Tampere
19 Apr, Friday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Epävarmuus johtamista kohtaan, vai johdettavaa kohtaan?



Kirjoittanut: Matias Savo - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Viime syksynä minulla tuli hieman mitta täyteen johtamista käsittelevistä kirjoista. Jostain syystä olin sitä mieltä, etten saa irti mitään uutta lukemistani kirjoista, vaikka jälkikäteen moni onkin kehunut kyseisiä kirjoja. Tästä syystä päättelin, että vika ei ehkä niinkään ollut kirjoissa, vaan omassa suhtautumisessani niihin. Olen pohtinut nyt asiaa ja ehkä myös ratkaisin tämän suuren suuren mysteerin, että miksi. Syynä on todennäköisesti ollut epävarmuuteni johtamista kohtaan. Ei suinkaan se, että miten haluan johtaa, sillä jokainen löytää oman tavan tekemällä, lukemalla ja matkimalla. Sen sijaan epävarmuuteni on johtunut paljolti siitä, että mitä haluan johtaa. Pitkään pohdin haluani hakea BL:ksi. Nyt olen tullut sen prosessin päätökseen ja päättänyt että en halua sitä paikkaa tavoitella. Tiimin BL:n rooli on aivan mahtava oppimisen paikka ja siitä saa aivan huikeaa johtamiskokemusta. En ehkä osaa pukea fiiliksiäni täydellisesti sanoiksi, mutta yritän silti auttaa teitä ymmärtämään, miksi en siihen rooliin halua, mutta silti koen olevani tulevaisuudessa johtaja. Akatemialla BL:n rooli on aivan täysin erilaista kuin oman yrityksen johtajana toimiminen. Johdat 18 ihmistä, jotka ovat yrityksessä perjaatteessa täysin samassa asemassa kuin sinä itse. Johdat yritystä kohti tavoitetta, joka on liiketoiminnallinen tavoite, mutta itse liiketoiminnat ovat sellaisia, joista et välttämättä ymmärrä mitään, et pysty niihin suuremmin vaikuttamaan ja ovat todella irrallisia suhteessa toisiinsa. Akatemialla BL:nä strategian luominen on äärimmäisen vaikeaa. Ihmisten kiinnostus, tavoitteet ja sitoutuminen vaihtelevat huomattavsti enemmän kuin normaalissa yritysmaailmassa ja heillä on suurempi mahdollisuus vaikuttaa päätöksiin kuin missään muualla. Se mihin näen että BL:n rooli antaa todella hyvät valmiudet ovat, Hallitustyöskentelyyn, HR henkilönä toimimiseen, sekä isossa konsernissa johtamiseen. BL:nä saat myös huikeat taidot muutosjohtamiseen, sillä Akatemialla elämme jatkuvassa muutoksessa. Sen sijaan minulla on kova halu kehittää omaa liiketoimintaa, jonka rakennan itse kasvavaksi ja menestyväksi, jonka ohessa kehityn hyväksi yritys johtajaksi. En jotenkaan näe BL:n roolin vievän minua tavoitteeseeni. Yritin kirjotitaa BL:n roolista mahdollisimman kunnioittavasti, sillä olen täysin sitä mieltä että se on todella opettavainen rooli, joka varmasti kehittää johtamistaitoja, se ei vain ole rooli minua varten.

Blogi löytyy osoitteesta: https://matkassamatiaksen.blogspot.com/

https://pomona.fi/strategian-johtaminen-vaikeus/

Kommentoi