Kuvauksissa sattuu ja tapahtuu. Vaikka kuinka suunnittelisi ja ennakoisi etukäteen, niin satunnaiset muuttujat ovat aina läsnä, niin hyvässä kuin pahassa. Näin kävi Sport and Business Seminarin alkuvideon ensimmäisenä kuvauspäivänä, joka aluksi omasta mielestäni tuntui äkkinäiseltä ja stressaavalta, mutta osoittautuikin yksiksi parhaiksi kuvauspäiviksi vähään aikaan.

Syy miksi kuvauspäivä tuntui itsestäni aluksi stressaavalta, johtui äkillisestä mahdollisuudesta päästä kuvaamaan yksi videon kohtauksista Hakametsän jäähallille. Ensimmäinen ongelma oli se, että pääsy jäähalliin tarkoitti kuvauspäivän sijoittuvan pääsiäislauantaille, ja että meidän ohjaajamme ei pääsisi tuolloin paikalle. Minun ei pitänyt olla kuvauksissa lähtökohtaisesti ollenkaan, mutta nyt jouduin niihin muutaman päivän varoitusajalla. Toinen ongelma oli se, että Filmarit oli huomioinut tarvittavan työryhmän määrän ja tuotannon laajuuden väärin. Tarvitsimme enemmän ihmisiä ja kalustoa, joita meillä ei sillä hetkellä ollut.

Onneksi Samoasta löytyi ihmisiä, jotka tarjosivat apuansa hädän hetkellä, nyt vain täytyi kouluttaa nämä ihmiset, koska heillä ei ollut aikaisempaa kokemusta kuvausmaailmasta. Olen pitkään yrittänyt houkutella ihmisiä lähemmäksi Filmareita ja audiovisuaalista maailmaa, ja nyt kun tähän porkkanaan vihdoinkin tartuttiin, niin aloin epäröimään.

Jos ensiksi ajattelen miksi kukaan ei ole tarjonnut apua aikaisemmin, niin syy siihen on se, kuinka olen tahattomasti ja alitajuntaisesti luonut reviirin Filmareiden ympärille. Minulla on paljon aikaisempaa kokemusta videotuotannoista ja voin hyvällä itsevarmuudella sanoa, että olen hyvä siinä mitä teen. Tämä asia on varmasti pelottanut ja luonut epävarmuutta ihmisissä liittyä mukaan Filmareiden toimintaan, vaikka kiinnostusta on ollutkin.

Miksi aloin nyt itse epäröimään ennen kuvauksia, johtui juuri tästä reviiristä. Olen alitajuntaisesti valehdellut itselleni, ettei sellaista ole olemassa, mutta tunne puhui toista kieltä. En uskaltanut myöntää itselleni ja toisille, että jos ihmisillä ei ole aikaisempaa kokemusta jostakin, niin ei voida saada hyvää jälkeä ja omat laatustandardini kärsivät.

Valmentajamme Veijo tykkää siteerata paljon kirjailija Jim Collinsia, ja hänen lausettansa ”get the right people to the bus”. Veijo kerran kertoi meille, että hän on miettinyt tätä lausetta, ja että hänen mielestään pitäisi hankkia vain ihmisiä bussiin, eikä välttämättä niitä oikeita. Kuka tahansa voi tehdä ihmisistä niitä oikeita, jos tahtotila on oikea.

Tiimiläiseni eivät välttämättä olleet siinä hetkessä niitä oikeita, mutta minä voin tehdä heistä oikeat ihmiset. Antauduin myös sattuman mahdollisuudelle; mistä minä tietäisin osaavatko tiimiläiseni olla kuvausryhmä vai ei. Se selviää vain kokeilemalla ja tekemällä.

Ja onneksi tartuin tiimiläisteni tarjoamaan mahdollisuuteen. Samoalaiset olivat yksi parhaimmista kuvausryhmistä, joiden kanssa olen saanut työskennellä. Jotta kuvaukset saadaan halutulla tavalla etenevän, on kuvaustilanteet aina ensiksi tiimityötä. Aina eivät alan ammattilaisetkaan tätä ymmärrä. Ei riitä, että tiedät ja osaat oman työsi, vaan sinun tulee myös huomioida mitä ympärilläsi tapahtuu. Tästä syystä samoalaiset pystyivät loistamaan, vaikka kokemusta ei paljoa löytynytkään. Koko työryhmä kuunteli, oli aktiivinen ja kysyi.

Jatkoa ajatellen on mahtavaa tietää ja huomata, että tiimistämme löytyy valtava määrä osaamista ja potentiaalia, jota emme aina itsekään tiedosta. Pääsin myös omasta epävarmuudestani yli ja pystyn luottamaan omaan tiimiini entistä paremmin. Pyydän ehdottomasti omaa tiimiäni mukaan uusiin ja tuleviin kuvauksiin. Olen nyt myös paljon valmiimpi auttamaan muita.