“Matka on pitkä ja kivinen, mutta älä pelkää, mä otan sut vaikka reppuselkään…” laulaa Kuningasidea kappaleellaan “Enemmän duoo ku sooloo”. Nämä lyriikat tulivat mieleen, kun aloin pohtia omaa Proakatemia taivalta. Aina ei ole ollut helppoa ja useimmiten raskasta. Eikä näin kolmen ja puolen vuoden kokeman jälkeen aina tarvitsekaan olla helppoa ja mukavaa. Ihminen nimittäin passivoituu helposti, jos asiat ovat liian helppoja ja jos on liian helppoa, niin ei tapahdu kehitystä. Kehitys tapahtuu siellä, missä joutuu olla luova ja keksimään ratkaisuja. Siellä, missä joutuu mennä jonkun luokse ja pyytää neuvoa. Siellä, missä joutuu olemaan avoin ja haavoittuvainen ja luottamaan ympärillä oleviin ihmisiin.

Toisinaan kuulee joidenkin “isojen” yrittäjien sanovan, että ei maailmassa olekaan sellaista kuin yksinyrittäjä, kaikki saavat ja joutuvat ottamaan apuja vastaan ja luottamaan muihin ihmisiin. Proakatemian aikana opin sen, että tiimissä on voimaa. Kun asiat tuntuvat raskailta, niin on voinut aina luottaa omaan tiimiin, että se auttaa. Oma tiimi itselleni, Promisian lisäksi, tarkoittaa koko Proakatemiaa ja toivon, että se pysyy jatkossakin yhtä vahvana yhteisönä, miten sen itse olen kokenut. Tästä onkin helppo hypätä aasinsillan kautta muutama vuosi taaksepäin, ensimmäiseen syksyyn opiskelijana.

Halusin opiskelemaan Proakatemialle, koska uskoin vahvasti oppimiseen tekemisen kautta. Halusin kehittää itseäni. Halusin tehdä jännittäviä asioita. Hyvin nopeasti ensimmäisen syksyn aikana huomasin ilokseni, että saman henkisiä ihmisiä on talo täynnä. Kaikilla intohimoa tehdä itsestään jotakin ja käyttää omaa aikaansa omien intohimon kohteiden sekä itsensä kehittämiseen. Ensimmäisen kosketuksen “tiimiin” sainkin tuon syksyn aikana, jo ennen kuin virallisesti olimme edes päässeet akatemialle. Päivät opiskelimme pääkampuksella liiketalouden perusteita ja illat vietin Proakatemian tiloissa tekemässä omia koulutehtäviä ja omia asioita. Pian sainkin tietää, että olen saanut lempinimekseni “se keittiön nurkassa istuva tyyppi”. Pikkuhiljaa vanhempien vuosikurssien opiskelijat tulivat juttelemaan kanssani ja tutustumaan. Koin oloni todella tervetulleeksi ja aloin viettämään iltasin aikaa akatemialla näiden vanhempien vuosikurssin opiskelijoiden kanssa. Tunsin, että olen löytänyt yhteisön tai tiimin itselleni, johon olen tervetullut ja saan olla siellä sellainen kuin olen.

Ensimmäisenä virallisena keväänä 2018 perustimme oman osuuskuntamme Promisian ja samalla sai tiimimme ja yhteinen taipaleemme alun. Heti aluksi osa Promisialaisista ihmetteli kuinka olen niin avoin ja moikkailen vain kaikille, jotka akatemialla kävelevät vastaan. Tästä myös seurasi myöhemmin keskustelua, että koenko enemmän tiimikseni Proakatemian vai Promisian. Vastauksena, vielä tähän päivään asti koen todella vahvasti Proakatemian tiiminäni. Se ensimmäisen syksyn vastaanotto oli niin merkittävä itselle. Toivon, että tämä tämänhetkinen pandemia saadaan pian kuriin ja uudet opiskelijat saisivat kokea tämän saman.

Heti alkuun otimme Promisiana opiskelutavastamme kirjaimellisesti kiinni ja lähdimme tekemään yhdessä paljon erilaisia projekteja yrityksille. Pääsääntöisesti joukossa oli innovointiprojekteja, mutta välillä myös kyselytutkimuksia tai muuta. Yksi merkittävä projektimme heti alkuun oli Rekrytori / myyntitori niminen projekti, jonka toteutimme ilmaiseksi, mutta se poikki meille kaksi isompaa projektia jälkeen päin. Projektit saimme, koska Rekrytorilla olleet yritykset tykkäsivät asenteestamme ja halusivat saada sen saman tekemisen meiningin heidän käyttöönsä.

Tuo ensimmäinen kevät oli todella onnistunut näin jälkikäteen katsottuna ja siinä kuvastui juuri se, mihin Proakatemialla pyritään. Opitaan tekemisen kautta, eli hankitaan projekteja, harjoitetaan yrittäjyyttä ja opiskellaan projektien yhteydessä ja viedään teoria käytäntöön. 

Tulevana syksynä tuli kuitenkin vastaan akatemian karu totuus. Koulu ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Kun tiimissä on useita henkilöitä, niin on myös ajatusmallejakin useita. Olimme päässeet tilanteeseen, jossa aloimme tutustumaan toisiimme syvemmin ja aloimme puhumaan rehellisemmin omista ajatuksistamme ja tuntemuksistamme. Tämä ajatuksien ja tuntemuksien ristiriita räjähti tuon loisteliaan kevään jälkeen päin kasvojamme ja huomasimme ensi kertaa kuinka tämän kaltainen rehellinen ja aito tilanne voikaan tuntua ihmiselle oudolta ja pelottavalta.

Tämän kuitenkin koen olevan yksi Proakatemian suurimmista anneista. Tuo todella suuri kaaos ja ravistelu opetti meille, kuinka erilaisia ihmiset ovat ja kuinka suuri rikkaus se onkaan. Väitän, että tätä harva todellisuudessa ymmärtääkään vaikka niin uskookin. 

Tämän 2018 vuoden syksyn sekametelisopan jälkeen olimme saaneet kasattua omaa identiteettiämme Promisiana ja lähdimme toimimaan sen mukaan, kun koimme omaksemme. Promisia jatkoi monien projektien parissa ja keväällä 2019 aloitin yhdessä tiimiläiseni Jessen kanssa ensimmäisen konkreettisen yrittäjämatkan, kun otimme pankkilainan Aglin rumien sukkien liikeidealle. Tämä kyseinen projekti oli varmasti koko akatemia-ajan opettavaisin, mitä olen tehnyt. Opin määrä, mitä Aglista sain on niin valtava, että se ei tähän esseeseen mahdu ja tämä kyseinen oppi valmisti minut tulevaan koitokseen markkinoinnin yrittäjänä, niin valtava se oli.

Tuon hankalan syksyn jälkeen Proakatemia on tuntunut hyvältä ja mihinkään en näitä vuosia vaihtaisi. Kuitenkin haluan kannustaa nykyisiä ja tulevia opiskelijoita olemaan rohkeita. Menkää, tehkää ja kokeilkaa, kaikki se tekemisen pöhinä, josta usein kuulee akatemiasta puhuttavan, on se joka kasvattaa ja kehittää. Älkää pelätkö epäonnistumisia, Proakatemia on yhteisö, joka auttaa, kun siltä apua pyytää. Joten muistakaa pyytää apua ja neuvoa. Tietysti kaikista kliseisimpänä. Luottakaa prosessiin. Akatemian ei kuulu olla helppoa, sen kuuluu haastaa.