Esimies valmentajana -Olli Kansanen ja Fred Cannon

Otin Esimies valmentajana kirjan käsittelyyni puhtaasti kiinnostuksestani valmentamista kohtaan. Pitkä kokemukseni kilpaurheilusta korkeallakin tasolla antoi selvää tarttumapintaa kirjan aiheeseen. Olenhan ollut usean eri henkilön valmennettavana niin urheilussa, kuin koulussakin. Kirjaa lukiessani palautui mieleeni useita valmentamisen kulmakiviä, mutta myös uusia näkökulmia. Perusasioiden virkistäminen ei ole ollenkaan pahasta, sillä se auttaa ymmärtämään valmentajien toimintaa entisestään. Ei siis yhtään hullumpi taito akatemiallakaan! Olli Kansasen ja Fred Cannonin kirja käsittelee valmentavaa johtamista vahvasti työyhteisöiden ja organisaatioiden näkökulmasta, mutta samat periaatteet toimivat luonnollisesti myös muissakin valmentamisen ympäristöissä.

”Johtamisen tarkoituksena on varmistaa, että asiat toteutuvat. Hyvät esimiehet keskittyvät oikeisiin asioihin ja luovaan yhteistyöhön, jotta voitaisiin saavuttaa parhaat mahdolliset tulokset. Tämä on valmentavan johtamisen ydin. Valmentava johtaminen ei ole mikään muodissa oleva oppi eikä käytännölle vieras järjestelmä vaan esimiesten ja alaisten välinen tavoitteellinen ongelmanratkaisu- ja vuorovaikutusprosessi.” (Kansanen 23, 2004)

Valmentajan rooli eroaakin suuresti perinteisestä hierarkiaan perustuvasta johtamisesta. Valmentaja on enemminkin valmennettavan tukena ja apuna, kuin käskyttäjänä ja ohjenuorana. Suoria käskyjä ja komentoja ei käytetä vaan toimintaa ohjataan kysymyksillä vinkeillä ja jopa eleillä. Omat kokemukseni valmentajistani on, että he ovat helposti lähestyttäviä ja asiat hoidetaan yhteistuumin pohdiskellen ja keskustellen. Suhde on kehittynyt monesti aivan ystävyyssuhteeksi asti. Toki valmennussuhteen laatu riippuu täysin valmennettavasta. Valmennettavat ovat aina yksilöllisiä ja niiden tarpeisiin on vastattava yksityiskohtaisesti. Itse olen yksilölajin urheilija ja minulla on ollut sama lajivalmentaja aivan lapsuudesta asti. Valmentamisen tyyli on muuttunut ajan saatossa suuresti oman kehitykseni mukaan. Lapsena valmentajani kertoi usein suoraan mitä tehdään ja miten asiat toteutuvat. Usein hän jopa näytti itse mallisuorituksen, jota minä valmennettavana matkin pilkun tarkasti. Myöhemmin tasoni noustessa ja taitojeni kehittyessä valmentaja siirtyi yhä enemmän keskustelemaan ja pohdiskelemaan suorien ohjeiden sijaan. Mallisuoritukset jäivät tietyssä kohdassa kokonaan pois. Valmentajani perustelikin mallikkaasti maailman parhaiden urheilijoiden (tai ylipäätänsä minkä tahansa alan) valmentajien toimintaa. Kun saavutetaan piste jolloin valmennettava on maailman paras, kukaan ei pysty enää näyttämään mallisuoritusta. On siis hyväksyttävä, että jossain vaiheessa valmentaja ei enää ole absoluuttisen tiedon lähde, vaan enemmänkin toiminnan tuki. Tämä vertaus havainnollisti minulle (nuorelle urheilijalle) valmentajan roolin merkityksen. Samaa sanomaa toistetaan myös Kansasen kirjassakin useassa kohdassa.

Tavoitteellinen toiminta

Jokainen toiminta tähtää johonkin asiaan. On kyse sitten opiskelusta, pihamaan talkoista, liikuntasuorituksesta tai tiimin palaverista. Asioihin on tapana asettaa tavoite tiedostaen tai tiedostamattomasti. Kansanen käsittelee laajasti tavoitteen merkitystä tiimien ja yksilöiden toiminnassa.

”Tavoite ilmaisee selkeästi, mitä yksittäinen henkilö tai tiimi haluaa saavuttaa tulevaisuudessa määrättyyn ajankohtaan mennessä. Se on samalla tahdon ilmaisu, joka merkitsee lujaa sitoutumista tietyn lisäarvon tai tuloksen saavuttamiseksi.” (Kansanen 47, 2004)

Kärjistäen ilman tavoitetta toimiminen olisi siis lähinnä puuhastelua tai harrastelua. Tavoitteiden asettaminen selkeyttää toimintaa ja tehostaa tekemistä. Tavoitteiden asettaminen on tuttua puuhaa urheilun puolelta. Aina ennen kauden alkua selkeytämme tulevan kilpailukauden tavoitteet ja suunnitelmat. Tavoitteet eivät ole aina suoraan sijoitukseen tähtääviä, vaan huomiota annetaan paljon myös itse urheilulliseen kehittymiseen. Koulussa tavoitteita on aina asetettu niin opettajien, opintosuunnitelman kuin myös itseni toimesta. Akatemialla selkeänä esimerkkinä tavoitteen asettamisesta on oppimissopimuksen tekeminen. Oppimissopimus on mielestäni erinomainen työkalu tehokkaan toiminnan tukemiseksi. Se selkeyttää omia mielenkiinnon kohteita ja asettaa suuntaviittoja oppimiselle.

Tavoitteista voi tulla Kansasen mukaan myös taakka jos niitä ei osata hahmottaa tarpeeksi selkeästi tai niitä on liikaa. Toiminnan kehittämisen kannalta on tärkeää, että mielessä on korkeintaan viisi erityisen tärkeää asiaa, avaintavoitetta.

Suunnittelu- Valmentamisen edellytys

Asioiden suunnittelu etukäteen luo laatua kaikelle tekemiselle. Esimerkiksi heitän akatemialta paja tilanteet. Jos pajan vetäjä ei ole suunnitellut ja valmistellut pajaa etukäteen tarpeeksi hyvin, kukaan ei voi olla varma pajan lopputuloksesta puhumattakaan opillisesta annista. Hyvin suunniteltu ja valmisteltu paja paitsi toimii tarkoituksessaan, myös viestii pajan vetäjien arvostuksesta pajaan osallistuvien toimintaa ja aikaa kohtaan. Samat periaatteet ovat käytössä muuallakin valmentamisen osa-alueilla.

”Esimiesten tulisi kehittää systemaattinen ajattelutapa suoritusten johtamiseksi. Tarvitaan siis suunnittelua, jolla luodaan pohjaa valmentamiselle. On tiedettävä tarkoin, milloin suoritus vastaa odotuksia, milloin ollaan odotusten yläpuolella ja milloin alapuolella todellisessa ongelmatilanteessa. Näin esimiehet voivat varmistaa, että vakaa tai poikkeuksellisen hyvä suoritustaso jatkuu tai että ongelmasuoritukseen puututaan ajoissa.” (Kansanen 81, 2004)

Valmentamisessa valmennettavan on luotettava valmentajan osaamiseen ja kykyihin. On turvallista mennä harjoituksiin tietäen, että tekeminen on suunniteltu huolella etukäteen ja se vie toimintaa kohti tavoitteita. Luotto valmentajaan on välttämätöntä valmennettavan näkökulmasta. Mitenkä hommat olisivatkaan hoituneet jos olisin epäillyt aina toinen toistaan kummallisempia ja turhauttavampia harjoitteita? Luotto valmentajan osaamiseen auttoi suoriutumaan ja kehittymään lajissani. Jotta päästään edellä mainittuun ideaaliseen tilanteeseen, täytyy valmentajan tehdä töitä ja nähdä vaivaa. Valmentajalla on oltava selkeä suunnitelma, minkä pohjalle harjoittelu tai harjoittelemattomuus perustuu. Olkoon tulokset sitten positiivisia tai negatiivisia, niitä pystyy analysoimaan huolellisen suunnitelman avulla. Tähän analysointiin esitettiin kirjassa useita apukysymyksiä, joita peilataan suunnitelmaa vasten.

-Mikä on henkilön nykyinen suoritustaso?

-Miten henkilö on pystynyt toimimaan kyseisellä suoritustasolla?

-Mikä tarkkaan ottaen on kyseinen puutteellinen suoritus?

-Onki suoritukseen liittynyt asioita, jotka ovat henkilön suoritustason ulkopuolella?

-Estääkö jokin asia henkilöä suoriutumasta halutulla tavalla?

Kyseisiä kysymyksiä valmentaja pohtii itsekseen ja keskustelee valmennettavan kanssa. Olen käynyt lukuisat kerrat syviäkin kehityskeskusteluja harjoitusmaastoissa kannon nokassa istuskellen. Asioiden purkaminen ja vertaaminen suunnitelmiin ja tavoitteisiin on korjannut usein ongelmatilanteita, kuten esimerkiksi hakoteillä olevaa tekniikkaa tai harjoitusmotivaation puuttumista. Kaikki tämä kulminoituu siis selkeisiin tavoitteisiin ja suunnitelmiin.

Olli Kansasen Esimies valmentajana kirja avasi asioita valmentajan toiminnasta helposti ymmärrettävällä tavalla. Kirjassa esitettiin paljon asioita joita ainakaan itse en ole aikaisemmin huomioinut. On kiinnostavaa havainnoida valmentajien toimintamalleja tosielämässä ja ymmärtää miksi asiat tehdään joskus niin kuin ne tehdäänkään. Kirjaa lukiessa itseäni häiritsi aika-ajoin Kansasen tyyli kirjoittaa asioista niin kuin ne olisivat ainoa oikea tapa toimia. Jollakin toisella saattaa olla toisenlaisia neuvoja ja ne löytyvätkin toisten kansien välistä. On siis ilmeisesti haettava uutta kirjaa käteen!