Tampere
18 Apr, Thursday
0° C

Proakatemian esseepankki

Haluatko miljonääriksi?



Kirjoittanut: Atte Takamaa - tiimistä Roima.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Kaikkihan haluavat olla miljonäärejä. Raha tuo mukanaan vapauden lopettaa työt ja tehdä ajallaan ihan mitä huvittaa. Kuka nyt ei haluaisi karata Suomen kaamosmasennusta jonnekin lämpimään tai saada mahdollisuus käyttää enemmän aikaa harrastustensa ja perheensä kanssa? Surullinen totuus kuitenkin on, että ihmiset uskottelevat rikastumisen olevan heille mahdotonta tai mikä vielä pahempaa, olettavat uhkapelien tai lottoamisen olevan ainoat keinot rikastua. Asiaa ei helpota, että Veikkaus käyttää tätä armottomasti hyväkseen valtion katsoessa toisaalle, mutta siitä lisää jossain myöhemmässä esseessä.

Maailman kymmenen rikkaimman miehen joukkoon kuuluvalta, Berkshire Hathawayn toimitusjohtaja Warren Buffetilta kysyttäessä, miksi kukaan ei vaan kopioi sijoitusstrategiaasi ja tule rikkaaksi, vastasi hän: ”Koska kukaan ei halua tulla rikkaaksi hitaasti”. Tämä pitää hyvin paikkansa vallitsevassa pikavoittoja ihannoivassa kulttuurissamme. Kaikki haluavat rikastua, vain osa tietää miten rikastua ja heistäkin vain hyvin harvat ovat valmiita ottamaan vaaditut askeleet sen eteen.

 

Korkoa korolle -taikaa

Rikastuminen on loppupeleissä hyvin yksinkertaista. Miten niin yksinkertaista? – saatat ihmetellä. Yksinkertaista? Kyllä. Helppoa? Ei. Kuten tunnettu sananlaskukin toteaa, jos se olisi helppoa niin kaikki tekisi niin. Jos rikastumisen tunnusmerkkisi on miljoona euroa tililläsi, suuntaa osakemarkkinoille. Hyvin hajautettu osakesalkku tai indeksirahasto voi seurata esimerkiksi S&P 500-indeksiä, joka on historian saatossa kasvanut keskimäärin 8 prosenttia vuodessa (Mansa 2021). Kurinalaisesti esimerkiksi 200 euroa kuukausittain sijoittamalla tulet saavuttamaan rikastumisen tunnusmerkkisi eli miljoona euroa. Jos vuosikorko pysyisi hypoteettisesti juuri kahdeksassa prosentissa, saavuttaisit miljoonan aika tarkasti 45 vuoden päästä.

Kuva 1. Korkoa korolle -ilmiö. TheCalculatorSite.com

45 vuotta on pitkä aika, mutta asiassa on myös jotain positiivista. Sijoitustesi määrä 45 vuoden ajalta on nimittäin vain reilut 100 000 euroa. Miten tämä on muka mahdollista? Kolme sanaa: Korkoa korolle -ilmiö. Jos tästä esseestä jää vain yksi asia mieleen niin olkoon se Korkoa korolle -ilmiö. Tämä jopa maailman kahdeksanneksi ihmeeksikin tituleerattu ilmiö on yksikätisesti vastuussa suuresta osasta kaikista rikkaimpien rikkauksista. Esimerkissämmekin 200 euron sijoitukset kasvavat ajan saatossa miljoonaksi euroksi, joista yli 90 prosenttia eli yli 900 000 euroa ovat rahoja, jotka eivät ole tulleet taskustasi. En tiedä sinusta, mutta ilmaiset 900 000 euroa kuulostaisi ihan hyvältä minun korviini. Kaikilla ei tietenkään ole laittaa 200 euroa sijoituksiin kuukausittain, eikä pitäisikään. Korkoa korolle -ilmiö pääsee oikeuksiinsa, kunhan vain sijoitat tasaisesti ja pitkäjänteisesti, oli se sitten euron taikka tuhat euroa kuukaudessa.

 

DCA vs. ajoittaminen

Entä milloin on hyvä aika aloittaa sijoittaminen? Eikös nyt ole epävakaa maailmanpoliittinen tilanne ja korotkin saattaa nousta vielä entisestään? Jos odottaisin vielä hetken ja katsoisin miten tässä käy? Sijoittaminen ja varsinkin sijoitusten ajoittaminen herättää monia kysymyksiä. Asiasta on kuitenkin tehty tutkimuksia, jotka näyttävät selkeän kaavan toistuneen historiassa kerta toisensa jälkeen: aika markkinoilla voittaa markkinoiden ajoittamisen. Mitä tämä tarkoittaa on se, että tärkeintä sijoittamisen ajoittamisessa on vaan sen ajoissa aloittaminen. Mitä aikaisemmin aloitat, niin sen parempia tuloksia historiallisten tulosten mukaan tulet saavuttamaan, varsinkin indeksijoittamisen piirissä. (Thune 2022.)

Otsikossakin mainitsemastani DCA:sta eli Dollar-Cost-Averaging:sta on tullut indeksisijoittaessa oma suosikkini. DCA on hyvin yksinkertainen tapa sijoittaa ja sen voi nykyään jopa automatisoida täysin. DCA:ssa sijoitat samoihin osakkeisiin, indeksiin (kuten S&P 500) tai muihin sijoituskohteisiin aina tasaisin väliajoin ja samalla summalla. Mikä tekee DCA:sta hyvän valinnan monille on se, että sen voi sijoituskohteen ja -summan valittua antaa toimia itsekseen, ilman että sitä tarvitsee sen enempää tarkkailla tai jännittää. Esimerkiksi OP:lla DCA on toiminut hyvin ja tietty summa on lähtenyt samoihin sijoituskohteisiin kuukausittain. Minun vastuulleni onkin jäänyt sijoitusteni tarkkailu, eikä sijoittaminen ole aiheuttanut enää lainkaan alussa kokemaani stressiä.

 

Pohdinta

Kryptovaluutat ovat nousseet uhkapelaamisen rinnalle pikavoittojen tavoittelussa. Harvat onnekkaat ovatkin viime vuosien aikana rikastuneet satunnaisten kryptovaluuttojen arvojen räjähdettyä sinne kuuluisaan ”kuuhun”. Riski kryptoissa on silti verrattavissa samaan uhkapelaamisessa. Jos ei 45 vuotta halua odottaa, voi kryptoihin suuntaaminen ollakin oikea vaihtoehto, eikä mikään myöskään estä eri sijoitustapojen yhdistelemistä oman maun mukaan. Mielestäni rikastumisen kannalta tärkein asia on joka tapauksessa asenne rahaa kohtaan. Ei nimittäin ole väliä, kuinka paljon tienaat, jos tienestien kasvaessa myös tyylisi elää kallistuu. Tämä onkin tyypillisin sudenkuoppa työssäkäyvien ja rikastumisen välissä. Kun se kauan odotettu palkankorotus tulee, nousee usein myös ihmisten kulutus niin sanottuja luksushyödykkeitä kohtaan. Usein tulojen noustessa käytetäänkin enemmän rahaa ruokaan, matkailuun ja jopa parempaan autoon. Mutta miten kävisi, jos elämäntyyli ja kulut pysyisivät samana? Uudet ylimääräiset tulot voisi sijoitettuna mahdollistaa vaikka asunnon ostamisen velkaantumatta tai mikä vielä parempaa, tuoda taloudellisen riippumattomuuden. Esimerkiksi jo 300 000 euron osakesalkku voi 10 prosentin vuosituotoilla tuottaa ennen veroja 2 500 euron kuukausitulot. 2 500 euron kuukausituloilla voisi jättäytyä pois päivätöistään ja mahdollistaa niin sanotusta ”oravanpyörästä” karkaamisen. Ketään ei varmaan myöskään haittaisi saada pieniä lisätuloja palkkansa lisäksi, jos sijoitukset tuottaisivatkin vaikka yhden lomamatkan verran vuodessa. Kysymykseksi jääkin, mitä sinä tekisit lisätienesteillä?

 

Lähteet

Mansa, J. 2021. What Is the Average Annual Return for the S&P 500? Investopedia. Viitattu 26.10.2021. https://www.investopedia.com/ask/answers/042415/what-average-annual-return-sp-500.asp

TheCalculatorSite.com. 2021. Compound Interest Calculator. Viitattu 26.10.2021. https://www.thecalculatorsite.com/finance/calculators/compoundinterestcalculator.php

Thune, K. 2022. Proof That Time In The Market Beats Timing The Market. Seeking Alpha. Viitattu 21.9.2022. https://seekingalpha.com/article/4535147-time-in-the-market-beats-timing-the-market

 

Kommentit
  • Santeri Simonen

    Tämä essee osoittaa taas, että on erittäin hienoa kun Proakatemian yhteisössä on erilaisiin teemoihin perehtyneitä henkiöitä. Essee sai taas ajattelemaan sijoittamisen tärkeyttä edes pienillä summilla joka ikinen kuukausi. Pitipä ihan suunnata pankin sivuille tutkimaan asiaan. Valitettavasti pikavoittoja jaetaan harvoin tai ne ovat pitkässä juoksussa ainakaan kovin kestäviä. Täytyypä taasen perehtyä aiheeseen paremmin ja pyrkiä jatkamaan jo aiemmin aavistuksen sijoittamisen suhteen avattua latua. Kiitos inspiraatiosta!

    25.9.2022
Post a Reply to Santeri Simonen cancel reply