Tampere
29 Mar, Friday
8° C

Proakatemian esseepankki

Foliohattuni – Loppusanat (85p)



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Oi maamme Suomi! Täällä on hyvä asustella ja valtion sekä suuryritysten toiminta on suurin piirtein läpinäkyvää. Vielä Suomen maalla ei suurempia skandaaleja ole tapahtunut, missä suuryritys jäisi kiinni jostain huijauksesta. Facebookissa on vielä ihmisiä ja vaalit eivät ole korruptoituneet. Itsenäisyyspäivän kunniaksi tuli kateltua Netflixin dokumenttia ”Likainen raha.” Siinä maailmantuskaa pahennetaan kääntämällä oikein veistä haavassa. Se ei sovi perheen heikoimmille. Huomattava määrä paljastuksia on saatu kaiken kansan korville viime aikoina ja se saakin pohtimaan, että perustuuko monikansallisten yhtiöiden toiminta huijaukseen. Foliohattua kiireemmälle. Tästä lähtee.

 

Salaliittoteorioiden fanaatikkona otan ensimmäisenä käsittelyyn Volkswagenin päästöhuijaus skandaalin. Harmin paikka, sillä autot ovat loistavia ajaa ja ne kestävät. Homman nimi on siis se, että Saksan mahtimiehet yhdessä Hitlerin kanssa halusivat perustaa automerkin, joka olisi sen verran edullinen, että jokaisella olisi varaa ostaa oma auto. Volkswagenin vaatimaton suunnitelma on ollut olla maailman johtava autovalmistaja. Ajan saatossa automerkistä on kasvanut mantereesta riippumaton kansan suosikki. Esimerkiksi Kiinassa vuonna 2016 Volkswagenilla oli henkilöautoissa yli 50% suurempi markkinaosuus kuin seuraavalla autovalmistajalla. Amerikan Yhdysvalloissa George W. Bushin aikakaudella säädettiin diesel moottoreita koskevia päästöjä varten laki, jossa valmistajien piti päästä tiettyjen mittauksien alle. Päästömittauksia varten Volkswagen rakennutti Yhdysvaltojen Kaliforniaan tehtaan, jossa päästöjä mitattiin. Päästöt näyttivät hyvältä ja autot menivät kaupan. Michiganin yliopistossa testattiin muutamia valmistajien autoja, joista Volkswagen oli yksi. Tulokset eivät olleet kuin Strömsössä. Niiden vaihtelut olivat laboratoriossa ja tieajossa yli 80%. Asiaa lähdettiin tutkimaan ja siitähän syntyi soppa, jossa kusetuksia keksittiin koko aika enemmän. Lopulta homma eskaloitui siihen, että viimeisin huijauslaite saatiin nalkkiin ja yrityksen johto tunnustamaan.

Merkittävintä tässä on kuitenkin se, että maailmalle ei ole vieläkään kerrottu, että saiko Volkswagen tästä enemmän rahallista hyötyä. Haluaisin kovasti tietää, mitä jäi viivan alle? Varsinkin kun Trump ystävällisesti vetäytyi Pariisin ilmastosopimuksesta, jotta yrityksille jäisi enemmän profittia.

 

Toinen esimerkki on rakas sosiaalisen mediamme edelläkävijä: Facebook. Ai että, kuinka paljon meistä on siellä tietoa. Miksikä niitä ei myytäisi esimerkiksi toiselle valtiolle, jotta saadaan vähän massia kukkaroon. Trumpin vaalit olivat varsin epäselvät. Toki allekirjoittanut ei ymmärrä Yhdysvaltojen vaalijärjestelmästä mitään, vaikka Kaliforniassa asuvat sukulaiset ovat yrittäneet selittää sitä useita kertoja. Mutta asiaan. Cambridge Analytics myi yhdysvaltalaisten kansalaisten tietoja Venäjälle, jotta saatiin sopivasti manipuloitua kansalaiset äänestämään ”oikea” johtaja maan presidentiksi. Tässä tapauksessa emeritus tason salaliittoteoreetikko jää pohtimaan motiiveita. Onko pääasiassa mielessä ollut raha vai poliittinen vaikutusvalta? Sanotaan, että tieto on arvokkaampaa tällä hetkellä kuin kulta.

 

Kolmantena ja vielä käynnissä oleva tapaus liittyy Euroopan Unionin valmisteilla olevaan lainsäädäntöön, mikä rajoittaisi ilmaisten suoratoistopalveluiden sisältöä. Euroopan Unioni haluaa turvata tekijänoikeuslakia siten, että palveluiden kuten YouTube, tulisi suodattaa ja estää käyttäjiään lataamasta tekijänoikeuksia loukkaavaa materiaalia. YouTubeen ladataan joka minuutti 400 tuntia videoita Euroopassa. Artikla 13 on todella mielenkiintoinen siinä mielessä, millä tavoin YouTube aikoo panna vastaan Euroopan Unionille. Yhtiö on vedonnut kansalaisiin ja uhannut laittaa palvelun kokonaan kiinni Euroopassa.

 

Mielenkiinnolla jäädään jännittämään, että pääseekö teinit katsomaan Ronia enää ja pitääkö Fail-videoita katsoa jatkossa Sampo Marjomaan selostamista ”Hauskoista kotivideoista.” Mutta ennen kaikkea: Onko suuryrityksellä enemmän valtaa kuin Valtioilla ja Valtioiden liitoilla? Toisaalta tulee mietittyä, että ovatko yritykset valtioiden tärkeimpiä työkaluja vaikuttaa poliittisesti toisiin valtioihin? Maailmantuskaa helpottaakseni otan foliohatun pois päästä ja pyyhin tuskanhiet pois otsaltani. Jos liikaa alkaa kuumottelemaan, niin on syytä poistaa Facebook ja alkaa elämään omaa elämää tietoisena ja varautuneena. Kuitenkin itse päätämme asioistamme ja siitä, miten täällä eletään. YouTubeakin voi katsella VNP:n avulla. Jos kävisi niin, että se poistettaisiin. Menisi ehkä noin vuosi ja sitä ei edes enää kaivattaisi. Paitsi ne, joilla on siinä elanto kiinni. Mutta vanhan poistuminen toisi tilaa uusille palveluille. Allekirjoittanut jää innolla odottamaan uutta skandaalia. Foliohattu on laitettu talteen hattuhyllylle.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close