseen; hän alkoi vain googlettelemaan tietoa. Näillä lähtökohdilla minua itseäni suorastaan hirvitti. Olin varma, että hevosesta ei saataisi toimivaa ratsua ilman ammattilaista, mutta hyvin hitaasti homma alkoi kuitenkin edetä.

Ensin jännitys hävisi. Hevonen alkoi pikkuhiljaa luottamaan siihen, että olimme sen uusi perhe. Kun se ei ollut enää jännittynyt, myös sen meno hidastui huomattavasti. Äitini luona alkoi silloin tällöin käymään ratsastuksenopettaja, joka osasi antaa hyviä harjoituksia mm. tasapainon kehittämiseksi.

Varpu on ollut meillä nyt kaksi vuotta. Kehitys on hidasta, mutta se on joka tapauksessa kehitystä. Ammattilainen olisi luultavasti saanut siitä toimivan ratsun jo aikoja sitten, mutta olen silti aivan käsittämättömän ylpeä siitä, mihin äitini on hevosen kanssa jo päässyt. Ravi on puhdasta ja rauhallista, eikä hevonen tunnu enää siltä, että se voisi lähteä lentoon hetkenä minä hyvänsä. Tasapaino on kehittynyt ja se jaksaa keskittyä paremmin. Sen olemus on rento ja onnellinen ja nöyrä halu miellyttää paistaa siitä läpi.

Mitä tästä kaikesta sitten olen oppinut? Listaa voisi jatkaa vielä pidemmälle, mutta tärkeimmät opit tulevat tässä.

  1. Sinun ei tarvitse tietää kaikesta kaikkea ja olla pätevä ammattilainen; tärkeintä on, että osaat etsiä ja pyytää apua. Ratsastuksenopettajalla on ollut yhtä suuri merkitys, kuin tahdonvoimalla, kärsivällisyydellä ja oppimisenhalulla, jota äidilläni on riittänyt.
  2. Luottamus on kaikki kaikessa. Puhuttiin sitten asiakassuhteista, tiimityöskentelystä tai hevosista, homma ei toimi, jos molemminpuolista luottamusta ei ole. Hienoin esimerkki, mitä olen luottamuksesta saanut Varpun kanssa, oli tilanne, kun eräs ystäväni tuli meille ratsastamaan. Vaikka hän oli todella kokenut ja taitava, Varpu kieltäytyi tekemästä yhteistyötä hänen kanssaan. Kun minä nousin selkään, hevonen muuttui silmänräpäyksessä rauhalliseksi ja kuuliaiseksi. Syy on yksinkertainen: herkkänä hevosena sillä ei ollut luottamusta tuntemattoman ratsastajan kanssa. Jouduttuaan kiertämään monessa eri kodissa se oli lopulta uskaltanut ottaa minut ja äitini sen ”omiksi” ihmisiksi, joiden kanssa sillä oli turvallinen olo.
  3. Opit katsomaan peiliin. Kuinka monta kertaa etsit syyllistä jostain muualta kuin itsestäsi, kun kyse on työ- ja kouluasioista? Hevosten kanssa oppii automaattisesti pohtimaan, mitä teki itse väärin. Hevoset eivät pelleile tai satuta ihmistä tahallaan; kaikkeen on aina syy, olkoon se sitten säikähtäminen, ihmisen väärät tai ristiriitaiset ohjeet tai hevosen kipu. Miksi työpaikallamme ei tule mieleenkään, että syy esimerkiksi projektin venymiseen voisi johtua minusta itsestäni? Miksi emme mieti, mitä voisimme itse tehdä asian korjaamiseksi? Kaikki tämä on täysin itsestään selvää hevosten kanssa.
  4.  Keskittymis- ja paineensietokykysi venyy äärimmilleen. Kun sinulla on 500 kiloa painava eläin jalkojesi välissä ja rekka tulee tiellä vastaan, pahinta, mitä voit tehdä, on joutua paniikkiin. On kyettävä olemaan rauhallinen tilanteessa kuin tilanteessa, sillä jos ihminen panikoi, hevonen tekee saman. Pahimmassa tapauksessa tämä johtaa teidät molemmat rekan keulaan. Ei siis kannata seota, vaikka yrityksessäkin kuohuisi, sillä jos johtaja pysyy tyynenä, on todennäköisempää, että alaisetkin pysyvät.
  5. Kova työ palkitsee. Kun olet päivien, viikkojen ja kuukausien ajan koittanut saada hevosen kanssa jonkin asian toiminaan ja viimein onnistutte siinä, ei ole enää mitään merkitystä, uhrasitteko asian opetteluun 100 vai 1000 tuntia; onnistumisen tunne on aivan käsittämättömän hyvä.
  6. Rentoutumisen jalo taito. Lähtiessäni ratsastamaan pitkän ja stressaavan koulupäivän jälkeen pääni tyhjenee totaalisesti. Kun keskityin ratsastamiseen, en ajattele enää koulua, töitä tai ihmissuhteita. Missään muussa harrastuksessa en ole kokenut samaa; jos lähden juoksemaan tai lumilautailemaan, päässäni voi silti pyöriä stressaavia ajatuksia. Hevosen kanssa ollessa niitä ei yksinkertaisesti ole aikaa miettiä.

Kaiken tämän lisäksi hevosen omistaminen kasvattaa vastuunkantokykyä valtavasti, mistä on tietenkin etua yrityksen perustamisessa. Eläin on ruokittava, juotettava, liikutettava, sen karsina on puhdistettava, aita rakennettava ja kengitykset hoidettava. On osattava budjetoida; mitä, jos tapahtuu jotain yllättävää? Jos hevonen sairastuu tai varusteet hajoavat, rahaa on oltava säästössä tarpeeksi.

Priorisointikykykin kasvaa huimasti; ostanko itselleni uusia vaatteita vai hevoselleni satulahuovan rikki menneen tilalle? Aikataulutus korostuu, sillä hevosihmisen on jatkuvasti suunniteltava elämänsä siten, että hevosen hoito ei kärsi.

Äkkipikaiselle ihmiselle hevosharrastus opettaa myös arvokasta kärsivällisyyttä. Varpu on koetellut rajojani uskomattoman paljon, mutta viime aikoina olen päässyt kunnolla näkemään, mihin kärsivällisyys on meidät johtanut. Koska vietin kotona kuukauden, minulla oli oikeasti aikaa treenata sen kanssa ja muutamassa viikossa huomasinkin paljon kehitystä. Se taas sai minut jatkamaan harjoittelua vielä innokkaammin.

Mielenkiintoisin asia, mitä hevosten kanssa voit oppia, on kuitenkin johtajuus. Pakottamalla et pääse pitkälle, sillä vahva eläin vie sen taiston mennen tullen; on siis löydettävä muita keinoja yhteisymmärryksen saamiseksi. Jos hevonen kieltäytyy menemästä kuljetuskoppiin, se ei sitä myöskään tee, vaikka kuinka kiskoisit riimunnarusta. Lempeä johtaja sen sijaan antaa hevoselle aikaa, rauhoittelee ja kannustaa. Pienistäkin asioista kehuminen on tärkeää, sillä jos haluat hevosen oppivan jotain uutta, et voi vaatia siltä täydellistä suoritusta ensimmäisenä päivänä. Kuulostaako siltä, että tätä voisi kokeilla ihmistenkin kanssa?

Niin eläinten kuin ihmistenkin kanssa tärkeintä on löytää jokaiselle yksilölle oikea tapa toimia ja oikea tapa palkita. Motivaattoritkin ovat lajista riippumatta erilaisia; äitini shetlanniponi taipuu vaikka minkälaisiin sirkustemppuihin herkkujen toivossa, kun taas Varpulle paras palkinto on päästä juoksemaan sydämensä kyllyydestä. Samalla tavoin ihmisistä joku saa lisämotivaatiota ylimääräisitä vapaista, toinen bonuksista ja kolmas siitä, että pääsee oppimaan.

Eläimet myös antavat välitöntä palautetta johtajuudesta, toisin kuin ihmiset. Tyytymätön alainen purkaa pahaa oloaan pomon selän takana, jättäytyy sairaslomalle tai ottaa lopputilin, ilman, että johtaja saa välttämättä missään kohtaa tietää, mistä kaikki johtuu. Hevoset sen sijaan eivät piilottele tyytymättömyyttään, ärsyyntyneisyyttään tai mitään muitakaan tunteitaan; ne nousevat kapinoimaan huonoa johtajaa vastaan. Olisin iloinen, jos ihmisillä riittäisi rohkeutta tehdä samoin.

Hevosten kanssa ei kuitenkaan koskaan voi tulla valmiiksi, sillä aina on jotain uutta, jota voit oppia, aina löytyy asioita, joita voisit tehdä paremmin. Tiedän, että vaikka suunta on oikea, minulla on vielä pitkä matka hyväksi johtajaksi niin hevosten kuin ihmisten kanssa. Onneksi minulla on myös maailman rehellisin, suoraviivaisin ja anteeksiantavaisin opettaja, mitä voin kuvitella; suomenhevonen nimeltä Varpu.

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close