Tampere
16 Apr, Tuesday
4° C

Proakatemian esseepankki

Flow-tila



Kirjoittanut: Jenna Knuutinen - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Flow-tila

Se tunne, kun huomaat uppoutuvasi tekemiseen, innostut, ajantaju katoaa ja hommat rullaavat eteenpäin sujuvasti- se on Flow-tila. Flow- tilasta on puhuttu jo vuosia ja muutamia vuosia sitten Flow- oli trendi. Miten siihen sitten päästään ja miksi nykyään Flow-tilaan pääseminen on vaikeaa?

Flow- mitä se on?

Flow- tilalla tarkoitetaan tilaa missä ihmisen taidot, tiedot ja tekeminen ovat tasapainossa. Ihminen haastaa itseään sopivasti tehtävään ja hänellä on riittävät taidot tehtävän suorittamiseen. Kykyjen käyttäminen äärimmilleen auttaa Flow-tilan saavuttamisessa. Kasvu ja kehitys tekemisessä on ensiarvoisen tärkeää Flow-tilan saavuttamiseksi ja sen takaamiseksi tulevaisuudessa. Kuulostaako helpolta vai vaikealta?

Kirsti Longan mukaan vain alle viisivuotiaat lapset voivat olla jatkuvasti Flow- tilassa. Heille kaikki on uutta ja mielenkiintoista. Alle viisivuotiaan kehittyminen on nopeaa ja jokaisena päivänä lapsi oppii jotakin uutta. Miten saisimme jokainen takaisin tuon viisivuotiaan innokkuuden ja oppimisen ilon? En usko, että mitenkään, mutta uteliaisuus ja oppimisen ilo auttavat meitä lähemmäksi Flow- tilaa.

Ajatteletko, että huippuosaajat saavuttavat automaattisesti Flow-tilan? Näin ei kuitenkaan ole. Huippuosaamisen takana on Flow-teorian mukaan pitkä harjoittelu osaamisen parissa, jossa palaute on todella tärkeässä roolissa. Pelkkä lahjakkuus ei siis auta, vaan ominaisuus, joka saa sinut nauttimaan oppimisesta ja kestät sen myötä myös oppimisen aiheuttaman stressin. Itsensä tunteminen auttaa miettimään tekemisen riittävää haastavuutta omiin taitoihinsa nähden. Mieti mikä on juuri sinun juttusi, jonka koet merkityksellisenä työssäsi ja tekemisessäsi

Flow koukuttaa

Kun Flow-tilan saavuttaa siihen jää helposti koukkuun. Tiedäthän tunteen, kun et malttaisi millään lopettaa tekemistä ja seuraavana päivänä odotat malttamattomana, että pääset jatkamaan. Flow-tilassa itse tekeminen palkitsee. Huippuosaajat tekevät osaamisen eteen tuntitolkulla töitä ja jahtaavat tekemisellään Flow-tilaa. Voisiko Flow-tilan saavuttaminen aiheuttaa ihmiselle lisää intoa oppimiseen ja jahtaamaan taas lisää Flow-kokemuksia. Itse ikuisena ja innokkaana oppijana koen olevani tällaisessa hyvässä oravanpyörässä.

Miten Flow-tilan saavuttaa?

Jokainen meistä on yksilö ja tekemisen laatu vaikuttaa siihen, kuinka pääsee Flow- tilaan. Flow- tilan saavuttamiseen on kuitenkin muutama tärkeä steppi, jotka tulevat tässä:

  1. Haasteet ja tietotaito tasapainossa
  2. Autonomia
  3. Palaute
  4. Tavoite

Ihminen voi kokea Flow-tilan myös rutiinitöissä. Jos rutiinityöt sujuvat helposti ja ne ovat tarpeeksi haastavia voi niistä syntyä Flow-tila. Ihmisen kehittyessä ja oppiessa tehtävien tulee kuitenkin vaikeutua, että haasteet pysyvät tasapainossa osaamisen kanssa ja Flow-tilan saavuttaminen mahdollistuu jatkossakin.

Autonomia, mitä se on ja mitä sillä tarkoitetaan tässä yhteydessä. Autonomia on itsemääräytymisoikeus ja tässä tapauksessa sillä tarkoitetaan tunnetta siitä, että ihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa omaan tekemiseen. Itseohjautuvuus ja sitä kautta tunne siitä, että pystyy vaikuttamaan asioihin, on yksi motivaatio tekijä Flow-tilan saavuttamiseen. Hyvä itsensä johtaminen edesauttaa autonomista tekemistä.

Ilman palautetta ihminen ei kehity. Palautteen saaminen itsetekemisestä on kehittävä tekijä. Helposti puhutaan palautteen annosta nimenomaan ulkopuolisen antamana. Ulkopuolinen palaute on tärkeää, mutta milloin viimeksi annoit itsellesi palautetta tekemisestä? Palautteen antaminen on tärkeää kehityksen kannalta ja uusien tavoitteiden ja haasteiden luomiseksi.

Tekemisellä täytyy olla päämäärä ja tavoite. Mihin pyrit juuri tällä tehtävällä ja mihin haluat päästä. Millainen tavoite sinulla on tulevaisuudessa tämän tehtävän parissa. Pienissäkin tehtävissä ja töissä on tavoite ja päämäärä. Isompien tavoitteiden saavuttamiseksi kannattaa tavoite pilkkoa mahdollisimman pieniin osiin. Pienten osioiden suorittaminen vie tavoitetta kohti ja tuo onnistumisia. Onnistumisen tunne lisää itseluottamusta ja auttaa motivoimaan tavoitteen saavuttamiseksi.

Nykyaikana kiire, päänsisäinen hälinä ja vilkas ympäristö aiheuttavat keskittymisen puutetta. Flow- tilan saavuttamiseksi tärkein tekijä on keskittyminen itse tekemiseen. Kaiken turhan miettiminen ja tekeminen tuhoaa Flow-tilan. Keskittymiseen on onneksi nykyään paljon keinoja ja apuja saatavilla. Jokaisen kannattaisi kokeilla yksinkertaista harjoitetta päivittäin ja mieluiten useamman kerran päivässä. Keskity hengitykseen. Hengitä nenän kautta sisään rauhallisesti, pidätä hengitystä hetki, hengitä pitkään ulos ja toista muutaman minuutin ajan. Syvähengitys rentouttaa todistetusti lihaksistoa, auttaa keskittymään nykyhetkeen ja purkaa jännitystä. Tällä pienellä harjoitteella voi saada aikaan jo huomattavan muutoksen päänsisäisessä hälinässä. Tähän hetkeen keskittyminen auttaa.

Loppusanat

Flow- teoria auttoi minua ymmärtämään sen, että tavoitteen saavuttaminen ei ole Flow-tilassa tärkein asia. Itse tekeminen palkitsee. Flow-tilan saavuttaminen on itsellä viikoittaista joko harrastuksessa, töissä, tai koulussa. Olen innokas oppija ja haluan kehittyä ja oppia koko ajan lisää. Tämä on varmasti ominaisuus, joka auttaa Flow-tilaan pääsemiseen. Tärkeintä ei ole tavoitteeseen pääseminen, vaan rakastuminen itse prosessiin.

 

Lähteet:
Positiivinen psykologia, Toni Lehtimäki paja 9.12.2019
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/01/28/flow-tila-syntyy-kun-taidot-ja-tehtavan-haastavuus-ovat-tasapainossa

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close