Tampere
20 Apr, Tuesday
12° C

Proakatemian esseepankki

Fake it until you make it- mantran käytäntöön vieminen



Kirjoittanut: Marianna Käpynen - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

En muista oliko se ensimmäisiä pajoja keväältä vai mitä kautta tämän legendan ensimmäisen kerran kuulin, mutta sen synnyttämän ahaa- elämyksen kyllä muistan. Muistan ahaa- elämyksen syntyneen siitä ajatuksesta, ettei minun tai kenenkään meistä tarvitsekaan tietää tai osata kaikkea tekemisestämme. Tärkeintä kaikessa kuitenkin on aito halu tehdä ja kehittyä ja tätä pohjaa myös itse mantra.

Mantra jäi kummittelemaan omaan pääkoppaani monien kuukausien ajaksi, kunnes eteeni tuli tilaisuus hyödyntää sitä oikeassa elämässä oikeiden ihmisten kanssa. Ennen kouluun pääsyäni tein sen hetkisten töiden lisäksi promootio keikkoja ja tämä tilaisuus tuli kyseisen promootio firman kautta. Kesäloma oli juuri alkanut. Päädyin puhelimeen entisen esimieheni kanssa ja puheeksi nousi lähestyvä Ruisrock- festivaali. Esimieheni toi esille heidän tarpeensa saada kentälle muutamia henkilöitä, jotka toimisivat muiden työntekijöiden esimiehenä. Kauhusta kankeana kuuntelin esimiestäni ja salaa toivoin, ettei hän kysyisi minua siihen. Karmanlakihan siinä iski ja hän kertoi seuraavassa lauseessaan, että haluaisi minusta yhden esimiehistä. Muutaman kerran hengitin syvään ja suostuin.

Koska puhelu käytiin juuri kesäloman alkaessa, en sitä sen kummemmin pyöritellyt päässäni ennen kuin sähköpostiini kilahti kesäkuun puolella viesti, jonka otsikossa luki isoilla kirjaimilla: ”Tervetuloa töihin Ruisrockiin!”. Silloin suostumukseni hypätä esimiehen saappaisiin muistui mieleeni. Hetken aikaa mietin mielessäni, että mitä oikein tuli luvattua, mutta sillä samaisella sekunnilla mieleeni palasi tämä kyseinen mantra. Pyörittelin sitä hetken päässäni ja totesin, että minusta on esimieheksi. Vaikka en olisi koskaan ennen toiminut esimiehenä kenellekään, niin minusta on siihen.

Viikot kuluivat melko nopeasti ja Ruisrockin aika koitti. Matkalla Tampereelta Ruissaloon päätin, etten tuo epävarmuuttani tai kokemattomuuttani esille vaan aion luottaa tekemiseeni ja hoitaa työni niin hyvin kuin mahdollista. Otin käytäntöön feikkaamisen eli esitttämisen siitä, että tiedän mitä esimiestyö on. Tämä esittäminen kesti torstaista sunnuntaihin ja oli sen arvoista.

Se, mitä tämä esittäminen minulle opetti, oli melko konkreettista ja todella hyödyllistä jatkoa ajatellen. Ymmärsin alusta asti, ettei työjälkeni välttämättä olisi täysin virheetöntä, mutta alttius toimintatapani muuttamiselle oli ehdottomasti yksi vahvuuksistani tämän kyseisen viikonlopun aikana. Annoin muiden olettaa, että minulla oli homma hanskassa vaikka välillä ne hanskat olivatkin hukassa.

Viime viikolla palasin Ruisrockin tunnelmiin, kun keskustelin esimieheni kanssa puhelimessa. Viimeistään tämän puhelun myötä olin varma siitä, että olin hypännyt saappaisiin, jotka oikeasti olivat minua varten. Koko viikonlopun aikana yksikään negatiivissävytteinen asiakaspalaute ei ollut koskenut pyöräparkkia ja se oli juurikin alue, jossa olin toiminut vastuutehtävissä. Silloin kun pienet puutokset eivät ole näkyneet asiakkaille, ne on hoidettu hyvin tai huomaamattomasti.

Syy miksi halusin palata tähän kyseiseen viikonloppuun esseen muodossa, oli sen antamat opit minulle. Uskon, että näistä opeista minulla on jotain annettavaa myös meidän tiimille Evisionille. Monesti tuntuu siltä, että jos jotain haluaa tehdä ja kantaa isompaakin vastuuta, niin siitä on oltava kokemusta ja konkreettista näyttöä. Tämän viikonlopun jälkeen ymmärsin, että tärkein osaaminen mitä ihminen voi omistaa, on halu oppia. Voidaan puhua myös oikeanlaisesta mindsetista. Omassa tapauksessani oikein kanavoitu mindset auttoi minua selviytymään hyvin haastavistakin tilanteista, koska halusin koko ajan oppia lisää ja kehittyä työssäni olla esimies.

Opin Ruisrockissa myös avun pyytämisestä sen, ettei avun tarve ole oleellinen info jokaiselle työntekijälle, joka sattuu olemaan paikalla avun tarpeen hetkellä. On omanlaista ammattitaitoa osata kohdentaa avunpyyntö niille henkilöille, jotka asiaa vievät eteenpäin, joihin apu vaikuttaa konkreettisesti ja niille, joista on oikeasti apua. Tämän opin myös osittain kantapään kautta. Ensimmäisenä päivänä tein sen virheen, että kerroin jokaiselle rahastuksessa olleelle työntekijälle kuinka suuri paniikki ja ruuhka kohta iskee, kun maksupäätelaitteista loppuu akku. Tieto ei ollut oleellinen jokaisen työntekijän osalta ja se loi omanlaista paniikkia työilmapiiriin. Olisin voinut pitää tiedon vain esimiesten välisenä ja hoitaa ongelman huomaamatta alta pois, jolloin yleiseltä paniikilta olisi vältytty. Koska huomasin, miten informointi ja sen sävy vaikutti työntekijöihin, en toistanut virhettäni enää uudestaan tuon kyseisen viikonlopun aikana ongelmatilanteiden ilmetessä.

Opin kyseisen viikonlopun aikana myös sen, kuinka tärkeää on kohdata jokainen ihminen ihmisenä ilman titteleitä. Jos olisin kulkenut tietynlainen esimies- viitta päälläni, olisin varmasti viestinyt muille työntekijöille ylimielisyydestäni, joka ei kuulu luonteenpiirteisiini. Kohdatessani uusia ihmisiä kättelin heidät ja hymyissä suin esittelin itseni korostamatta hienoa titteliäni. Tämä tapa todella kannatti, koska osittain tuon inhimillisen lähestymistapani ansiosta sekä oman aloitekykyni vuoksi sain tuliaisiksi tuosta viikonlopusta myös tehtävänannon, jonka tulen tekemään Vantaan Festivaalit Oy:lle tänä syksynä. Ja aivan kuten esimiehen saappaisiin hypätessä, myös kirjallisesta ohjeesta puhuessa otin tietoisen riskin ja hyppäsin tuntemattomaan. Ei minulla ole kokemusta kirjallisten ohjeiden teosta, mutta I´m goin to fake it until I have made it. Kenenkään ei tarvitse tietää, etten ole ammattilainen kyseisissä asioissa. Pääasia, että asiakas saa mitä haluaa ja itse saan kokemusta siitä, mitä haluan oppia.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close