Tampere
20 Apr, Saturday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Etätyö



Kirjoittanut: Helena Tahlo - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

Johdanto  

Mitä etätyö on? Emmeköhän me kaikki tiedä tähän vastauksen tavalla tai toisella, jokaisella meillä on kokemusta etätyöstä vähintäänkin koulun puolesta. Etätyön pitäisi olla mahdollistaja asioille, sen avulla pyritään lisäämään työn joustavuutta ja tehokkuutta, edistämään työssä jakamista sekä helpottamaan työn ja yksityiselämän yhteensovittamista. (Yrittäjät.fi n.d.). Entä mikä on etätyön määritelmä? Yrittäjät.fi: ” Etätyö on tapa järjestää ja tehdä työ sähköistä tieto- ja viestintätekniikkaa hyväksikäyttäen niin, että työ, joka voitaisiin tehdä kiinteässä toimipisteessä työnantajan tiloissa, tehdään niiden ulkopuolella, esimerkiksi työntekijän kotona.”  

 

Kuten kaikessa, kolikolla on kääntöpuolensa. Etätyössä on selkeitä hyötyjä työntekijälle, mutta myös mahdollisia haittoja. Lähtökohtana kuitenkin on, että etätyöstä on oltava hyötyä sekä työntekijälle, että työnantajalle. Etätyön hyötyjä voivat olla esimerkiksi aiemmin mainitut työn joustaminen ja rytmittäminen omien tarpeiden mukaan. Lisäksi hyötyä voi myös esimerkiksi rahallisesti. Voit säästää huomattavasti työmatkoissa rahaa työmatkoissa. Muun muassa bensan hinta on tällä hetkellä korkealla, ja vaikka bensa ei maksaisi, maksaa kaikki muukin liikkuminen lähtökohtaisesti paitsi pyöräily ja kävely. Riskejä voivat olla muun muassa se, että kaikki työ ei sovellu tehtäväksi etätyönä. Tämä saattaa aiheuttaa eriarvoisuuden tunnetta työyhteisössä. Myös työpanosta saatetaan alkaa kyseenalaistamaan ja epäilemään, koska työntekijä ei ole ”valvovan silmän alla”. Toki tämä voi myös joissain kohdin olla totta, jotkin ihmiset menevät mahdollisimman rimaa hipoen, jos siihen on mahdollisuus. Näin myös työnteho saattaa laskea. Työaikaa ja vapaa-aikaa voi olla myös vaikeaa erottaa ja työaika saattaa venyä pitkiksi päiviksi. Tämä ei tee pitemmän päälle hyvää jaksamiselle ja pian voidaan olla tilanteessa, että työntekijöitä on sairaslomalla. Myös tiedonkulussa voi ilmetä haasteita. (Yrittäjät n.d.). 

 

Etätyöstä on aina sovittava pelisäännöt työnantajan ja työntekijän välillä. Työntekijällä ei ole ehdotonta oikeutta vaatia etätyöhön pääsyä, eikä työnantaja voi pakottaa työntekijää etätyöhön tekemiseen, ellei esimerkiksi poikkeuksellisista olosuhteista väliaikaisesti toisin johdu. On tärkeää asettaa aikataulut ja tavoitteet ja miettiä, miten niitä seurataan. Seurantaa voi toteuttaa esimerkiksi raporttien avulla. (Yrittäjät.fi n.d.). Tärkeintä on avoimuus työpaikalla riippumatta siitä, ollaanko etä- vai lähityössä. Näin vältetään turhia epäilyjä ja riidanaiheita. 

 

Etätyö Kipinässä  

Meillä Kipinässä toteutimme etätyöskentelyä koko ensimmäisen puolivuotta tiimijaon jälkeen. Tämä siksi, koska TAMK:n linjana oli etätyöskentely koronan takia. Koemme tämän kuitenkin hyväksi asiaksi, vaikka se monien rusinoita rasauttelikin tuona aikana. Osaamme käyttää todella hyvin ja todella monia erilaisia alustoja verkossa ja tiedämme mikä meidän tiimillemme toimii ja mikä ei. Tästä on saanut myös valtavasti oppeja ja koppeja tulevaisuuden työtä ajatellen, valmiudet ovat paremmat mahdolliseen etätyöskentelyyn verrattuna siihen, mitä ne olisivat olleet, jos Kipinä ei olisi sitä puolta vuotta harjoitellut. Käteen jäi myös hybridityön mahdollisuus. Kaikilla Proakatemian tiimeillä ei ole mahdollista osallistua tiimin toimintaan, kuten pajoihin etänä. Halusimme ehdottomasti jatkaa hybridityöskentelyä, sillä koimme, että se mahdollistaa enemmän mitä se vie meiltä. Näemme sen mahdollisuutena tehdä projekteja kauempaa mm. ulkomailta. Se on myös sitä mihin Proakatemia kannustaa, kansainvälisyyteen. Näemme sen myös mahdollisuutena osallistua pajaan kipeänä. Näin korona-aikana, eikä muutenkaan ole suotavaa tulla pienessäkään flunssassa kouluun. Myös allergiakausi on ollut jo pitkään käynnissä, eikä aina voi tietää onko kyse allergiasta, flunssasta vai koronasta. Hybridityö myös mahdollistaa meille tiukkojakin päiviä, jos tarve niin vaatii. Tietenkin haluamme, että ihmiset lepäävät, eivätkä aja itseään uupumuksen partaalle, mutta jos paja loppuu klo 12 ja sinulla on tärkeä tapaaminen toisaalla klo 12.05 haluamme mahdollistaa sen.  

 

Miten sitten toteutamme etätyötä kipinässä? Kuten jo kerroimme, meillä on hybridi mahdollisuus lähestulkoon kaikkiin tiimin tapahtumiin. Meillä on kuitenkin pelisääntömme niille. Jos osallistut pajoihin etänä, täytyy sinulla olla kamera päällä ja sinun täytyy osallistua keskusteluun samalla tavalla kuin läsnä olevienkin. Myös pajojen vetäjien pitää huolehtia etäyhteydet kuntoon niin, että kun paja alkaa 15 yli, niin etäilijät ovat myös silloin mukana linjoilla. Hirveästi muita pelisääntöjä emme ole määritelleet etätyöskentelylle erikseen. Eli samoilla säännöillä mennään, mitä tiimi on sopinut muuallekin arkeen. Meillä on käytössä myös minitiimit. Minitiimit saavat myös päättää onko heillä palaveri etänä, läsnä vai hybridinä. Kunhan tiimi toimii.  

 

Olemme kuitenkin halunneet kannustaa tiimiläisiä akatemialle. Osasta tuntuu, että tietyt ihmiset ovat aina etänä, jos vain mahdollisuus on. Me saamme kuitenkin nykyään olla läsnä ja se olisi kaikille lähtökohta, ellei etätyöhön ole hyvää syytä. Olemmekin päättäneet järjestää kaksi kertaa viikossa tiimipäivät. Tiimipäivät meillä toteutuvat tiistaisin ja torstaisin. Torstaisin meillä on pajan lisäksi viikkopalaveri ja tiistaisin pajan lisäksi muuta toimintaa. Tiistain muuhun toimintaan ei pääse mukaan etänä. Tiimipäivien ideana on siis se, että koko tiimi tai ainakin mahdollisimman moni olisi kaksi päivää viikosta läsnä akatemialla. Päiviin kuuluu yhteisen pajan lisäksi lounas ja muuta kivaa tekemistä yhdessä riippuen siitä, mitä tiimipäivien vetäjä on suunnitellut meille. Joskus toki tiimipäiville ei tarvitse varsinaista ohjelmaa, vaan se voi olla vain lähityöpäivä yhdessä. Läsnä ollessa kuitenkin kehkeytyy erilaisia kahvipöytäkeskusteluja ja mahdollisia projekti-ideoita, tai miksi ei vaikka afterwork suunnitelmia! 

 

Sanottaisiinko siis näin, että Kipinässä hybridi skulaa. Ihmisillä on erinäisiä mielipiteitä aina, niin myös Kipinässä etätyöskentelyyn, mutta olemme päässeet hyvään kompromissiin asiassa.  

 

Etätyön merkitys jaksamisessa  

 

Jos google haussa yhdistää sanat etätyö ja jaksaminen eteesi popsahtaa lista linkkejä artikkeleihin, joissa käydään suuresti läpi etätyön negatiivisia vaikutteita jaksamiseen. Etätyö liitetään suuresti yksinäisyyteen, vaikeuteen löytää työn ja vapaa-ajan tasapaino ja erottaa ne toisistaan. Voiko nämä negatiiviset tunteet olla johdannaisina myös etätyön ajankohtaan ja pakollisuuteen. Jos ihminen kokee joutuvansa tekemään asioita vasten tahtojaan, tulee hän kokemaan automaattisesti negatiivisia tunteita. Oliko korona aika ja sen tuoma pakko etäily, notkahdus työelämän kehityksessä, kun etäily jouduttiin tuomaan työntekijöille pakkona.  

 

Etätyöskentely voi olla todella kuormittavaa ja raskasta jos ei osaa löytää oikeaa tapaa toimia ja työskennellä. Teams ja Zoom, jotka ovat videopuheluiden ja -kokouksien mahdollistaja, mutta se tuo myös etätyöntekijälle vaikean paikan, jossa työntekijä joutuu hyppäämään kokouksesta toiseen päivän aikana, jopa ehtimättä ollenkaan käydä edes vessassa. Kun taukojen pitäminen katoaa ja työpäivää ei osata lopettaa, on uupumus näkökentässä. (Yle, 2021.) Yksinäisyys ja iraallisuus ovat myös tulleet monelle tekijälle yllätyksenä. Kokemus  iraallisuudesta muihin työntekijöihin ja organisaatioon toimintaan. (Yle 2021). Kun osa työntekijöistä toimii etänä, olisi tärkeää, että kun sovittu työaika loppuu kello 18.00, kaikki työntekijät etänä, sekä paikan päällä noudattavat tätä. Muuten tulee tilanteita, jossa etätyöntekijä jää asioista paitsi ja kokee itsensä ulkopuoliseksi. 

 

Hyvänä koettu asia etätyöskentelyssä on työmatkojen pois jääminen ja sen tilaa antama vaapa-aika. Näin on säästynyt aikaa mieleisille asioille, joita ei välttämättä työpäivän jälkeen aikaisemmin olisi jaksanut tehdä ja ne voivat tehdä nyt jo ennen työpäivän alkua. Usein myös yksin kodin rauhassa työskentely koetaan tehokkaammaksi ja aikaansaavemmaksi. (Yle 2021) Etätyö mahdollistaa stressin hallinnan ja itsejohtautumiseen panostuksen. Voit palaverin ajaksi laittaa kuulokkeet korviin ja ottaa puhelimen mukaan, kun suuntaat päiväkävelylle lähimetsään. Voit luoda itsellesi juuri oikeanlaisen ja inspiroivan ympäristön, joka toimii juuri sinulle. 

 

Itse olen kokenut etätyön mahdollistavan enemmän kuin mitä se on vienyt minulta pois. Pitkien työmatkojen kadotessa, olen saanut viettää rauhallisia pitkiä aamuja ja valmistautua työpäivään kiireettömästi. Etäily muutenkin on mahdollistanut oman työn aikatauluttamisen, jonka kautta olen ottanut rutiiniksi käydä ruokakaupassa ja tehdä ruokani työpäivän välissä. Olen saanut turruttaa kaamoksen pimeät illat työhön paneutuneena ja sen vähäisen valo ajan ulkona temmeltäessä. On kuitenkin suuria eroja olla työntekijänä etätöissä kuin yrittäjänä ja omasta näkökulmastani en voi puoltaa kuin yrittäjän näkökulmaa. Omat mahdollisuuteni ovat vapaammat ja suurimmaksi osaksi omia valintoja. 

 

Pohdinta  

 

Meitä on monenlaisia ihmisiä ja meidän omat tottumuksemme ja kokemuksemme määrittelevät sen minkälaisia olemme, miten toimimme ja mistä pidämme. Näin ollen on vaikeaa todeta, onko etätyö pakkopullaa vai mahdollisuus juuri sinulle. On kuitenkin muistettava, että suurimmat etätyön esteet ovat edelleen mitä ilmeisimmin kulttuurisia ja organisatorisia, mikä tarkoittaa sitä, että työt ovat suunniteltu työpaikalla paikan päällä tehtäviksi. (Melin 2020) Onkin siis tärkeää luoda työnantajan ja organisaation kanssa yhteinen toimiva toimintatapa etätyöskentelystä. Työelämä kehittyy ja niin kehittyy myös meidän näkemyksemme siitä, minkälaista työskentely oikeastaan on. Etäilyyn ei ole yhtä juuri oikeata tapaa, joten tärkeintä on luoda se itselle ja organisaatiollesi sopivaksi. 

 

 

 

 

Lähteet: 

Yrittäjät.fi. n.d. Etätyö. Luettu 24.4.2022. https://www.yrittajat.fi/tyonantajalle/tyosuhde/tyoaika-ja-paikka/etatyo/ 

 

Yle, 2021. Etätyö. Artikkeli. Luettu 25.4.2022. 

https://yle.fi/uutiset/3-11925619 

 

Melin, H, 2020. Etätyö uutena normaalina?. Artikkeli. Luettu 25.4.2022. 

https://www.tuni.fi/alustalehti/2020/04/24/etatyo-uutena-normaalina/ 

Kommentoi