Tampere
28 Mar, Thursday
4° C

Proakatemian esseepankki

ETÄNÄ



Kirjoittanut: Anna Lundberg - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Etätyöskentely on vuosien varrella yleistynyt ja useilla työpaikoilla se on jo mahdollista. Näen itse etätyöskentelyssä paljon mahdollisuuksia. Mutta mitä sitten, kun etätyöskentely ei ole mahdollisuus vaan pakko. Koronan aikaan monet joutuvat tekemään kaiken kotoa käsin. On siis hyvä havahtua miettimään miten minä itse voin tehostaa työskentelyäni kotona ja mitä heikkouksia tämä minussa nostaa pintaan. Näin pystymme ennakoimaan ja tekemään parhaan mahdollisen suorituksen kotoa käsin. Tässä esseessäni käynkin läpi etätyöskentelyn hyviä ja huonoja puolia sekä kerron hieman omista kokemuksistani etätyöskentelystä.

 

 

On todettu, että joillekin etätyöskentely sopii, kun taas toisille se on vaikeaa. Osa meistä on paljon itseohjautuvaisempia kuin toiset ja osa kokee hyvin tärkeäksi ihmisten läsnäolon työskennellessä.  Ei voida kuitenkaan unohtaa, että osa meistä on itseohjautuvaisia ja etätyöskentely sopisi, mutta kotona ei ole rauhaa tehdä. Kumpaan ryhmään itse kuulut? Itselleni etätyöskentely sopii paremmin kuin hyvin. On paljon energisempi ja aikaansaavempi olo kotona työskennellessä. En joudu kuluttamaan aikaa siirtymisiin ja ajastettuihin taukoihin vaan voin käyttää juuri niin paljon aikaa, kun tarvitsen ja pitää tauot silloin kun parhaakseni koen. Ainoa huono puoli etätyöskentelyssä on aidon vuorovaikutuksen puute.

 

 

HYVÄT PUOLET

 

 

Tehokkuus

 

Etätyöskentelyn plussia ihmisille, joille tämä sopii on ehdottomasti tehokkuus. Itseohjautuvat ihmiset pystyvät hyödyntämään kaiken mahdollisen ajan työskentelyyn tehokkaasti. Häiriötekijät eivät vaikuta, joten työ ei keskeydy. Varsinkin akatemia ympäristössä itse välillä huomaan, että olen ollut akatemialla useita tunteja, mutta en tiedä miten kirjaisin nämä tunnit hopsiin. Etätyöskentelyssä huomaa helpommin, mitä on oikeasti tullut tehtyä.

 

 

Muistiinpanot

 

Työskennellessä etänä asiat tulee dokumentoiduttua huolellisemmin. Palavereissa ja pajoissa itse teen paljon huolellisemmin muistiinpanot, kuin paikan päällä ollessani. Tähän varmasti yksi syy on se, ettei niin helposti saa vastauksia, mikäli asiat on jääneet kirjoittamatta. Myös kalenteriin merkinnät tehdään huolellisemmin.

 

 

Oppi

 

Etänä ollessa opimme enemmän. Miten? Kotona ollessamme selvitämme itse paljon asioita, mikäli tarvitset jostain asiasta lisätietoa ja faktaa selvität asian. Normaaliympäristössä minun, tapauksessa akatemialla huikkaisin ympärillä oleville ihmisille ”kuka tietää” ja saisin varmasti nopeasti oikean vastauksen. Se, että joudumme itse selvittämään asiaan ratkaisun ja selaamaan eri tietoja jättää meille muistijäljen ja näin oppia syntyy.

 

Vapaus

 

Pystyt itse määrittämään aikataulusi. Akatemialla muutenkin voimme suurelta osin itse määrittää milloin teemme ja mitä, mutta silti itselläni on ainakin olo, että kotona työskennellessäni olen paljon vapaampi. Ehkä se johtuu osittain erilaisten aikaa vievien askareiden poistumisesta. Kuten työmatkat, aamulla kaikkien tavaroiden etsiminen, laittautuminen ja muut vastaavat. Itse olen myös huomannut palaverien tehokkuuden videon välityksellä, jolloin ne eivät ole venyneet useaan tuntiin. Näin saamme taas enemmän aikaa ja pelivaraa omaan kalenteriimme.

 

 

HUONOT PUOLET

 

 

Ei sovi kaikille

 

Niin kuin aiemmin totesimme kaikille meille etätyöskentely ei sovi. Mikäli emme ole tottuneet etätyöskentelyyn tai itseohjautuvuuteen ylipäätään, ajaudumme helposti tekemään aivan muita askareita työn sijaan. Meidän on myös vaikea tiiminä seurata toisiamme ja auttaa, sillä emme tiedä tekeekö ihmiset kotona vai eivät. Kun olemme paikan päällä näemme suoraa ketkä ovat akatemialla. Toki osa saattaa vaan pyöriä ja ne, jotka eivät ole paikalla saattavat tehdä etätöitä, mutta silti ymmärsit pointin.

 

 

Häiriötekijät

 

Vaikka alkuun kirjoitinkin etätyöskentelyt hyviin puoliin nimenomaan rauhan, on meillä kotona muita häiriötekijöitä. Kaikki mahdolliset askareet. Sitä helposti sivuuttaa hommat ja alkaa siivoamaan tai laittamaan pyykkejä. Eikö kuulosta vielä häiriöltä? No sitten on vielä kaiken lisäksi tv ja pelikonsolit. Ja useita muita mahdollisuuksia skipata hommat.

 

 

Vuorovaikutus ja johtaminen

 

 

Etätyöskentelyn huonoin puoli omasta mielestäni on ehdottomasti vuorovaikutuksen puute. Sitä tulee oltua ja näpyteltyä itsekseen tunteja ilman minkäänlaista vuorovaikutusta. Uusien ideoiden synty on vaikeampaa, kun emme pääse jakamaan ajatuksiamme ja sparrailemaan. Viestintä siis vaikeutuu. Tämän kaiken seurauksena myös johtaminen hankaloituu huomattavasti. Etänä johtaminen ja tehokkaiden palaverien luominen etänä on todella haastavaa. Uskon kyllä, että näissäkin petraantuu ajan kanssa.

 

 

 

TIPS AND TRICKS

Nyt kun ollaan listattu huonoja ja hyviä puolia olet varmaan tunnistanut itsesi ja tiiminjäseniä erinäisitä kohdista. Miten voimme tehostaa hyviä puolia ja keksiä ratkaisuja huonoille puolille? Jokainen akatemian tiimi on varmasti keskustelleet etätyöskentelystä ja tiimintilasta näin etäaikaan. Toivonkin, että jaetaan mahdollisimman paljon eri oivalluksia toisillemme niin jokainen meistä pystyy työskentelemään mahdollisimman helposti. Listaan alle omiani ja Apajan tapoja, joilla pyrimme parempaan tulokseen.

 

 

Rutiinit

 

Rutiinit tällaisessa tilanteessa ovat todella tärkeitä. Pyri luomaan itsellesi sopivat rutiinit arkeen ja pidä niistä kiinni. Esimerkkinä itse herään joka päivä viimeistään yhdeksältä ja työskentelen viitenä päivänä viikossa maanataista, perjantaihin. Olen merkannut kaiken kouluun liittyvän tekemiseni kalenteriin ja noudatan sitä. Jopa kirjojen luku ja esseiden kirjoitus ajat. Apajassa pidämme joka tiistai kello 8:15 viikkopalaverin ja pajat pidämme myös täysin normaaliin tapaan, mikäli ei oteta etäyhteyttä huomioon.  On myös hyvä muistaa näin etänä työskennellessä määrittää itselleen työpäivän loppumisaika, ettei käy niin, että koko ajan vähän tehdään töitä. Toki jos koet sen itsellesi edulliseksi, niin anna mennä.

 

 

Yhteinen aika

 

Kommunikointi on todella tärkeää pitää yllä. Ihminen tarvitsee erilaista keskustelua ja hauskan pitoa työn ohella. Olemmekin miettineet erilaisia illanviettoja etämuodossa. Näin pystymme edelleen pitämään hauskaa keskenämme. Suunnitteilla on peli ilta ja perinteinen illanvietto, tiimimme tuntien pienessä maistissa syntyy ne parhaat innovaatiot.  Muistakaa siis viettää myös sitä rentoa aikaa pajojen ja palaverien keskellä, niin homma pysyy mukavana eikä mene liian vakavaksi.

 

 

Solut ja esseet

 

Kannustamme apajalaisia pitämään soluja, näin saamme kehitettyä ohjelmaa ja runkoa ihmisten, joiden vaikea työskennellä etänä arkeen. Ja tietenkin hyödyn eri soluista. Myös nyt, jos koskaan on todella otollinen aika kirjoittaa esseitä. Monella tuntuu olevan nyt hieman enemmän aikaa kun normaalisti joten esseet kannattaa hoitaa pois alta.

 

 

Tilanne ei ole helppo ja etätyöskentely pakotettuna voi tuntua haastavalta. Yritetään kuitenkin yhdessä jaksaa tämä aika ja keskittyä tilanteen tuomiin mahdollisuuksiin. Näistä on tulevaisuudessa varmasti iso hyöty. Tsemppiä kaikille!

 

 

 

 

Lähteet

 

Inhunt. 2018. Ruuska. Etätyöskentelyn plussat ja miinukset. Luettu 17.3.2020

Evento. 2016. Vilkman. Etätyö lisää motivaatiota. Luettu 17.3.2020

https://eventolehti.fi/artikkelit/etatyo-lisaa-motivaatiota-jaksamista-ja-tehokkuutta/

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close