Tampere
19 Apr, Friday
-2° C

Proakatemian esseepankki

Erotu kahvilabisneksessä



Kirjoittanut: Jasmiina Servo - tiimistä Eventa.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

EROTU KAHVILABISNEKSESSÄ

 

Ensimmäinen kahvila perustettiin Suomeen vuonna 1700-luvulla, jonka jälkeen kahviloiden määrä on lisääntynyt huimasti. Jokaisessa kadun kulmassa on kahvila, jos toinenkin ja kolmaskin. Yleensä ne eivät juurikaan erottaudu tarjonnan puolesta toisistaan. Ketjuja näkyy katukuvassa entistä enemmän. Voimakasta ketjukahvilaryöppyä on ennustettu saapuvaksi Suomeen viimeistään vuoteen 2025 mennessä. Nykypäivänä saa miettiä tarkkaan kahvilaa perustaessa, kuinka erottua muista ja mihin asiakasryhmään aikoo iskeä.

Eilen Yle uutisoi, kuinka vegaanituotteilla pieni yritys voi saada töitä ja mainetta. Erityisesti artikkelissa korostetaan ideoimaan omia vegaanituotteita. TÖNÖllä on mitä selvemmin isketty kultasuoneen. Yleensä asiakkaat ovat erittäin ihmeissään, miten hyvin meillä on otettu huomioon erityisruokavalioiset. Ottaen huomioon vielä työskentelytilojen rajallisuuden.

Viisi vuotta kahvilayrittäjänä Kuopiossa toiminut kollega ajattelee vegaanielämän olevan tämän hetken kuumin trendi. Hänen mukaansa vegaanipuolen tuotteiden myynti on hiipunut. Tulevaisuudessa hänen mukaansa on pian jotakin muuta ja vegaanisuus jää taakse. Hänen kahvilansa tarjoaa muutamaa vegaanista vaihtoehtoa, muuten on ”tavallisen” kahvilan tuotevalikoima.

Moni kahvilayrittäjä taitaa kompastua vegaanikokeilussansa tuttuun yrittäjien ansaan. He myyvät kaikille kaikkea. Pian joku muu perustaa vihreitä ja eettisiä arvoja noudattavan kahvilan (ellei näin ole jo tapahtunut) ja vie vegaanit muine ituhippeineen mukanaan. Vihreistä arvoista tulee maapallon pelastamiseksi uudelle sukupolvelle edellytys kahvilassa käymiselle ja vanhat epäekologiset kahvilat kuolevat uudistuksen pelossa pois.

 

LÄHTEET

 

Toptaste. 2018. Osaisitko arvata milloin Suomeen avattiin ensimmäinen kahvila? Julkaistu 21.1.2018. Luettu 16.10.2018. https://www.toptaste.fi/artikkelit/osaisitko-arvata-milloin-suomeen-avattiin-ensimmainen-kahvila/

 

Yle. 2018. Pieni yritys voi saada vegaanituotteella töitä ja mainetta – “Katsotaan parin vuoden päästä, mikä tuulahdus maailmalta sitten tulee”. Julkaistu 15.10.2018. Luettu 16.10.2018. https://yle.fi/uutiset/3-10457769

Kommentoi