Tampere
28 Jan, Thursday
-6° C

Proakatemian esseepankki

Eri persoonallisuustyyppien huomioiminen koulumaailmassa



Kirjoittanut: Anniina Tirkkonen - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Idiootit ympärilläni
Thomas Erikson
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Olemme kaikki olleet joskus siinä tilanteessa, kun tuntuu, että ympärillä olevat ihmiset eivät ymmärrä ollenkaan, etkä tajua miksi he käyttäytyvät kyseisellä tavalla. Idiootit ympärilläni kirjan ydintarkoituksena on oppia ymmärtämään eri käyttäytymismalleja ja sitä miksi tietyt ihmiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Pohdin tätä asiaa koulumaailman kannalta. Kuinka paljon nykyään koulussa pohditaan lasten, nuorten ja aikuisten eri käyttäytymismalleja. Onko nykyinen opetussuunnitelma sopiva kaikille, vai voisiko joitain asioita tehdä toisin optimaalisemman tuloksen takaamiseksi. Kirjailija ja tutkija Thomas Erikson on jakanut ihmiset neljään eri käyttäytymismalliin; punaisiin, keltaisiin, vihreisiin ja sinisiin. Useimmissa ihmisissä on useampaa, kuin yhtä väriä, mutta jokaisesta ihmisestä pystyy tunnistamaan päävärin, joka kuvastaa käytöstä eniten.

 

Punainen

Kilpailuhenkinen, kärsimätön, päättäväinen, tarmokas ja aikaansaava.

Punainen väri on kaikkea näitä ja heidät tunnistaa kaikista helpoiten. He toimivat ripeästi, ja ovat kiihkeäluonteisia. He pystyvät keskustelemaan asioista suoraan ja antamaan huonoakin palautetta ilman mitään ongelmia. Punaiset ärsyyntyvät helposti, eivätkä voi sietää jaarittelua, vatvomista ja asioiden kiertelyä. He asettavat usein kovat tavoitteet itselleen ja tekevät kaikkensa päästäkseen niihin. He rakastavat haasteita ja pyrkivät eteenpäin aina vastoinkäymisistä huolimatta ja tietävät pystyvänsä mihin vain. Punaiset ovat erittäin kilpailuhenkisiä ja he haluavat voittaa ja onnistua aina. Punaiset ovat johtajatyyppiä ja heidät löytääkin usein johtajan roolissa.

 

Keltainen

Verbaalinen, spontaani, ulospäinsuuntautunut, huomionhakuinen

Keltaiset kuullaan ja nähdään aina. Jos juhlissa haluat bongata keltaisen, katso vain kenen ympärille ihmiset kerääntyvät. Keltaiset ovat hyviä suustaan ja rakastavat huomiota. He nauravat, hymyilevät, kertovat juttuja ja nauttivat elämästä. He ovat usein porukan tykätyimpiä ja nauttivat, kun saavat ihmiset viihtymään. Heille ominaista on olla hyvin optimistisia, ja elää intuition mukaan. Keltaiset innostuvat täysillä uusista asioista, mutta haasteena on niiden loppuun saattaminen, sillä he ovat usein ehtineet innostua jo uudesta aiheesta.

 

Vihreä

Hillitty, suorittava, ystävällinen, hyvä kuuntelija, kärsiväliinen

Vihreät on kaikista yleisin käyttäytymismalli. He eivät halua tehdä itsetsään numeroa eivätkä viihdy parrasvaloissa. He ovat myös hyvin vaatimattomia. Vihreät on yleensä kaikista parhaimpia ystäviä. He kuuntelevat ja ovat aidosti kiinnostuneita muista. Vihreät luo rauhaa ympärilleen, eivätkä riitele turhaan. He ahdistuvat konfliktitilanteissa, eivätkä osaa puhua suoraan, vaan mielummin pitävät asiat itsellään ja tämä onkin heidän heikkotensa. Siniset ovat aina luotettavia ja jos he lupaavat tehdä jotain, se myös pitää. He eivät ole kovin halukkaita muutokseen, vaan tekevät asiat mielummin niin kuin ne on aina tehty.

 

Sininen

Perfektionisti, looginen, etäinen, tarkkaileva ja suunnitelmallinen

Siniset ovat hyvin loogisia ja heidän mielipiteidensä takana on aina vain faktaa. He eivät avaa suutaan, ennen kuin ovat 100% varmoja asiasta. He eivät kuitenkaan tuo itseään ja osaamista liikaa esille, ainoastaan silloin, jos tilanne vaatii hänen osaamistaan. Siniset ovat taitavia kartoittamaan riskejä ja he kyseenalasitavatkin kaiken. He ovat myös aika varovaisia ja turvallisuudenhakuisia. He haluavat tulla esille loogisina, järjestelmällisinä ja rationaalisesti ajattelevina, eivätkä halua sekoittaa tunteita näihin. Siniset näyttäytyvät ulospäin melko hiljaisina ja ovat introvertteja.

Kirjaa lukiessani pohdin paljon sitä, kuinka erilaisia käyttäytymismalleja otetaan huomioon ”vanhanaikaisessa” koulumaailmassa. Oletetaanko siellä, että jokaisen tulisi jaksaa olla hiljaa koko päivän ajan. Istua tuolilla liikkumatta ja kuunnella, kun opettaja puhuu. Itse ainakin muistan, että oppilaat, jotka eivät jaksaneet keskittyä 6-8 tuntia päivässä hiljaa istuen ja kuunnellen, saivat vähän huonomman oppilaan leiman. Usein tuli sanomista siitä, kuinka pitäisi olla hiljaa ja kuinka voi olla niin vaikeaa keskittyä. Siinä missä punaiset ovat rakastaneet kuunnella tietoa ja alkaa jo valmistauta kokeeseen, haluavathan se loistaa siellä paremmin kuin muut, keltaiset kokevat, että oppiminen voisi tapahtua paljon innovatiivisemmassa ympäristössä hyvällä fiiliksellä. Se, että oppilaiden käyttäytymismallit ovat erilaisia, ei tarkoita sitä, että toinen oppilaista olisi parempi ja toinen huonompi. He ovat vain erilaisia. Toiset väriyhdistelmät tulevat toimeen paremmin ja toiset huonommin. Pohdin myös, kuinka oppilaan oppimiseen ja oppimiskokemukseen vaikuttaa se, mitä väriä hän itse on ja mitä väriä hänen opettajansa on. Opettajan ja oppilaan välinen kommunikointi voi usein olla suuri haaste. Kyseessä ei tarvitse olla kuin kaksi eri persoonallisuustyyppiä, mutta ymmärtämättömyys voi johtaa suurempiinkin ristiriitoihin, jos vain keskitytään siihen, miksi toinen ei ymmärrä. Opettajalla ja oppilaalla voi mennä hetki löytääkseen yhteinen kieli. Se, että opettajan mielestä oppilas on hankala, tarkoittaa vain sitä, ettei opettaja tiedä kuinka hänen kanssaan tulisi toimia. Että toista voi ymmärtää, täytyy ensin ymmärtää oma persoonallisuustyyppi, ja tutustua myös muihin persoonallisuustyyppeihin. Tämä auttaa ymmärtämään miksi kukakin käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Kukaan ei ole toistaan parempi, vain erilaisia. Erilaisten oppilaiden kanssa täytyy toimia eri tavalla. Jos nykyinen ”vanha” oppimisympäristö sopii joillekkin persoonallisuus- tai käyttäytymistyypeille, kuinka loput huomioidaan?

Uudessa oppimisympäristössä opettajan rooli ja tärkein tehtävä on ohjata ja inspiroida oppilaita ajattelemaan itse ja oppimaan tiimitaitoja. Oppimiskokemus syntyy oppilaiden keskenäisestä ja oppilaan sekä opettajan välisestä vuorovaikutuksesta. Mielestäni opettajan tärkein tehtävä on saada oppilas innostumaan aiheesta ja saada hänet motivoituneeksi. Opettaja on onnistunut, kun on saanut mahdollistettua oppilaalleen flow-tilaan pääsemisen, tukee ja kannustaa oppilasta sekä ohjaa itsenäiseen oppimiseen.

Kun pohditaan, kuinka kyseinen flow-tilaan saaminen ja oppilaan motiovituminen saadaan nykyisessä koulujärjestelmässä aikaan, en usko, että se onnistuu kovin usein. Nykyinen järjestelmä tukee ainoastaan niitä, joille hiljaa oleminen on luonnollista ja niitä, jotka oppivat kuuntelemalla. Opettaja on myös iso auktoriteetti, jota ei saa kyseenalaistaa, mikäli et halua saada huonon ja ärsyttävän oppilaan mainetta. Johtaminen tapahtuu harmillisen usein luokkahuoneessa pelon kautta. On ok, että opettaja huutaa oppilailleen, mikäli he eivät toteuta hänen tahtoaan, jolloin varsinkin ollaan huonoissa energioissa ja oppiminen on mahdotonta. Voisiko ajatella, että opettaja boostaa kannustaa ja inspiroi opiskelijaa lyttäämisen sijan. Näin oppilaan ja opettajan välille syntyisi luottamusta, jonka seurauksena opiskelija olisi opettajalle ja hänen opettamille asioille paljon vastaanottavaisempi. Oppimisessa myös palautteen antaminen ja vastaanottaminen on erittäin tärkeää. Jos opiskelijat tottuvat siihen, että huono palaute tulee aina huutamalla tai inhottavsti, millaisen mallin se tähän saavat? Olen myös pohtinut kuinka usein vanhassa oppimisympäristössä auktoriteetit, kuten esim. opettajat pyytävät opiskelijoiltaan palautetta ja kehitysideoita.  Opiskelijoiden oppiminen on kuitenkin hyvä mittari sille ovatko opettajat onnistuneet tehtävässään. Palautteen pitäisi aina olla molemminpuolista. Kun oppilaat saisivat myös antaa palautetta, he saattaisivat kokea, että heidän mielipiteellä ja tuntemuksillaan olevan merkitystä ja saisivat vaikuttaa ja mahdollisesti parantaa myös seuraavien oppimiskokemuksia.

Yritysmaailmassa toitotetaan koko ajan asiakaskokemusta ja asiakaslähtöisyyttä. Voisiko koulunkin ajatella palveluna, jossa opettaja on palveluntuottaja ja opiskelija on asiakas. Voisiko toimiva opetussuunnitelma lähteäkin oppilaasta, oppilaan tarpeista ja niiden ymmärtämisestä?

Voisiko koulumaailmassa enemmän nähdä potentiaalin oppilaiden ja ihmisten erilaisuudessa, eikä muokata kaikkia samanlaisiksi? Voisiko oppilaat oppia toisiltaan ja antaa toisilleen hyvää sekä rakentavaa palautetta? Se, että olemme erilaisia, on suuri voimavara, eikä sitä pidäkään muuttaa. Toiset ovat parempia toisissa asioissa ja toiset toisissa, se on vain hienoa ja tämä potentiaali pitäisi kouluissakin nähdä. Kuinka hienoa se on, kun oppilaan annetaan innostua aiheesta ja hän oppii hyvässä fiiliksessä koska hän haluaa ja häntä kiinnostaa. Kun kouluissakin osattaisiin hyödyntää eri käyttäytymismalleja ja käyttää niitä oikein, yhä useampi tuntisi onnitumista hänelle luontaisella tavalla.

Koen, että tiimioppiminen mahdollistaa tämän flow-tilan. Asioihin tutustutaan itsenäisesti ja oppeja jaetaan tiimissä. Opiskelu tapahtuu innostumisen kautta ja virheet eivät ole pahasta. Päinvastoin, ajattelu on käännetty aina niin, mitä tuosta opimme ja kuinka voimme seuraavalla kerralla toimia paremmin? Tällainen opiskelu ohjaa taitojen oppimiseen, itsenäisyyteen ja vuorovaikutustaitoihin. Maailma muuttuu jatkuvasti ja tulevaisuuden työntekijöiltä vaaditaan ulkoa oppimisen sijaan kokonaisuuksien hahmottamista, luovuutta ja laajaa ajattelua. Täytyy tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja osata muodostaa verkostoja. Täytyy olla kyvykäs muuttamaan toimintatapojaan ja olla ajanhermoilla. Se, että osaat nyt jotain ulkoa, ei takaa minkäänlaista menestymistä. Se, kuinka nopeasti osaat omaksua uutta tietoa ja laittaa sitä käytäntöön määrittää kaiken.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close