Tampere
19 Apr, Friday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Helppo(ko?)



Kirjoittanut: Jenna Tirkkonen - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Sovimme Evisionissa odotuksia koskevan pajan päätteeksi, että jokainen tiimimme jäsen kirjoittaa esseen siitä, millaisia johdettavia kukin olemme. Kun lähdin pohtimaan aihetta syvällisemmin, tuli aiemmin selkeistä ajatuksistani aiheeseen liittyen vähintäänkin suttuisia. Tämä essee osoitti, että näitä asioita tulisi mietiskellä ehdottomasti useammin. Minusta työyhteisön ja kulttuurin kannalta on tärkeää, että homma ronskisti sanottuna toimii molempiin suuntiin. Se, että sekä johtaja, että johdettava kokee olonsa hyväksi ja sellaiseksi, että esimerkiksi omia mielipiteitä kuunnellaan on hyvän työyhteisön ja menestyksen kannalta mielestäni välttämättömyys.

Olen itse johdettavana mielestäni pääsääntöisesti helpon puolella. Hoidan hommani ja vastuuni, en hankaa vastaan jos ei ole tarvetta, enkä tee kärpäsistä härkäsiä. Haasteita kuitenkin kohdallani tuo mm. se, että omistan niin sanotusti pitkät piuhat, eli esimerkiksi mielipiteen muodostamisessa menee keskimääräistä pidempään, pohdin usein ja vaadin aikaa ajatella ennen kuin osaan tuottaa järkeviä lauseita. Tämän vuoksi en ole ensimmäisenä kajauttamassa ilmoille vastalausetta palavereissa tai antamassa palautetta jonkun henkilön tehdystä työstä, mutta työstän asiaa jatkuvasti ja olenkin huomannut tässä pientä kehitystä mm. oman roolin selkeytymisen myötä. Mitä selkeämmin tiedän oman roolini ja työtehtäväni, sitä helpompi minua on johtaa. Kun itselläni on oma vastuualue ja tiedän tasan tarkkaan, mitä toimenpiteitä minun tulee tehdä saavuttaakseni asetetut tavoitteet, sitä motivoituneempi olen vaikuttamaan ja kehittämään yhteistäkin toimintaa. Sitä myös kasvattaa omaa tietopääomaansa paljon mieluummin, kun tietää selkeästi mitä haluaa oppia ja mihin aiheeseen liittyen, sekä mihin se mahdollisesti johtaa ja vie. Motivaatio tekemiseen ja oppimiseen on korkeammalla oman roolin myötä ja se tietysti optimitilanteessa näkyy myös tuloksissa. Koen siis merkityksellisyyden tunnun olevan vahvasti linkissä johdettavuuteeni.

Olen perusluonteeltani positiivinen ja olen sitä mieltä, että hyvällä asenteella pystyy ainakin osittain edesauttamaan hyvää ja laadukasta esimiestyötä. Muutosvastaisuus ja meikäläinen emme kuulu samaan lauseeseen, koen olevani hyvinkin adaptiivinen ja sopeutumaan kohtuullisen mukisematta muutokseen. Jos minulle antaa jonkun tehtävän, suoritan sen niin hyvin kuin osaan ja annetussa ajassa. Koen siis olevani luotettava ja henkilö, jolle uskaltaa antaa vastuuta. Koen olevani itseohjautuva, enkä vaadi jatkuvasti olkapään takaa jotakin vahtimaan, että joku työtehtävä tulee tehdyksi. Kuitenkaan, kun puhutaan itsensä johtamisesta, en koe olevani siinä mitenkään erityisen hyvällä tasolla. Aina on parannettavaa niin priorisoinnissa kuin aikataulutuksessakin, esseet tästä hyvänä, ellei erinomaisena esimerkkinä. Kaikki tulee suoritettua määräaikoina, mutta asioiden aikatauluttaminen kalenteriin ja etenkin sen aikataulun orjallinen seuraaminen sieltä kalenterista vaatii vielä treenaamista.

Tämä kaikki vedettynä yhteen, olen ja en ole helposti johdettava. En ole selkeästikään niin helposti johdettava itse itselleni, kuin toiselle. Myöskin se, mitä tarkoittaa olla helposti johdettavissa ja kuinka se todellisuudessa määritellään ja miten sitä mitataan, on ehkä vielä hieman sumuverhon takana itselleni, mutta eiköhän se selviä, kun asiaan tutustuu vielä tarkemmin ja kiinnittää omaan toimintaansa johdettavana entistä enemmän huomiota. Aina löytyy parannettavaa ja petrattavaa, mutta suunta on oikea.

 

Kommentoi