Tampere
28 Mar, Thursday
10° C

Proakatemian esseepankki

Fasilitaattorin työkirja



Kirjoittanut: Annika Viiala - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Fasilitaattorin työkirja
Terhi Summanen
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Menetelmiä sujuvaan ryhmätyöskentelyyn

Kirjoitan tämän esseen 24H loppunäyttöprojektista ja siihen liittyvästä fasilitoinnista. Apuna esseessä käytän Terhin ja Kaisun luomaa Fasilitaattorin työkirjaa.

Terhi Summanen ja Kaisu Tuominen ovat luoneet Fasilitaattorin työkirjan, jossa käydään läpi menetelmiä sujuvaan ryhmätyöskentelyyn. Työkirja on luotu erityisesti niille, ketkä toimivat fasilitaattorin roolissa ryhmätilanteissa. Työkirjan työkalut liittyvät ideointiin, suunnitteluun ja fyysiseen liikkeeseen. Olen erityisen kiinnostunut oppaan työkaluista, sillä aikaisempi koulutus liikunta-alalta on opettanut minulle fyysisen liikkeen merkitystä aivojen toimintaan ja ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Sen lisäksi, liike kehossa tuottaa liikettä myös aivoissa. Liike aivoissa mahdollistaa uusien ärsykkeiden käsittelyä ja vastaanottamista.

Ennen 24H näyttöä harjoittelimme innovointia 12H innovointien avulla ja tuomalla aihetta esille tiimin pajoissa. Olemme oman innovointitiimin kanssa hahmotelleet tiimin sisäisiä rooleja ja aikataulua 24H innovoinnin ajaksi. 24H innovointi on vaatinut etukäteen tehtyjä suunnitelmia ja fasilitointia tiimin vetäjiltä. Terhin ja Kaisun mukaan fasilitaattori ei kuitenkaan ole puheenjohtaja tai kouluttaja. He vertaavat fasilitaattoria kätilöön, joka auttaa ideoimaan ja toimintatapojen syntymiseen, mutta ei itse synnytä lasta. Ryhmälähtöinen työskentely vaati kuitenkin sen, että joku toimii fasilitaattorina. Varsinaisesta sisällöstä, eli ideoista, päätöksistä ja ratkaisuista vastaa tiimi itse – aivan kuten meille 24H innovoinnissa. Sama kaava toistuu Proakatemialla myös pajoissa. Pajan pitäjä ei lähtökohtaisesti ole kouluttaja vaan toimii ainoastaan pajan fasilitaattorina. Pajassa olevat henkilöt luovat pajaan sisällön dialogia hyödyntäen.

Fasilitaattorin tärkein työkalu on ihmissuhdetaidot ja oma asenne. Mielestäni 24H innovoinnissa on erityisen tärkeää pitää yllä hyvää ja positiivista ilmapiiriä, sillä toimeksianto ja innovointi on itsessään kova rutistus. Fasilitaattorin Työkirjan mukaan arvostava lähestymistapa (appreciative inquiry) on organisaatioiden kehittämiseen luotu ajattelusuuntaus. Sen mukaan olisi tärkeää keskittyä siihen, että missä olemme hyviä ja mikä toimii. Pyrin itse tuomaan positiivista ilmapiiriä tiimille ennen 24H rutistusta. Toin tiimille myös esille oman innostuneisuuteni ja luottamuksen siitä, että me tulemme pärjäämään hyvin. Ajatukseni 24H innovoinnista ei ole olleet koko koulun ajan positiiviset, sillä mielestäni 24 tunnin mittainen rutistus ei ole ihmisen fyysisen, henkisen ja psyykkisen hyvinvoinnin näkökulmasta viisasta, mutta olen pystynyt sivuuttamaan nämä ”negatiiviset” ajatukset, mitä aiheeseen liittyy.

Liike innovoinnin tukena – aivojumppa ja aivojen aktivoiminen lisää luovuutta ja toimintakykyä. 24H innovoinnin aikana tulemme hyödyntämään erilaisia tietoisen liikkeen harjoituksia. Lyhyt kävely, hengitysharjoitukset ja happihyppelyt mahdollistavat hetkellisen tauon ja luovuuden lisäämisen toimintaympäristöön. Fasilitaattorin työkirjan mukaan hyviä liikkumisharjoituksia on myös esimerkiksi takaperin kävely tai tekstin lukeminen väärinpäin, jolloin aivot saavat erilaista ärsykettä. En tiedä vielä, että tulemmeko kävelemään 24H innovoinnin aikana nurinkurin akatemian käytäviä pitkin, mutta on hyvä tiedostaa, että tämäkin on yksi työkalu aivojumpalle. Liikkeen lisäksi on tärkeää pitää energiavarastot yllä ja muistaa syödä säännöllisesti terveellistä ruokaa.

Ennen innovointia kävimme läpi erilaisia innovointityökaluja ja teimme niistä suunnitelmia. Toimeksiannosta riippuen tulemme hyödyntämään eri työkaluja, kuten empatiakarttaa, SWOT analyysia, ideointityökaluja, Business Model kanvaasia, arvolupauskanvaasia ja prototyyppien luomista. Loimme myös aikataulun, joka mahdollistaa fasilitaattoreille prosessin ohjaamisen innovoinnin aikana. Innovointityökalujen lisäksi suunnittelimme tiimille eri vastuutehtäviä, jotka liittyvät innovointiprosessiin. Vastuutehtävät liittyvät raportin kirjoittamiseen, esityksen tekemiseen, pitchaukseen, kyselytutkimuksien tuottamiseen, benchmarkkaukseen ja yhteydenpitoon toimeksiantajan suuntaan. Roolien jakamisessa olemme käyttäneet tiimin jäsenten vahvuuksia ja ominaisuuksia hyödyksi. Hyvin suunniteltu ja toteutetut etukäteisvalmistelut viestivät tiimille siitä, että heitä arvostetaan ja heidän halutaan onnistuvan. Tähänkin voisi lisätä, vähän jopa kliseisen lauseen: hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Fasilitaattorin työkirjan mukaan fasilitaattorin on hyvä tuntea ryhmän tausta ja toimintaraamit. Mitä paremmin fasilitaattori tuntee tiimin jäsenten tavan toimia, sitä paremmin hän osaa valita itselleen sopivat menetelmät.

 

Jaoimme roolit tiimin sisällä seuraavasti:

Kaisa – tiimin vetäjä

Annika – tiimin kakkosvetäjä, kyselyiden luominen ja suunnittelu

Sanni – yhteydenpito toimeksiantajaan

Jarkko – esityksen suunnittelu ja luominen, yrityksen brändin ja arvojen mukaisesti

Eetu ja Tatu – pitchaus

Mikko – benchmarkkaus ja kilpailijakartoitus

Johanna – raportti

 

Tämä essee on kirjoitettu päivää ennen 24H innovointinäyttöä. Meillä on suunnitelmat valmiina ja mieli on rento. Huomenna on loppunäytön aika!

 

LÄHTEET: Terhi Summanen ja Kaisu Tuominen. 2009.  Fasilitaattorin työkirja. Menetelmiä sujuvaan ryhmätyöskentelyyn.

 

Aihetunnisteet:
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close