Tampere
19 Apr, Friday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Final Camp suomessa?



Kirjoittanut: Rasmus Piiroinen - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Koko Proakatemia matka huipentuu tiimeillä final campiin. Tämä on tiimin ns. taidon näyte, missä tiimi yhdessä tekee yleensä ulkomailla jonkin merkittävän projektin. Tätä on odotettu myös Apajassa jo koulun alusta saakka. Ainut vaan, että koronan takia tämä projekti tulee nyt tehdä Suomessa.

 

Myönnetään: Omaa tunnelmaa hieman latisti se, ettei pääse ulkomaille porukalla seikkailemaan. Omassa päässä oli kuvitellut jo niitä fiiliksiä, kun nähdään lentoasemalla laukut pakattuna valmiina lähtemään. En anna tämä silti häiritä. Koen, että on tärkeämpää tehdä tiimillä jotain, mistä jää muistot, joita voi muistella koulun jälkeenkin vielä monta vuotta. Toki tämä voi olla hieman vaikeampaa toteuttaa Suomessa. Itselle ainakin aina jää ulkomaanreissut mieleen, vaikkei siellä mitään ihmeellistä tapahtuisikaan.

 

Suomessakin on hyviä mahdollisuuksia luoda jotain mielenkiintoista. Olemmekin pyöritelleet mielessämme ajatusta jonkin laisesta roadtripistä suomen läpi. Matkalla käytäisiin tekemässä erilaisia projekteja yrityksille ympäri Suomea. Matkan päämääränä voisi olla vaikkapa Haltilla sijaitseva mökki. Välissä pysähdyttäisiin auttamaan apua tarvitsevia yrityksiä, joko rahaa tai vastapalvelua vastaan. Vastapalveluita voisi olla vaikkapa ruoka tai majoitus! Näiden avulla saataisiin budjettia alaspäin.

 

Olemme paljon myös puhuneet tekemisen merkityksestä. Olisikin tärkeää päästä oikeasti tekemään asioita, joilla voisi helpottaa muiden yrityksien arkea. Uskon, että näin korona-aikana moni yritys tarvitseekin apua ja vielä pienellä kustannuksella. Itsestä olisi hienoa auttaa pienempiä yrityksiä vaikkapa markkinoinnin suunnittelussa tai toteuttamisessa, mutta en kuitenkaan suostu tekemään yrityksen hanttihommia, kuten roskien viemistä ja siivoamista. Tätäkin tosin teen, jos taustalla on jokin isompi kuva. Tällaista isompaa kuvaa voi olla vaikkapa toimipisteen pyörittäminen päivän aikana, milloin jokaiselle tiimiläiselle löytyisi oma paikka jostain. Minä vaikka sitten vien roskia, jos järkevämpää käyttöä minulle ei keksitä.

 

Koen myös merkityksellisien projektien hankkimisen tärkeäksi opintojen lopetuksen kannalta. Olisi hienoa päästä kokeilemaan oppimiaan asioita koko tiimin voimin. Uskon myös Final campia edeltävän 24h:n nostattavan tiimihenkeä, mikä taas vaikuttaa final campilla toteutettavien projektien onnistumiseen.

 

Meidän tiimistämme kuitenkin löytyy paljon osaamista eri osa-alueilta, joten olisi mahtavaa päästä toteuttamaan projekteja näiden osaamisalueiden puitteissa. Tämän kautta myös jokainen näkisi sen oman osaamisensa ja huomaisi millaista oppia onkaan saanut tässä koulussa.

 

Joskus kevään alussa oli puhetta hoitaa final camp jonkin projektin kautta. Voisimme käydä vaikkapa paistamassa kuplavohveleita toiselle paikkakunnalla tai järjestää eurheilu tapahtuman ulkomaille. Finesportsin kautta olisikin mahdollista saada matkanvarrelle ainakin yksi pysähdys oulussa, sillä olemme juuri finalcampin aikoihin mukana eräällä tapahtumakiertueella. Olisikin hienoa päästä osallistamaan kerrankin koko tiimi Finen hommiin ja näyttää meidän kädenjälkeämme. Uskon, että jokaiselle myös löytyisi paikka tapahtuman henkilöstöstä!

Tällaiset projektien kautta tulevat final camp projektit voisivat olla erittäin mielekkäitä koko tiimille. Silloin jokainen pääsisi oikeasti mukaan projektin sisälle ja näkisi millaisia asioita siellä tehdään. Tämä yhdistäisi meidän tiimiämme ja saisimme varmasti ikimuistoisen reissun, missä jokainen tuntisi olonsa hyödylliseksi.

 

Uskoisinkin seuraavana steppinä final campin suhteen olevan konkreettisesti tiimimme taidon kartoittaminen ja mielenkiintoisten kohteiden miettiminen. Kun tiimin taidot ovat kartoitettu, on helpompi hankkia mielekkäitä projekteja. Yrityksille on vaikea tarjota jotain, jos ei tiedä itsekkään mitä voi tarjota. Kun selkeä suunta on löydetty, voimme tiiminä alkaa valmistautumaan tulevaan paremmin.

 

TAMKin opintosuunnitelma pyörii final campin kohdalla paljon kansainvälisyyden ympärillä. Jäinkin vielä pohtimaan, onko suomessa mahdollista toteuttaa kuitenkin kansainvälinen projekti. Lapissa kuitenkin on paljon turismia, joten sen kautta voisi löytyäkin jokin mahdollinen väylä toteuttaa projekti kansainvälisesti. Jos me emme voi lähteä ulkomaille, voimmeko tuoda ulkomaat tänne? Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Pääasia, että saadaan tiimi pysymään kasassa ja luodaan hienoja kokemuksia.

 

LÄHTEET:

Sauvula, J. ”Final Camp Kiinassa”, Proakatemian esseepankki, luettu 13.5.

Final camp Kiinassa

Lappalainen P, ”Näin rakennat toimivan luovan tiimin – 6 osatekijää”, Talentree, luettu 13.5.

Näin rakennat toimivan luovan tiimin –  6 osatekijää

Kommentoi