Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Ethän käytä muovista leikkuulautaa?



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Soman Blogi

Muovin määrän maapallolla kasvaa päivittäin. Samoin muovijätteet tekevät tuhojaan merissä ja maalla samaa vauhtia. Keittiötarvikkeissa muovi on todella yleinen materiaali, enkä voi kieltää, ettemmekö itsekin olisi kyseiseen materiaaliin sortuneet. Haluamme kuitenkin herätellä ajattelemaan muovisten tarvikkeiden käytettävyyttä paitsi ympäristön vuoksi myös hygieenisyyden kannalta.

Leikkuulauta on hyvä esimerkki keittiövälineestä, joka taitaa löytyä sinunkin kotoasi. Mahdatko omistaa vähintään yhden muovisen leikkuulaudan, vai jopa useamman? Muovia on pidetty hyvänä materiaalina leikkuulaudoissa, koska se on helppohoitoinen astianpesukoneen ansiosta ja sen vuoksi hygieeninen. Puisen leikkuulaudan taas ajatellaan kasvattavan salmonellariskiä, koska veitsen tekemiin uomiin jää ruokajäämiä eikä käsin puhdistamisen ajatella olevan yhtä tehokasta. Seuraavaksi vuorossa onkin mielenkiintoinen tietoisku siitä, miksi puu on järkevämpi valinta leikkuulaudoissa hygieenisyyden kannalta.

Wisconsin-Madisonin yliopiston tutkimuksissa todettiin vuonna 1993 bakteerin tuhoavan itse itsensä puisella leikkuulaudalla. Muovisella leikkuulaudalla ne taas jäävät eloon. Miksobiologit Dean O. Cliver ja Nese O. Ak tutkivat puisen ja muovisen leikkuulaudan eroja 90-luvun alussa. Tutkimuksen kokeessa käytettiin seitsemää erilaista puupintaa ja neljää erilaista muovipintaa. Laudoille levitettiin muun muassa. Salmonellaa, kolibakteeria ja listeriaa. Tämän jälkeen lautoja pidettiin testiolosuhteissa jääkaapissa ja huoneenlämmössä. Tutkijat tekivät havainnon, että jo kolme minuuttia siitä, kun bakteeri levitettiin alustalle 99,9% bakteereista oli kuollut puisella alustalla. Vastaavasti muovisella alustalla kaikki bakteerit olivat tallella. Muovisen leikkuulaudan ollessa yön yli huoneen lämmössä, bakteerein määrä oli kasvanut ja puisessa ei ollut enää jälkeäkään bakteerista.

Mikrobiologi selitti syytä 2006 vuonna tekemäänsä tutkimukseen vedoten, että bakteerit eivät kuole heti, mutta eivät myöskään palaa laudan pinnalle. Muovinen leikkuulauta saattaakin olla kodin pahin bakteeripesäke toisin kuin puinen, koska bakteerit jäävät leikkuulaudan pinnalle elämään.

Mieti siis ensi kerralla, kun ostat leikkuulauttaa, että suositko kauniin näköistä, hygieenistä ja maatuvaa materiaalia vai jotain muuta. Jos ostat puisen, pese se käsin kuumalla vedellä tai halutessasi voit lisätä tilkan pesuainetta. Puu huolehtiikin itse loput.

Kommentoi