Tampere
03 Dec, Sunday
-10° C

Proakatemian esseepankki

Gluteenittomuus



Kirjoittanut: Iida Koskinen - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Gluteeni on pahin pelkoni

 

Gluteeniton merkki on Keliakialiiton myöntämä tunnus ravintola-alan yrityksille, josta gluteenitonta ruokavaliota noudattava voi varmistua tuotteiden olevan oikeaoppisesti gluteeniton. Suomessa merkkejä on myönnetty alle 20 kappaletta, mutta niitä jaetaan koko ajan lisää, kun henkilöstöä on koulutettu sekä tietoisuus gluteenittomuudesta on kasvanut.

 

Keliakialiiton tutkimuksen mukaan 2 % Suomen väestöstä sairastaa keliakiaa, joka on suoliston autoimmuunisairaus, jota voidaan hoitaa vain gluteenitonta ruokavaliota noudattamalla. Viime aikoina gluteeniton ruokavalio on noussut myös trendiksi, jossa vältetään viljatuotteita. Viljat, joita keliaakikot ja gluteenitonta ruokavaliota muuten noudattavat välttävät, ovat vehnä, ruis ja ohra. Elintarvike tuotteiden kohdalla on oltava erityisen tarkkoja, että allergeenit on selkeästi ilmaistu, sillä vaikka keliaakikko ei voi saada anaflyktista reaktiota, esimerkiksi vilja-allergikot voivat saada ja se on hengen vaarallinen tila. Vaikka keliaakikko ei ole välittömässä hengenvaarassa, voi hän pienten jatkuvien altistusten jälkeen joutua huonoon kuntoon.

 

Ravintola-alalla työskennellessä on tärkeä tietää mahdolliset kontaminaatio riskit, joissa gluteenipitoista tuotetta voisi eksyä gluteenittomaan annokseen. Mahdollisia riskitekijöitä ovat säilytys ja varastointi, työtilojen ja -välineiden puhdistus sekä työvaatteiden puhtaus. Säilytyksessä tulee varmistua, että tuotteet säilytetään alkuperäispakkauksissa suljettuna tai siirretään suljettavaan astiaan, johon liitetään tuotteen tiedot. Näin varmistutaan, ettei tuotteiden joukkoon pääse gluteenipitoisia aineita. Toinen tärkeä huomio on, että gluteenittomat aineet säilytetään aina ylähyllyillä, jolloin niiden päälle ei voi pudota murusia. Työtiloissa voidaan tehdä sekä gluteenitonta että gluteenipitoista kunhan pidetään huoli siisteydestä. Työvaatteet on hyvän hygienian kannalta tarpeen puhdistaa säännöllisesti, mutta erityisesti silloin, jos henkilö on esimerkiksi leiponut normaalia pullaa ja hänellä on jäänyt jauhoja essuun, hän ei voi alkaa leipomaan gluteenittomia tuotteita, vaan essu on vaihdettava.

 

Gluteenittomia tuotteita on nykyään paljon saatavilla kaupoissa ja ravintoloissa. Vaikka Suomessa on kohtuullisen vähän keliaakikoita, tulee ravintoloissa usein vastaan henkilöitä, joilla ei ole diagnoosia, mutta pyytävät gluteenitonta ruokaa. Tässä voi olla kyse henkilön itse päättämästä ruokavaliosta, gluteeniherkkyydestä tai erilaisista sairauksista, joiden oireita helpottaa gluteeniton ruokavalio. Vaikka henkilöllä ei olisi terveydellisiä syitä gluteenittomuuteen, on ravintolan palveltava häntä hänen haluamallaan tavallaan. Ravintola ei voi olla tarjoilematta gluteenitonta ruokaa, jos heillä sellaista on ja asiakas sitä pyytää. On myös tärkeä valmistaa sekin annos erityisen huolella ilman turhia riskejä, koska ravintola on korvausvelvollinen maksamaan esimerkiksi lääkärikuluja, mikäli asiakas saa väärän annoksen. Ravintolahenkilökuntaa voi ärsyttää gluteenittomia tuotteita tilaavat, myös heidän mielenkiintonsa vuoksi. Keliaakikko saattaa tarkistaa tuotteen gluteenittomuutta useaan kertaan ja kysyä esimerkiksi säilönnästä, kokkien työtiloista tai työvälineiden käytöstä. On kuitenkin ymmärrettävä, ettei he tee sitä kiusallaan, tai ehkä joskus tekevät, mutta syynä voi olla myös aito huoli omasta terveydestään.

 

Sairastan itse keliakiaa ja minulle on tärkeätä, että tuotteet tehdään oikein ja turhat riskit vältetään. Mikäli riskejä on liikaa, en mainitse tuotteen olevan gluteeniton, sillä en halua riskeerata ketään. Olen myös itse asiakkaana ennemmin ilman ruokaa kuin syön väärin, eikä siitä jää huono fiilis ravintolaa kohtaan. Olen saanut sekä väärä ruokaa että asiatonta kohtelua gluteenitonta ruokavaliota noudattavana. Keliakiaani on kyseenalaistettu usein, tuotteita on valmistettu huolimattomasti ja muutamaan otteeseen olen kiirehtinyt kotiin oksentamaan ravintola-/kahvila-annoksen jälkeen. Olen kaikista kerroista huomauttanut paikkoja ja minulle on tarjottu lahjakortteja. Valitettavasti lahjakortit eivät tuo minulle yhtä päivää takaisin, jonka olen viettänyt epämukavasti. Toivon, että jokainen elintarvikkeiden kanssa työskentelevä kiinnittää tarkasti huomiota allergeeneihin ja pudottaa ennakkoluulonsa tarkkaa ruokavaliota noudattavista.

 

Esseeseen ammennettu Keliakialiiton yrityksille järjestämää koulutusta Gluteeniton merkin saamiseksi.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close