Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Herkkyys on osa minua



Kirjoittanut: Heidi Hydén - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Erityisherkkyys on lähellä sydäntäni. En ole varma olenko koskaan tiimille puhunut, mutta minä olen varmaan erityisen erityisherkkä ihminen. Olen tehnyt kaiken maailman testit ja tulokset puhuvat puolestaan. Saan lähes aina melkein täydet pisteet. Heräsin tähän oikeastaan vasta Proakatemian alkuvaiheessa, kun koin suurta väsymystä ja ahdistusta jatkuvasta sosiaalisuudesta. En enää palautunut samalla tavalla kuin ennen ja ainoastaan yksinolo helpotti. Äitini vihjasi minulle erityisherkkyydestä jonkin artikkelin ja sen luettuna aloin ymmärtää itseäni paremmin. Minusta on hassua, kun mainitsit, että mieluummin tirautat muutaman kyyneleen kaikkien edessä, kuin piilottelisit niitä. Pakko myöntää, että olen itse eri mieltä ja se, miten näen tilanteen, niin en edes osaa itkeä muiden seurassa. Ainoastaan lähimmät ihmiset ovat nähneet minun itkevän. En itkenyt edes omissa häissäni, koska tilanteen jännitys vei mennessään.

 

Oletko ajatellut olevasi enemmän erityisherkkä, kuin mitä testin tulos kertoo? Tunnistan itsessäni molemmat piirteet, jotka mainitsit osuvan sinuun. Elokuvat, musiikki tai videot saattavat kolahtaa todella syvälle sisimpään ja mikä pahinta, ne saattavat jäädä pitkäksi aikaa ajatuksiini. Kofeiiniherkkyys kuulostaa myös tutulta. Itsehän en voi juoda kaikkien suosimaa Noccoa yms. koska ne saavat minut suorastaan hyperventiloimaan. Huonovointisuuden ja tärinän lisäksi kylmähiki sekä pulssin kohoaminen ovat pahinta.

 

Lyhenne EVÄS on minulle uusi tuttavuus. En ole aikaisemmin kuullut tai muista kuulleeni vastaavanlaista lyhennettä. Emotionaalinen reaktiokyky on todella läsnä myös minun elämässäni. Välillä tuntuu, että voisin elää pelkästään tunteilla ja empatiakyvyllä, mutta toisinaan se on melko raskasta. Tuntuu, että moni avautuu herkemmin minulle, olen ikään kuin kuuntelijan tai terapeutin roolissa hyvin usein elämäni eri osa-alueilla. Kaipaisin joskus, että joku toinen olisi myös minusta kiinnostunut. Vivahteiden vaistoamisen voisi mielestäni rinnastaa myös esimerkiksi eri tunnetilojen tunnistamiseen muissa ihmisissä tai eri tilanteissa. Tästä jäin kaipaamaan lisätietoa, koska kappaleesta ei auennut minulle, mitä tällä tarkoitetaan. Miten sinä ymmärsit vivahteiden vaistoamisen? Ärsykkeiden liiallisuus on ehkä pahin itselläni. Voin jopa onnitella sinua, jos koet, että ne eivät hallitse elämääsi. Minun elämääni ne hallitsevat päivittäin. En ehkä näytä sitä kovin usein muille, mutta auta armias, kun pääsen kotiin, sitä saattaa tarvita kaksikin päivää yksinoloa, jotta saa akut ladattua taas seuraavaan hetkeen. Äänet, valo, hajut, oman ”reviirin” rikkominen ovat niitä pahimpia minulle. Syvällinen ajattelu on mielestäni täysin sinua. Vaikka et sitä itse välttämättä huomaa, niin minä ainakin huomaan, että pohdit asioita selkeästi pintaa syvemmältä. Itse en osaa edes ajatella ilman syvällisempää pohdintaa.

 

Itsetutkiskelu on minusta äärimmäisen mielenkiintoista ja jollakin kierolla tavalla odotin, että olisit lopussa todennut olevasi erityisherkkä ja olisin saanut meidän tiimistämme sieluntoverin, mutta toisaalta tiedostamalla olevansa herkkä kuitenkin jollakin tapaa, kertoo tietynlaisesta kypsyydestä. Kaikki eivät välttämättä sitä edes mieti, miksi toimii tai ajattelee tietyllä tavalla, mutta ilokseni huomaan, että joku muukin harrastaa itsetutkiskelua ja sitä kautta oivaltaa itsessään asioita. Olen itse ymmärtänyt, että erityisherkkyys ei ole sairaus, vaan ennemminkin persoonallisuuden ominaisuus. Olen oppinut elämään erityisherkkyyteni kanssa ja koen, että sen takia en tarvitse erityiskohtelua. Mieluummin valitsen itse itselleni paremman vaihtoehdon. Olkoon se huoneen pimein nurkka tai jättämällä väliin kuormittavat kissanristiäiset.

 

Todella hyvä nosto tiimiin liittyen. Mielestäni herkkyyden tai erityisherkkyyden ei pidäkään vaikuttaa tiimiin tai muihin ihmisiin. Ehkä se vaatii enemmän ymmärrystä muilta, mutta mitään erityisiä toimenpiteitä ei tarvita. Mikä tekee sinusta helpon tiimin jäsenen, on nimenomaan mainitsemasi toimintakyvyn säilyminen kaikista reaktioista huolimatta. Koen, että sinun kanssasi pystyy puhumaan mistä vain ja vaikka se tekisi kipeää, pystyt siitä huolimatta kertomaan tilanteesta tai vastaamaan kysymyksiin. Se on minusta hienoa ja kasvattaa luottamusta tiimissä. Kenenkään ei tarvitse pelätä, voiko keskustelua aloittaa tai jatkaa sinun kanssasi. Lopun tiivistys on oikein osuva. Me kaikki olemme kuitenkin erilaisia ja jollekin toiselle riittää vähempi kuin jollekin toiselle. Huomioidaan yksilöt ja kehitytään yhdessä.

 

Voisin kirjoittaa tästä aiheesta loputtomiin ja oli mukava lukea essee, johon voin samaistua. Ehkä jäin hieman kaipaamaan vieläkin lisää teoriaa pohjalle tai esimerkkejä sinun herkkyytesi muodoista. Tämä oli mukava pintaraapaisu, joka kuitenkin kaipaa minun erityisherkkyydelleni ominaista syvällisempää sukellusta. Odotan jatkokeskustelua aiheesta kanssasi Outi.

 

Empaths are mirrors. And some people don’t like their own reflection

 

LÄHTEET

Kattelus, O. 2020. Erityisherkkyyttä metsästämässä. Proakatemian esseepankki. Luettu 12.11.2020. https://esseepankki.proakatemia.fi/erityisherkkyytta-metsastamassa/

Kommentoi