Tampere
28 Mar, Tuesday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Fake it till you make it, senkin löysä luuseri



Kirjoittanut: Julia Nieminen - tiimistä Motive.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Fake it till you make it – oma erikoisosaamisalueeni. Melkeinpä voitaisiin puhua elämääni ohjaavasta fraasista. Tai sloganista. Tai jos oikein kunnolla mietitään, niin jopa alter egosta. Wikipediassa ”Fake it till you make it”:iä kuvaillaan seuraavanlaisesti:

 

”By imitating confidence, competence, and an optimistic mindset, a person can realize those qualities in their real life and achieve the results they seek.”

 

Jos jo esseen avauskappaleessa käytetään Wikipediaa lähteenä, ei essee varmaankaan voi olla kovin korkeatasoinen. Mutta koska haluan pitää tietyn uskottavuuden, luotan matematiikan lakien mukaisesti siihen, että kahdesta miinuksesta tulee plussa, ja siteeraan kyseistä Wikipedia-artikkelia toisenkin kerran:

 

”Thus the sovereign voluntary path to cheerfulness, if our spontaneous cheerfulness be lost, is to sit up cheerfully, to look round cheerfully, and to act and speak as if cheerfulness were already there. If such conduct does not make you soon feel cheerful, nothing else on that occasion can.”

–  William James, “The Gospel of Relaxation”, On Vital Reserves (1922)

 

Jälkimmäinen fraasilainaus itse asiassa kuvaa hyvin myös omaa ajattelumalliani. Varmasti kaikki tuntemani ihmiset ovat kuulleet lauseen ”Fake it till you make it” minun suustani. Ohjenuora auttaa monessa tilanteessa. Jos aamulla väsyttää, niin käyttäydyn niin, kuin ei väsyttäisi. Kun joku tilanne jännittää, käyttäydyn niin, kuin se ei jännittäisi. Jos joku asia ei yhtään kiinnostaisi, mutta se pitää silti tehdä, käyttäydyn niin, kuin se kiinnostaisi. Itseni ”feikkaaminen” on minulle helppoa. Ja hyvin usein asiat kääntyvät feikkaamisen jälkeen päälaelleen, todeksi. Niin tunnetilat, kuin ajatuksetkin. Suvussani on paljon näyttelijöitä. Ei siis kai pitäisi olla ihme, että myös itse koen olevani oman elämäni paras näyttelijä.

 

Mainitsin aloituskappaleessa feikkaamisen olevan jopa alter egoni. Tähän lopputulokseen olen tullut aivan viime aikoina. Pidän ”Fake it till you make it” -ominaisuutta tärkeänä itselleni, sillä se on mahdollistanut monia asioita, joita en olisi uskonut tapahtuvan tai nähnyt itseni tekevän. Toisaalta se välillä hämärtää myös oman itsetuntemuksen rajoja. Ajoittain on jopa vaikea erottaa, mikä on todellista minää, ja mikä vain päälle liimattua roolia tai ajattelumallia. Sen taakse on niin helppo piiloutua epämukavissa tilanteissa, että välillä havahdun siihen, että en enää salli itseni tuntea negatiivisia tunteita. Ovathan jopa väkisin luodut positiiviset tunteet mukavampia, kuin ne aidot negatiiviset. Tämä puolestaan johtaa ongelmien ja tunteiden lakaisemiseen maton alle, mistä ne aikanaan purkautuvat kymmenkertaisiksi paisuneina. Jos päätän, että kaikki on hyvin, niin kaikki on hyvin – tiettyyn pisteeseen asti.

 

Omien todellisten tuntemusten syrjään sysääminen on jatkuvasti toteutettuna hyvin kuluttavaa ja raskasta. Kukaan ei voi aina olla hyvällä tuulella ja täynnä intoa, vaikka kuinka haluaisi. Tämän kaiken miettiminen on saanut itselleni viime vuosina, ja etenkin kuluneen vuoden aikana, aikaan pienimuotoisen identiteettikriisin. Ymmärrän, että ihminen muuttuu ja ajattelutavat kehittyvät vuosien varrella, mutta samaan aikaan pohdin, että olenko itse muuttunut, vai olenko vain rakentanut itselleni alter egoa, joka olisi parempi versio itsestäni. En siis ole tällä hetkellä itse aivan varma, että olenko sittenkään kehittynyt ihmisenä niin paljon, kuin haluaisin ajatella, vai huijaanko vain itseäni ajattelemaan niin. Olenko arjessa jopa liian hyvä ”Fake it till you make it” -menetelmän hyödyntäjä, mutta rakoileeko sen vaikutus suuremmassa mittakaavassa oman itseni kohdalla? Olenko vain päättänyt tulla toisenlaiseksi ihmiseksi, miettimättä tarpeeksi niitä syitä, miksi olen halunnut alun perin muuttaa itseäni?

 

Tämän syksyn aikana olen hyvin usein kuullut olevani ”reipas” tai ”rohkea”. Niin olen ollutkin, ja aion olla jatkossakin, vaikka toisaalta en koe olevani kumpaakaan. Samaan aikaan olen kuitenkin pinonnut muita asioita hyvin korkeaksi pinoksi sinne kuuluisan maton alle, ja paennut minkäänlaisia negatiivisia tunteita. Olen päättänyt olla hyvällä tuulella, jotta en vahingossakaan olisi huonolla tuulella. Vaikka osaankin olla erittäin aikaansaava ja reipas, niin pohjimmiltani minäkin olen vain löysä luuseri, joka ei aina jaksaisi olla kaikesta innoissaan. Ja eiköhän sellainenkin saa olla aina välillä. Toki aion jatkossakin feikata kunnes meikkaan, mutta yritän myös löytää tasapainon positiivisten ja negatiivisten tunteiden käsittelyyn – sillä molempia tarvitaan. (ps. Termin ”löysä luuseri” nappasin omaan käyttööni valkultamme Ilkalta – tattista vaan!)

 

Tämä essee on kirjoitettu melko suuren tunnemyllerryksen aikana. Esseen laatu tai pituus eivät kummatkaan päätä huimaa, mutta jostain syystä halusin tämän esseen silti kirjoittaa. Toki aiheeseen olisi voinut mennä syvemmällekin, sillä materiaalia kyllä löytyisi muualtakin kuin Wikipediasta, mutta se ei ollut juuri tämän esseen tarkoitus. Ehkä näin puolessa välissä syksyä on hyvä vaan reflektoida omaa toimintaa ja omia mielenmalleja. Vaikka tämän esseen aihepiiri on vain noin puoli prosenttia omasta itsereflektiostani ja vain muutamia ajatuksia läntättynä paperille, itselleni oli silti tärkeää purkaa ajatuksia edes pienimuotoisesti pois omasta pääkopasta. Mutta nyt taas Fake it till you make it -lasit silmille, sillä huolimatta kaikesta juuri kertomastani, tällä menetelmällä tulen pääsemään pidemmälle elämässä kuin ikinä ajattelisinkaan.

 

 

Lähteet:

Fake it till you make it. Wikipedia. 2022. https://en.wikipedia.org/wiki/Fake_it_till_you_make_it

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close