Vietettyäni viime kevään opiskelijavaihdossa Madridissa ja työskenneltyäni koko kesän pitämättä lainkaan lomaa päätin, että tänä syksynä pyrkisin keskittymään omaan hyvinvointiini ja välttämään ylimääräistä stressiä.

Opiskelijavaihtoni oli suurelta osin huoletonta aikaa, sillä 4,5 kuukautta keskityin pääasiassa pelkästään elämääni Madridissa, enkä miettinyt liikaa tulevaa. Muokkasin opiskelijavaihdosta omiin mieltymyksiini sopivan. Matkustelin Espanjassa uusien kavereideni kanssa mahdollisuuksien mukaan ja tutustuin rauhalliseen tahtiin uuteen väliaikaiseen kotikaupunkiini. Kuvittelin etukäteen, että vaihtoaika tulisi olemaan ”kevyttä” aikaa, jolloin olisin ladannut akkujani tulevia ajanjaksoja varten, mutta sitä se ei täysin ollut. Opiskelijavaihdon pääasiallinen tarkoitus oli kokea uusia asioita, luoda muistoja ja ystävyyssuhteita, opinnolliset kunnianhimot seurasivat tämän jälkeen. Tässä kohtaa ainakin osa lukijoista naurahtaa (etenkin opiskelijavaihdossa olleet), sillä harvoin vaihtoon lähdetään, jotta voitaisiin istua luennoilla. Opintojen alettua minut yllätti kuitenkin se, kuinka paljon työtä ja aikaa suorittamani kurssit vaativat vapaa-ajaltani.

Näin jälkikäteen kevättä muistellessani, osa ongelmaa oli varmasti ”olematon kykyni hallita omaa ajankäyttöäni”.

Ajankäytön hallinta

Palattuani syksyllä takaisin Proakatemialle, halusin hieman hidastaa tahtia ja keskittyä omaan hyvinvointiini, sillä koin oloni kevään ja kesän jäljiltä väsyneeksi. Pian kuitenkin huomasin, ettei hidastaminen olisi mahdollista sillä opiskelijavaihdon takia olin luonnollisesti muita jäljessä mm. projekti- ja semmatunneissa. Yhtäkkiä tulikin kiire löytää projekteja, vierailla seminaareissa, soluilla jne. Niinpä aloin keräämään itselleni tekemistä.

Kiireen keskellä oleellista ei kuitenkaan ole hidastaminen, vaan karsiminen kuten kirjan ”Antisäätäjä” kirjoittaja Anna Perho kertoo. Ajankäytön ydin on niinkin mutkaton asia kuin keskittyminen oleelliseen. Perhon mukaan aikaa ei voi varsinaisesti hallita, se liikkuu eteenpäin toiveistamme huolimatta.

Perho mainitsee kirjassaan, että ”pohjimmiltaan ajanhallinta perustuu arvopohjaisille ajankäytön valinnoille – sille mikä on tärkeää – sekä turhan tekemisen karsimiselle.”

Vasta kun on selvittänyt itselleen, mikä elämässään ja työssään todella merkitsee, on mahdollista päästä eroon jatkuvasta kiireestä. Me emme väsy työstä, vaan turhasta työstä. Jos käyttää aikaa jatkuvasti kaikkeen epäolennaiseen, mieli uupuu ja turhautuu.

Kieltäytyminen

Ajanhallintaan liittyy vahvasti myös kyky sanoa ”ei”. Kieltäytyminen ei ole itsetarkoitus, vaan tapa auttaa meitä keskittymään oleelliseen. Perhon sanoin ”kun sanot kaikkeen kyllä, tulet lopulta sanoneeksi ei kaikkein tärkeimmille asioille.”

Kieltäytyminen ei lähtökohtaisesti tunnu minusta mukavalta ja ei sanan sanominen on lähes joka kerta yhtä hankalaa. Haluaisin voida tehdä kaikkea ja auttaa kaikessa, mihin minulta pyydetään apua mutta totuus on, etten pysty. Olen joutunut tänä syksynä kieltäytymään paristakin projektista, sillä koen ettei minulla ei ole ollut ylimääräistä aikaa tai energiaa. Toisen projekteista ehdin jo aloittaa, kunnes hyvin pian huomasin, ettei oma kapasiteettini riittänyt sen parissa työskentelemiseen. Kerroin kuitenkin molemmissa tilanteissa rehellisen syyn kieltäytymiseeni, mikä on myös Anna Perhon mukaan yksi kieltäytymisen kulmakivi.

Pyyntöä, jonka toteuttamisesta ei ole täysin varma, on Perhon mukaan hyvä pohtia seuraavien kysymysten kautta:

• Mitä suostumisesta seuraa?
• Jos suostun, mitä jää tekemättä? Mitä siitä seuraa?
• Kenen pyyntöjä tai tarpeita laiminlyön, kun sanon kyllä?
• Mitä myönteistä kieltäytymisestä seuraisi? Mitä saisin lisää?
• Mikä on pahinta mitä kieltäytymisestä voi seurata? Mitä sitten tapahtuisi?

Kieltäytyessä on tärkeätä muistaa seuraavat neljä asiaa:

1. Ole suora. Kun tiedät, että sinun ei ole mahdollista ottaa tarjottua työtä vastaan, perustele asia kohteliaasti sekä rehellisesti.
2. Kelpaako pienempi apu? Aina voi pehmentää kieltäytymistä esimerkiksi ehdottamalla osallistumista esim. ideointityöhön, jos pienempi apu kelpaa.
3. Osaat jo. Voit pohtia tilanteita, joissa sinun on helppo kieltäytyä jostakin asiasta. Tällaisia tilanteita voi olla puhelinmyyjän puhelun katkaiseminen, vaateliikkeessä ”kiitos mutta minä vain katselen” kommentin heittäminen apuaan tarjoavalle myyjälle.
4. Kieltäytymisen harjoittelun voi aloittaa jostain pienestä. Perho kehottaa esimerkiksi kokeilemaan ei-sähköpostin lähettämistä ja kuulostelemaan omaa oloa sen jäljiltä. Kieltäytymistä voi harjoitella myös puhumalla ääneen ja kuulostelemalla omaa äänensävyään sekä elekieltään.
5. Mitä haluat tuntea jälkeenpäin? Kieltäytyminen on helpompaa, kun tilanteeseen rakentaa selkeän tavoitteen.

Ajankäyttö on elämänalue, jossa arvojen merkitys kirkastuu. Jos tekee jatkuvasti asioita, joista todellisuudessa haluaisi kieltäytyä, alkavat stressi, turhautuneisuus ja väsymys nostaa päitään.

Reflektoituani kirjaa, omaa vaihtoaikaani sekä sen jälkeistä sopeutumista akatemia-arkeen, ymmärsin että haluan oppia käyttämään aikaani fiksummin ja suunnittelemaan omaa ajankäyttöäni paremmin. Näin minulle jäisi aikaa hyvinvoinnille ja kaikelle muulle tärkeälle. Siksi päätän esseeni Anna Perhon viisaisiin sanoihin: ”Fiksu ajankäyttäjä ei keskity siihen, mitä hän haluaa. Hän keskittyy siihen, mitä hän haluaa eniten.”