Tampere
19 Apr, Friday
-3° C

Proakatemian esseepankki

EVOLVING VALUE



Kirjoittanut: Mona Räsänen - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Proakatemian 12-tuntisella näytöllä mitataan tiimien suoriutumista vaativasta, päivän mittaisesta tehtävänannosta, minkä antaa ulkopuolinen toimeksiantaja. Koimme ensim-mäisellä kerralla kyseisen työskentelytavan tiiminä niin tehokkaaksi, että käytimme sitä työkaluna kehittääksemme Valuen sisäistä toimintaa. Aikaisemmin olimme projektitoi-mistojen sekatavarakauppa, monen yksinyrittäjän laskutusalusta. Nyt olemme viimein siinä pisteessä, että haluamme pystyä kasvattamaan yhdessä ihka oikeana yrityksenä. Valuen oli aika uudistua. Firmamme on vasta nyt valmis tarkkaan linjavetoon. Tässä lin-janvedossa onnistuaksemme meidän tuli aloittaa ajattelu lähestulkoon alusta. Mitä oike-asti olemme? Mikä on se meidän tarjoomamme? Jos emme itse tiedä mikä on tar-joomamme, emme voi markkinoida ja myydä meitä tarvitseville palveluitamme. Kaikille kaikkea on yhtä kuin ei mitään kellekkään. Nyt saa vellominen loppua.

12H ajattelulla käynnistetty Valuen tarjooman työstämiselle pyhitetty yhteinen aika varmisti, että saamme rattaat pyörimään toden teolla. Päivään valmistauduttiin jakamalla päivän fasilitointiin vetovastuulliset. Eeva ja Marika tekivätkin hyvää työtä, sillä he jaottelivat päivän sopivan kokoisiin palasiin ja ryhmät toimiviksi. Tämän ansiosta tulok-sestamme varmasti tulikin niin hyvä kuin tuli. Pienet ryhmät mahdollistavat kaikkien panoksen parhaan mahdollisen potentiaalin esiin tuomisen. Suuremmissa ryhmissä yksi-löiden potentiaalia jää väistämättä käyttämättä, koska enemmän jää sanomatta. Lisäksi erittäin hyödyllistä on vertailla samaa työtehtävää tehneiden ryhmien tuotokset ja poimia sekä kehittää niistä parhaat puolet esiin yhdessä. Vetäjät ansioituivat myös siinä, että he muuttivat päivän kulkua joustavasti tarpeiden mukaan. Soveltaminen tämän sorttisessa tehtävänannossa päivän rakennetta ajatellen oli paikallaan. Tarjooman lisäksi päivän oh-jelmassa oli myyntiprosessin ja asiakaslupauksen luominen. Huomasimme kuitenkin mel-ko alkuvaiheessa päivää, että erityisesti myyntiprosessi täytyy jättää siinä kohtaa vä-hemmälle ja keskittyä myös tämän ryhmän osalta suuremmilla panoksilla tarjooman luo-miseen. Isoilla eleillä liikkeelle lähteminen kannatti, sillä saimme kuin saimmekin kristali-soitua päivän antina Valuen tarjooman!

Ansiokasta oli se, että saimme selkiytettyä valtavasta sillisalaatista osaamisemme tar-joomaksi, joka jakaantui tuossa vaiheessa kolmen otsikon alle: kiillota, kehitä, kasvata. Lisäksi kehitimme meitä kuvaavan asiakaslupauksen: ”Olemme myyvä markkinointitoi-misto, kasvamme ja kehitymme kanssasi.”

Kuvassa tarjooma jaoteltuna kolmen otsikon alaisuuteen.

 

12-tunnin haasteeseen kuuluu olennaisesti myös ulkopuoliset arvioijat. Niinpä meille hankittiin arvostelijat seuraavalle päivälle kertomaan tuotoksestamme palautetta. Paikalle saatiin markkinointi- ja viestintätoimisto Effetin toimistusjohtaja Jari Runsas ja Proakatemian Eventan Hermanni Ahtiainen. Heille toimitettiin illalla klo 20 mennessä raportti tuotoksestamme luettavaksi seuraavan päivän dialogirinkiä varten. Arvioijien kanssa vietetty dialogipiiri osoittautui kullanarvoiseksi. Heidän kommenttiensa perusteella saimme sysäyksen keskittyä seuraavaan asiaan: segmentointiin. Kaikki kehitysehdotuk-set liittyivät pääasiassa siihen, että emme olleet kyenneet segmentoimaan asiakaskuntaamme tarpeeksi tarkasti vielä tässä vaiheessa. Segmentointi toikin tullessaan vielä sel-keitä muutoksia ja tarkennuksia, joita olemme edelleen jalkauttamassa Valuen toimintaan.

12-tuntinen Valuen oma workshoppi osoittautui todella tehokkaaksi tavaksi viedä omaa tiimiä ja yritystä eteenpäin. Ilman tällaista rykäisyä olisimme vielä vellomassa vanhoja. Voin lämpimästi suositella sitä muille Proakatemian tiimeille, mikäli on tarve vastaavan-laiselle linjanvedolle tiimissä.

Kommentoi