Tampere
26 Jan, Tuesday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Etätyö on vienyt meitä eteenpäin



Kirjoittanut: Caroliina Sievers - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Etätyö perustuu luottamukseen
Eija Männistö
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Kevään aikana tapahtui melkoinen muutos työskentelyyni. Elämässä, jossa olin tottunut hyppimään palaverista toiseen ja näkemään aina toisen kasvotusten työstäessä projektia, yhtäkkiä olinkin tilanteessa, jossa kaikki työ muutettiin tietokoneella tapahtuvaksi. Kummakseni olen kevään mittaan ymmärtänyt, kuinka tehokkaaksi etänä toimiminen on toimintaani muuttanut. Tiimissä monet asiat sujuvat paremmin etänä, sillä työkalut, joita olemme ottaneet käyttöön mahdollistaa paremmin kaikkien yhtäaikaisen osallistumisen. Olemme käyttäneet paljon miroa. Siellä jokainen pääsee samaan aikaan käyttämään luovasti alustaa, sillä siellä post-it laput vaihtavat sekunnissa väriä sekä paikkaa ja tekstejä voi muutella fyysiseen lappuun verrattuna nopeasti.

Huomasimme kuitenkin nopeasti tiimissä joitain ongelmia, joita jo fyysisestikin meillä oli ollut läsnä. Nyt ne vain korostuivat. Emme pystyneet luottamaan siihen, että kaikki tekivät osuutensa. Jopa mirossa tämä näkyi nyt aivan uudella tavalla. Ennen henkilöt olivat pystyneet olemaan poissaolevia tuomatta tilanteisiin juuri mitään, sillä fyysisesti on vaikea tarkkailla kaikkien panosta tilanteissa. Nyt kuitenkin näki konkreettisesti, kuinka jonkun hiiri ei hievahtanutkaan tai miten yhteisissä palavereissa joku ei sanonut sanaakaan.

Nyt meillä korostui näkyvästi se, kuinka luotimme toisiimme. Pystyimmekö näkemättä toista uskoa siihen, että asioita oikeasti tapahtui, tai että palavereissa oltiin kuulolla, vaikka videoyhteyttä ei ollut eikä toisesta kuulunut pihaustakaan? Johtotyö korostui. Ensimmäiset pajat ja palaverit olivat aivan kaaosta, sillä emme olleet tiiminä tottuneet siihen, että yksi ihminen fasilitoisi tilanteita, vaan pikemminkin odotimme aktiivisesti aina, että joku ottaisi vastuusta koppia.

Ongelmat johtivat pian siihen, että päädyimme puhumaan tiimimme kulttuurista ja luottamuksesta taas uudelleen.

”Onnistuneessa etätyökulttuurissa suunnitellaan etätyön tekemisen säännöt avoimesti yhdessä työnantajan ja työntekijöiden kanssa. Työpaikan sisäinen viestintä ja hyvä esimiestyö ovat avainasemassa, jotta osapuolet ovat tyytyväisiä.”  (Männistö E.)

Etätyö meilllä tämän kevään ajan antoi vaadittavan työnnön suuntaan, jonne meidän on koko ajan täytynyt mennä. Odotan sitä, että alamme vaatimaan toisiltamme enemmän ja sitä, että tulemme noudattamaan kaikille yhteisiä pelisääntöjä. Samanlaiset toimintamallit, säännöt, kun ovat pohja tiimityön onnistumiselle etänä.

 

Männistö E. 2017. Etätyö perustuu luottamukseen

https://tilisanomat.fi/henkilostohallinto/etatyo-perustuu-luottamukseen

Kommentit
  • Hanna Saraketo

    Merkitsetkö vielä, missä olet julkaissut tämän blogiesseen, miksi ja mitä se tuotti? Moniko luki, mitä keskustelua syntyi?

    28.5.2020
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close