Tampere
25 Nov, Wednesday
-2° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: Helvetin viikko



Kirjoittanut: Jasmeet Saini - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Hell Week: Seven Days To Be Your Best Self
Erik Bertrand Larssen
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Voihan helvetin viikko. Value haastoi kaikkia tiimejä pitämään sellaisen Projektorissa. Mietin paljon, että miksi? Mikä siinä olin muka niin hyvää? Kirjoitan tätä esseetä kyllä yön aikana, jolloin ei saisi mennä nukkumaan eli puolivälissä suunnilleen.

 

Tähän asti on kyllä ollut mielenkiintoinen matka, ajattelin ettei tule olemaan vaikeita herätä aamulla klo 5 sillä teen sitä jo normaalisti, kunnes ensimmäisenä aamuna älysin, että minä menen nukkumaan klo 20-21 enkä klo 22 aikaan. Uni määrä tippui 7 tuntiin, joka ei ole tarpeeksi ja tämä yö valvotaan kokonaan tekemällä töitä. Olen myös vähän kipeä, joka tietenkin vaikuttaa mielialaan ja minulle tulee mieleen ne ajat, kun olin armeijassa. Ei saanut ikinä nukkua tarpeeksi eikä ollut aina kauhean iloinen.

 

Ensimmäisen päivän aikaan huomasin paljon pahoja tapoja itsestäni. En osaa olla katsomatta videoita varsinkin vessassa. Puhelin tuli automaattisesti käteen, kun istuin pöntölle. Syön paljon epäterveellisesti. Oikeastaan napostelen pieniä asioita kokoaika.

 

Toisen päivän teemana oli moodi ja keskittyminen. Meni kyllä ihan penkin alle, kun ei ollut suunnitellut ollenkaan mitä tekee. Yritin saada paljon aikaa päivän aikana ja mikään ei onnistunut. Kai se vain kerto siitä, että pitää opetella suunnittelemaan enemmän asioita ja testaamaan aamu meditaatioita.

 

kolmannen päivän teemana oli ajanhallinta. Huomasin sellaisen asian kyllä keskiviikkona, että oli hirveä kiire joka paikkaan, jotta oli ajoissa paikalla. Pitäisi miettiä enemmän sitä aikatauluttamista ja mitenkä sen pitäisi yllä minkä on suunnitellut.

 

Tänään on neljäs päivä ja se on mukavuus alueelta ulkopuolella. Minun piti olla tänään puhumatta kauheasti. En onnistunut siinä millään tasoa. Vaikeata olla hiljaa, kun ihmiset tulevat puhumaan sinulle ja sitten jossain vaiheessa ei vaan enään välittänyt asiasta. Olisin voinut pitää parempaa huolta asiasta en tiedä johtuiko se siitä, että väsytti vaan niin paljon vai siitä että oli vähän huono haaste? Olin kyllä erittäin ärsyyntynyt tänä aamuna, kun heräsin enkä viitsinyt edes tulla akatemialle myrkyttämään ilmapiiriä sillä, joten tulin myöhempään tänne. Kello on tällä hetkellä 3:35. tätä matkaa on jäljellä jonkin verran saa nähä mitenkä pystymme pitämään Motorolan chileläisille ja mitenkä pystyy keskittymään heidän pitämään seminaariin iltapäivästä. Odotan mitenkä tuleva viikko menee ja uskon kyllä menevän eri lailla kuin muut päivät

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close