Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Harrastelijasta yrittäjäksi



Kirjoittanut: Kimi Vierre - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Olemme pyörittäneet Apukuski toimintaa nyt vajaan vuoden. Olemme oppineet erittäin paljon, esimerkiksi logistiikka-alasta, mutta erityisesti yrityksen pyörittämisestä. Joka tapauksessa, vaikka oppeja on tullut paljon, on toiminta muistuttanut harrastelija toimintaa. En tiedä kuinka monella nuorella yrittäjällä on aluksi ollut saman lainen olo omasta toiminnastaan.

Seuraavaksi voisin hieman avata mitä kaikkea on tullut tehtyä harrastelijamaisesti. Esimerkiksi emme ole yhtiökumppaneiden kanssa pitäneet viikoittaisia palavereita, jolloin meillä ei ole ollut pienintäkään tietoa toistemme tekemisistä. Tämä keskustelemattomuus on myös luonut hetkittäisiä kireitä fiiliksiä toisiamme kohtaan. Emme ole päässeet antamaan tärkeää palautetta toistemme tekemisistä, tai ottamaan palautetta vastaan, jotta voisimme olla parempia siinä mitä teemme. Meillä ei myöskään ollut niin selkeitä rooleja kenenkään tekemisissä, jolloin emme oikeastaan olleet perillä esimerkiksi toistemme työmääristä, tai siitä mitä toinen tekee. Meillä ei ollut mitään selkeää listaa tai järjestelmää missä näkisimme tehtäviemme kulun. Meillä ei myöskään ollut päivittäisiä daily checkejä, jossa pystyisimme pyytämään esimerkiksi apua toiselta johonkin tehtävään, johon ei esimerkiksi oma osaaminen enää riitä. Työaikamme poukkoili, eikä päivissä ollut mitään rytmiä. Saatoimme tehdä jopa 16 tuntisia työpäiviä, joista palautuminen kesti ainakin noin kaksi päivää. Emme myöskään pitäneet selkeästi esimerkiksi viikonloppuja vapaana meille, vaikka olimme jo painaneet 5 pvä viikossa. Tässä on erittäin paljon jo asioita, jotka tekivät meistä enemmänkin harrastelijoita kuin yrittäjiä.

Nykyään työskentely tapamme ovatkin muuttuneet. Olemme päättäneet pitää joka viikko noin kolmen tunnin mittaisen palaverin. Palaverin tarkoitus on käydä läpi kuluva viikko ja mitä tuli tehtyä, sekä seuraava viikko, mitä tullaan tekemään. Näin pysymme kartalla kokonaisvaltaisesta tekemisestä. On myös huomattavasti helpompi priorisoida asioita, kun tietää mitä kaikkea on tehtävä. Pystymme myös palaverien aikana jakamaan toisillemme palautetta ja ennen kaikkea ottamanaan palautetta vastaan. Olemme sopineet onneksi aikoja sitten, että tulee pystyä puhumaan myös vaikeistakin asioista, jolloin kukaan ei voi ilkeästi perääntyä tilanteesta. Olemme myös selkeyttäneet roolimme, ja tästä johtuen minut nimettiin esimerkiksi operatiiviseksi johtajaksi ja vastaan nykyisistä asiakkaistamme, sekä pyrin myös myymään palveluitamme uusiin kauppoihin sähköpostitse, puhelimitse, sekä käymällä paikan päällä tapaamisilla. Työn kuvaani kuuluu myös tällä hetkellä työntekijöiden asiat, sekä satunnainen ajaminen. Nykyään käytämme yrityksemme sisällä Jira Software palvelua, jonka avulla pystymme pyytämään toisiamme tekemään jokaisen omalle tehtävä alueelle kuuluvia tehtäviä. Jokainen pystyy myös seuraamaan näin omia tehtäviään sekä seuraamaan niiden edistymistä. Jirasta näemme myös meidän tekemisen tahdin ja kuinka nopeasti to do tehtäviä kukin hoitaa. Näin ollen tekeminen pysyy selkeänä ja jämptinä. Tämän myötä olemme pystyneet sopimaan tekevämme vähintään 50 tuntia viikossa töitä Apukuskin eteen, jolloin kun tekee ma-pe 10 tuntia päivässä, pystyy pitämään koko viikonlopun vapaana. Tämä on auttanut huomattavasti vireystilaamme ja pystymme huomattavasti paremmin keskittymään omiin tehtävä alueisiimme. Näiden asioiden kautta olemme vihdoin huomattavasti enemmän yrittäjiä kuin harrastelijoita ja pystymme ajattelemaan yhtiön etua ja sen eteenpäin viemistä. Kiitos-

 

 

Lähteet: Apukuskin yritystoiminta 2020-2021

Kommentoi