Tampere
19 Apr, Friday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Erilaisuus voimavaraksi



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Olen kuullut monen johtajan sanovan, että he haluavat valita alaisikseen itseään viisaampia työntekijöitä. Tiimimme mentori Jussi Meresmaa haluaa omassa yrityksessään kannustaa alaisiaan olemaan maailman parhaita tekijöitä omalla tontillaan, koska hän uskoo, että sellaiset työntekijät innovoivat ja parantavat prosessia kaikilla sen osa-alueilla paremmin kuin hän itse koskaan voisi sitä tehdä. Vahva johtaja uskaltaakin valita alaisikseen itseänsä lahjakkaampia ja hyvin erilaisia ihmisiä. Mutta miten voi toimia johtajana tai esimiesasemassa, kun vastaan tulee niitä kummallisesti ja typerästi ajattelevia ja toimivia ihmisiä? Yksi johtajan suuri haaste onkin, että hän johtaa aina omien arvojensa mukaisesti, mutta jokainen työntekijä on yksilö ja ajattelee omalla tavallaan. Alainen haluaa, että hänet kohdataan yksilönä. Kun hyväksyy ihmisten erilaisuuden, saa yhdessä valtavasti aikaan. Eikä tuo näköalan laajentaminen ole kaukana itsensä kehittämisestäkään. Jos haluaa olla hyvä johtaja, on tuo erilaisuus osattava kääntää voimavaraksi.

”Mustavalkoinen ajattelutapa, jossa asiat ja ihmiset jaetaan hyviin ja huonoihin, oikeisiin ja vääriin, synnyttää suuren osan yhteistyön säröistä.” On selvää, että jos arvostaa nopeutta niin hitaus on helppo pitää ärsyttävänä ominaisuutena. Jos huolellisuus ja tarkkuus ovat mielestäsi oikeita tapoja toimia, alkaa vapaampi sinne päin -ajattelu nopeasti kaivella mieltä. Dialogiringissä on oppinut nopeasti huomaamaan, että oma ajattelutapa eroaa vahvasti muista. Välillä tuntuu, että harvat käyttävät harmaita aivosolujaan pohtimaan sellaisia asioita, joita itse pyörittelen mielessäni kaiken aikaa. Välillä se ärsyttää, koska en jaksaisi käyttää aikaa sellaisen puhumiseen, minkä olen jo päässäni käynyt läpi. Mutta sitten taas iskee se realiteetti, että ”enpä tuotakaan ollut ajatellut”.

Erilaisuutta voi hyödyntää, kun oppii iloitsemaan siitä, että toinen haluaakin vielä rauhassa pohtia asioita ja huomaa yksityiskohdat, kun itse kiirehtii aina eteenpäin ja jalka on jo oven raossa. Olemme yrittäneet roolittaa tiimin jäseniä paremmin tiimihaasteiden aikana ja niistä olenkin saanut eräät parhaista kokemuksista erilaisuudesta. Yksi pieni esimerkki on esiintyminen ja siihen valmistautuminen. Itse pidän esiintymisestä ja tunnen oloni hyväksi lavalla ihmisten edessä. Olen kuitenkin melko spontaani esiintyjä, enkä ole koskaan kokenut omakseni kirjoittaa tarkkaa runkoa sille, mitä esitän. Tiimihaasteissa on kuitenkin ollut tärkeää tietää sisältö tarkkaan, koska aika on ollut hyvin rajallinen. Yhdellä kerralla valmistauduin esitykseen enimmäkseen yksin, koska tiesin sisällöstä eniten ja olin itse menossa esiintymään. En saanut itsestäni tarkkaa sisältöä irti ja aloin vähitellen siirtyä ajatukseen, että heittäisin esityksen enemmän tai vähemmän lonkalta, kuten olen tottunut kaiken tekemään. Seuraavalla kerralla, kun olimme tiimihaasteessa, tiedostin omat heikkouteni ja kerroin tiimille, että tarvitsen apua. Sanoin, että tarvitsen pari henkilöä minua auttamaan, nimesin heidät ja lähdimme hommiin. Oma vahvuuteni oli nimenomaan sisällön ymmärtämisessä, kokoamisessa ja tiivistämisessä tärkeimpiin asioihin. Selkeä heikkouteni oli kirjoittaa samalla, kun ajattelen, tai ylipäänsä saada ajatukset paperille, koska takerrun mielessäni täysin turhiin seikkoihin, kuten kieliasuun. Esitys oli heittämällä parempi. Saimme juuri valmiiksi markkinatutkimuksen eräälle asiakkaalle ja tuossa projektissa käytin tätä samaa menetelmää. Istuimme Mariannen kanssa tiimitilassa ja ulkopuoliselle tilanne saattoi näyttää jopa koomiselta, kun minä vain sanelin ja hän kirjoitti. Useammat kysyivät, että eikö tuo olisi paljon helpompaa ja nopeampaa tehdä vain yksin? Marianne oli äärimmäisen hyvä tuottamaan puheesta erinomaista tekstiä ja minä sain käyttää aivotyöskentelyni sisällön tuottamiseen. Yhteistyö oli saumatonta, jos ei oteta huomioon sitä, että naurettiin puolet ajasta ja saatiin vihaisia katseita.

Vaikka ihmiset usein sanovat ymmärtävänsä erilaisuutta ja tuntuu, että kaikki ovat niitä ”tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa” -tyyppejä, niin tosi asia on se, että erilaisten ihmisten kohtaamista vältetään, myös työpaikalla. Se taas osaltaan vain lisää ristiriitoja ja johtaa hankaliin tilanteisiin. Erityisesti työpaikalla tai omassa tiimissä niistä puhuminen voi tuntua kiusalliselta ja vaikealta. On helpompaa vain jättää asia sikseen ja tehdä hommia muiden tiimiläisten kanssa. Kannattaakin miettiä, miten voisi paremmin ymmärtää muita ihmistyyppejä, jotta yhdessä tekeminen ei olisi pakkopullaa vaan erilaisuudesta voisi ihan oikeasti löytää voimavaraa.

Erilaisuuden hyödyntämisen portaat auttavat avaamaan ajattelua ja pohtimaan niitä asioita, jotka kenties rajoittavat sinua. Voisitko näiden kysymysten kautta löytää tapoja toimia paremmin muiden kanssa ja olla ärsyyntymättä niistä ärsyttävistä asioista niin helposti? Voit myös miettiä yksittäisiä henkilöitä, millä portaalla olen tällä hetkellä ja miksi? Mitä voin tehdä, jotta eroista huolimatta voimme toimia hyvin yhteen tuon henkilön kanssa?

  1. Pelko

Mitä pelkään tuossa ihmisessä?

Mitä pelkään itsessäni?

Mikä käsitys toisella on minusta ja aikeistani?

  1. Vertailu

Onko hänen käsityksensä minusta negatiivinen vai positiivinen?

Kumpi meistä on parempi?

Miten avoin ja rehellinen uskallan olla hänen kanssaan?

  1. Ymmärtäminen

Minkä perusteella arvioin toista ihmistä?

Mitä esteitä kuvittelen välillämme olevan?

Miten voimme muuttaa käsityksiämme?

Voimmeko työskennellä yhdessä, vaikka meillä on asioista eri näkemys?

  1. Hyväksyminen

Voinko hyväksyä tuon henkilön sellaisena kuin hän on?

Miten voimme tehdä yhteistyöstämme aktiivista ja merkityksellistä?

  1. Arvostaminen

Mitä voin oppia tältä ihmiseltä?

Miten voin tehdä hänestä paremman ihmisen?

 

Erilaisten ihmisten johtaminen -kirjassa käsiteltiin paljon myös erilaisia ihmistyyppejä ja innostuinkin tekemään enneagrammi-testin uudestaan pitkästä aikaa. Olen kiitollinen, että akatemian tiimit on jaettu sen pohjalta niin, että jäsenet olisivat mahdollisimman erilaisia ja jokainen tyyppi löytyisi sekoituksesta. Niin kauan kuin muistan, olen saanut aina saman tuloksen. Olen aina ollut vitonen eli tutkiva asiantuntija. Tällä kertaa sain kuitenkin tulokseksi kahdeksan eli vahva vaikuttaja. Nyt kun noihin taas perehtyi niin allekirjoitan suurimman osan ilman vastaväitteitä. Onkin hyvä tiedostaa, että sinä itse muutut ajan saatossa ja niin muuttuvat myös ihmiset ympärilläsi. Lopulta ne kummallisesti ja typerästi ajattelevat ja toimivat ihmiset ovatkin juuri niitä, joiden kanssa homma parhaiten rullaa. Jos et usko, niin anna mahdollisuus ja kokeile!

Kommentoi